Allergista syyllistetään? Palaute pääkirjoitukseen Allergia & Astma 4/2011

Riikka21.09.2011 12:15

Palaute Tari Haahtelan Allergia&Astma -lehden 4/2011 pääkirjoitukseen

Olen ollut jäsenenä vuosikausia Allergia-ja astmaliitossa ja aina mielenkiinnolla lukenut Allergia & Astma -lehteä. Viime aikoina lehden lukeminen on nostattanut enemmän kiukkuisia kuin tyytyväisiä tunnereaktioita. Mielestäni uuden allergiaohjelman myötä lehden (ja liiton) linja on lipsahtanut ojasta allikkoon.

Tällä hetkellä saamme jatkuvasti lukea, miten allergiat ovat "itseaiheutettuja" sivistysvaltion vitsauksia, jotka voisi estää puutarhanhoidolla, pyllähtelyllä ja telkkarin sulkemisella. Perheessämme on 15-vuotias poika, jolla on astma ja siitepölyallergiat. Lisäksi hän on saanut vaikeita allergiaoireita (anafylaktisia) pähkinästä viimeisen kolmen vuoden aikana.

Tämän pojan mikrobiomia on käsittääkseni treenattu melko hyvin. Poika syntyi aikoinaan alakautta, häntä rintaruokittiin, eikä mitään ruoka-aineita vältetty niin imetys- kuin pikkulapsiaikanakaan. Hän konttasi ajoittain pölypallojen keskellä ja oli pihan kovin lapsi syömään hiekkaa. Perheeseemme ei ole hankittu lemmikkieläimiä - ei allergiasyistä- vaan siksi, että me vanhemmat emme ole halunneet lemmikkejä.

Poika on harrastanut partiota nyt 8 vuotta, käynyt metsäretkillä, nukkunut teltoissa, laavuissa ja taivasalla, tehnyt ruokaa maastossa jne. Lisäksi hän on harrastanut pienestä asti aktiivisesti uintia. Silti tämän pojan elämässä isoa roolia näyttelevät sairaudet nimeltään astma ja allergia. Ne aiheuttavat hänelle ja koko perheelle paljon mielipahaa, säikähdyksiä ja epäonnistuneita kokemuksia. Kuinka monelta partioretkeltä olemmekaan saaneet (yleensä yöllä) soiton häneltä, että taas on lähdetty johtajan autolla käymään spiralla lähimmässä päivystyksessä. Yleensä hän on jatkanut sinnikkäästi leiriä tai retkeä, mutta kolmannen päivystyksessä vietetyn yön jälkeen olemme joutuneet hänet hakemaan kotiin. Viimekesäinen rippikoululeiri päättyi kesken kahden peräkkäisen illan vaikeaan allergiareaktioon, epipenin pistämiseen ja ensiapukäyntiin Jälkimmäisen kerran jälkeen lääkäri sanoi puhelimessa, että poika kannattaisi hakea leiriltä kotiin.

Pääkirjoituksessa minua loukkasi äitinä etenkin lause: "Allergia on heikkoutta, ei vahvuutta". Mistä muusta sairaudesta voisi lehdessä kirjoittaa näin ihmistä syyllistävästi? Vaikka ymmärränkin kirjoittajan mahdollisesti tarkoittavan allergian biologista/fysiologista mekanismia heikkoutena, ymmärrän lauseen myös niin, että ihminen, jolla tänä päivänä on allergia, on heikko, ei vahva. Nuoren ihmisen, joka joutuu allergian ja astman kanssa elämään ja jatkuvasti olemaan varuillaan, pitäisi saada lukea mediasta täysin päinvastaista informaatiota. Astma- ja allergianuori on erityisen vahva siksi, että hän yrittää sairauksistaan huolimatta elää normaalia nuoren elämää.

(Tämä sähköpostitse lähetetty kirjoitus julkaistaan keskustelupalstalla palautteen lähettäjän suostumuksella)

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Päätoimittaja21.09.2011 12:17

Hyvä Riikka, Lämmin kiitos palautteesta pääkirjoitukseen. Pääkirjoituksessa tehdään yritys ymmärtää, miten nykyiseen allergiatilanteeseen on jouduttu. Esimerkki: tieteellisten tutkimusten mukaan Venäjän Karjalan koululapsilla on noin neljä kertaa vähemmän allergiaa kuin 120 km lännempänä, Suomen puolella. Mikä eron selittää? Olemme tutkineet geenit (eivät selitä), altistumisen kemikaaleille (ei selitä), sen sijaan kosketus ympäristön ja erityisesti maaperän mikrobeihin on ratkaisevasti erilainen. Venäläislapsilla on jotain suojaa, joka meiltä puuttuu. Jotta päästäisiin hoidosta ehkäisyyn ja allergiaepidemian taittamiseen, pitäisi ymmärtää syitä. Niihin tuo pääkirjoitus tähtää.

Kansallisen allergiaohjelman kohdalla on vahva viesti siitä, että lievät allergiat pitää erottaa vakavista - ja viimemainittuihin pitää suhtautua VAKAVAMMIN ja AIKAISEMMIN kuin nykyään tehdään. Pitää siis priorisoida ne ihmiset, joilla on suuria toimintakykyongelmia ja suoranaista hengenvaaraa (esim. vaikea astma, vaikea ruoka-allergia, johon liittyy anafylaksian riski, voimakas atooppinen ihottuma jne.). Terveydenhuollon voimavarat ovat aina rajatut ja siksi ne pitää kohdistaa niin, että hyöty on suurin.

Allergiaohjelma siis nimenomaan painottaa vakavien ongelmien merkitystä niin potilaalle kuin perheelle. Olen pahoillani, jos emme ole tulleet tässä ymmärretyksi.

Poikanne tilannetta en toki tunne, mutta viestinne on varmasti totta. Pojallanne ja perheellänne on VAKAVA allergiaongelma, jota pitää hoitaa sen mukaisesti. Hienosti luettelette asioita, joiden olisi olettanut vahvistavan pojan toleranssia allergeeneja kohtaan. Mutta olisiko niin, että olette tehneet juuri oikein ja muussa tapauksessa oireet ja sairastelu olisi ollut vielä hankalampaa? Ette kerro, miten voimakas perinnöllinen alttius perheessänne on. Sitten on myös niin, että ei ole mitään sääntöä, mistä ei olisi poikkeuksia. Näkökulma on aina yksilön tasolla erilainen kuin koko väestön kohdalla tai keskusteltaessa jonkin ilmiön muutoksista ja syistä.

Kun olen työskennellyt Iho- ja allergiasairaalassa 20 vuotta ylilääkärinä, olen totisesti nähnyt allergian koko kirjon. Minä olen viimeinen vähättelemään allergia-asiaa, jonka puolesta olen tehnyt niin kliinisen potilastyöni kuin tutkimustyöni. Haluan nimenomaan rohkaista allergisia. Monen kohdalla tavalliseen arkeen on kohdistettu hyvin voimakkaita rajoittavia toimia. Keväällä julkaistiin väitöskirja, jonka mukaan jopa 30%:lla lapsista on ollut ruokailua vahvasti rajoittavia dieettejä allergian takia. Vain osa niistä on osoittautunut todella perustelluiksi. Poikanne kohdalla varmasti välttödieetti on paikallaan.

Kaikkea hyvää jatkoon niin teille, pojalle kuin koko perheelle, tari haahtela

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
hh22.09.2011 11:30

Hyvä Riikka!

Olen törmännyt samaan asiaan eli ihmiset lukevat/kuulevat tiedotusvälineistä näitä juttuja, miten allergiat ovat hoidettavissa ja poistettavissa siedätyshoidolla. Sitten saan kuulla, että etkö voi siedättää itseltäsi pois noita allergioita tai, että eivät ne nyt niin hankalia voi olla, kun näytät niin terveeltä. Se, joka ei ole nähnyt anafylaktista astmakohtausta, ei tiedä mistä puhuu.

Toinen asia on tämä altistuminen "luonnolle" yms. Minä asuin lapsuuteni maalla, isovanhempieni maatilan naapurissa, heillä olin päivähoidossa. Maatilalla oli kotieläimiä ja meillä oli oma koira, ja niin vaan aikuisena allergisoiduin mm. koiralle. Yli nelikymppisenä sairastuin hankalaan astmaan, jossa reagoin hengitysteitse useisiin allergeeneihin. Ihotesteissä ne eivät näy.

On henkisesti todella raskasta yrittää vakuuttaa ihmisiä omasta vaikeasta sairaudestaan, kun "oma" liittokin antaa tiedotusvälineissä tämän tyyppisiä tiedonantoja. Niitä sitten saa selitellä.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Pienten äiti22.09.2011 11:38

Hei! Kiva nähdä, että myös tästä käydään keskustelua. Uusi allergiaohjelma, joka on sinänsä hyvä asia on tuonut mukanaan myös jonkinverran lieveilmiöitä. Itselläni on kaksi pientä allergikkoa (joilla myös astma), joiden kanssa olemme ilmeisesti toimineet ihan oikein - ei vältetty mitään turhaan, möyrimme pihamudissa ym. ym. Ehkä tosiaan allergiat olisivat heillä pahemmat jos olisimme tehneet toisin.

Mutta viime aikoina ongelmaksi on muodostunut hyvää tarkoittavien sukulaisten ja tuttavien yritykset "siedättää" lapsiamme. Lapsi on esim. lähtenyt kylään jossa hänelle ohjeista piittaamatta on syötetty esim. maitoa tai kananmunaa. Kotiin tuodaan sitten vatsakipuinen lapsi jonka ripuli alkaa sopivasti kun hyvää tarkoittava sukulainen on jo lähtenyt. Koska oireita ei ole näkynyt välittömästi, niin sukulainen on kovin tyytyväinen itseensä ja kertoo kuinka turhaan vältetään niin paljon kaikenlaista, ja hän kyllä siedättää lapsen terveeksi.

Voit ymmärtää, että tällainen on turhauttavaa, varsinkin kun kotioloissa jo toteutetaan järkevää siedättämistä, pienillä määrin ja siedettävin oirein.

Omilla lapsillani ei, onneksi, ole anafylaksia-vaaraa. Oireet tulevat hitaasti. Kuitenkin väärät ruoka-aineet liian suurissa määrin aiheuttavat heille ongelmia jotka ovat kovin hankalia heidän arjessaan. Esim. vatsakipuinen lapsi ei nuku (eikä koko perhe ei nuku), iso lapsi tahrii housunsa ja joutuu kiusatuksi, vatsakipuinen lapsi ei pysty keskittymään tehtäviin eskarissa ja häiriköi koko ryhmää, oksentelu... Tietysti olen onnellinen, etteivät oireet ole tämän vakavampia, mutta kuitenkaan tämänkäänlaisia oireita ei mielestäni tulisi sietää. Oma kokemuksemme on, että siedätys ei toimi jos oireet ovat näin rajuja, kun taas pienet oireet voivat siedättäessä kadota ja niitä voi sietää.

Omalta lääkäriltämme olemme saaneet ohjeen, että siedätyksessä siedetään sellaisia oireita jotka eivät häiritse lasta eivätkä vanhempia. Eli esim. pahaa ihottumaa ei tule sietää, mutta pieniä punoituksia kyllä. Löysävatsaisuutta voi sietää, mutta ei kipuja, y.m. Mielestäni tämä on varsin järkevä ohje, jota Allergia- ja Astmaliitto voisi levittää ja vaikkapa selkeyttää esimerkein. Ja voisitte laittaa vähän terveisiä myös hyväätarkoittaville sukulaisille, että siedätys ei ole mitä tahansa ruoan syöttämistä, vaan suunnitelmallista touhua jossa on tietyt säännöt :)

Syysterveisin

Pienten äiti

ps. Allergia- ja Astmaliiton lehti on muuten maanmainio ja mielenkiintoinen. Erityisesti pidän Tutkittua-osiosta, kiitos siitä!

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Pienten äiti22.09.2011 11:41

ps. Meillä, kuten monella muullakin, allergioiden taustalla näyttää olevan ainakin osittain homealtistuminen. Hienoa, että Allergia- ja Astmaliitto kirjoittaa asiasta lehdessään, sillä ongelma tuntuu olevan todella suuri Suomessa.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
22.09.2011 14:26

Olen hyvin samoilla ajatuksilla kuin edellisetkin. Olen vasta liittynyt Allergia-ja astmaliittoon, mutta muutaman lehden perusteella olen tullut katumapäälle. Ajattelin, että täältä liitosta varmaankin saa tukea arjen jaksamiseen, mutta päinvastoin, lehti ruokkii yhä enemmän sellaisia ajatuksia, joiden kanssa joudumme joka päivä taistelemaan, kuten edellinenkin pienten lasten äiti mainitsi. Viljelemänne epämääräiset ohjeistukset siedätykseen ovat saaneet sukulaisemme lapstamme kohtaan entistä enemmän sille kannalle, että äiti se on ihan höperö kun ei lapselle pullaa anna. On aivan liian vähän oikeasti selitetty sitä, mitä siedätys on ja että se tehdään hallitusti ja kuunnellen yksilöllisesti jokaisen henkilön omia sietorajoja!

Toinen erittäin paljon kiukkua nostava "mantra" jota liitossa tuntuu joka paikassa hoettavan on, että ruoka-aineita ei tule turhaan rajoittaa. Toivoisin että tätä myös selvennettäisiin. Mitä se turhaan sitten tarkoittaa ja miten ne turhat rajoitteet sitten puretaan. Meidän kohdalla esimerkiksi lapsi on allerginen myös monelle muulle ruoka-aineelle kuin perinteiselle kananmuna-maito-kotimaiset viljat-soija. Hän on allerginen mm. vadelmalle, kurkulle, kesäkurpitsalle, perunalle, mustaviinimarjoille, naudanlihalle, kanalle ym...ja se, että olemme ensinnäkin löytäneet jonkinlaisen ruokavalion, on jo vaatinut melkein vuoden jatkuvan ruoka-kokeilut ja siedättämiset. Varmasti m maailmassa on ruokia, jolle hän ei ole allerginen, mutta kertakaikkiaan se, että jatkuvasti testaa uusia ruokia, ON TODELLA HIDASTA PUUHAA. Jokainen epäonnistunut ruokakokeilu kun saattaa viedä moneksi päiväksi, joistakin ruoista jopa viikoiksi lapsen suoliston niin huonoon kuntoon, että ei se meinaa jaksaa ottaa vastaan edes niitä ns. hyvin siedettyjä ruokiakaan vähään aikaan. Joten tässä arjen elämässä on vaikea ymmärtää sitä, miten ruokavaliosta otetaan pois "turhat" rajoitteet tuosta vaan, kuten liitto antaa ymmärtää, että tuosta vaan poistetaan ne, mitkä ei allegisoi. Meillä ainakin se, että saadaan purettua jotain tai toisin sanottua lisättyä ruokavalioon jotain uutta, on todella pitkällinen prosessi, joka lähtee rotaatiosta ja siitä, että tyttö saa uutta ruokaa ihan puoli tl/ krt viikossa.

Toivoisin todellakin liitolta kannustavampaa otetta sen sijaan, että syytetään kaupungistumisesta tai liiasta siisteydestä. Itse muuten olin raskausaikana todella monipuolisella ruokavaliolla, söin kalaöljyä ja maitohappobakteereita, rakastan puutarhanhoitoa ja olen elänyt lapsuudessa metsissä ja pelloilla ja edelleen rakastan työntää sormet multaan. Näin elää myös huippuallerginen lapsenikin ja toivoisin, että häntä ei syyllistettäisi siitä, että hän sattuu olemaan monelle ruoka-aineelle allerginen. Se ei ole hänen korvien välissä, eikä myöskään siinä, että vanhemmat olisivat laiskoja kokeilemaan uudestaan ja uudestaan ruoka-aineita.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Kiukkuinen allergikko ja astmaatikko07.10.2011 21:28

Minulla on vakavia allergioita, jotka johtavat hoitamattomina kuolemaan. Minulla on vaikea astma, joka johtaa hoitamattomana kuolemaan. Elin lapsuuteni maatilalla ja sain varmasti kaikki mahdolliset maatilan mikrobit. Kylvin mudassa ja silittelin eläimiä. Tästä huolimatta sairastuin lapsena atopiaan ja siitepölyallergioihin ja aikuisena astmaan. Aikuisiällä allergiani laajenivat ja ne pahentuivat.

Minusta liiton nykyinen linja on allergioita ja allergisia henkilöitä vähättelevä. Kyllä, teen ruokakokeita itselläni. Silloinkin EpiPen-kynä on lähelläni ja sairaalaan on alle 500 metrin matka. En halua, että joku hyväntahtoinen kokki tai tuttava alkaa siedättää minua salaa, koska on allergialehdestä saanut idean siihen.

Kyllä, olen matkustellut ja ottanut harkittuja riskejä. En elä pullossa.

Allergiayhdistys: kysykää joltakulta sosiologilta, kuinka paljon syyllistämistä allergioihin jo liittyy. Me allergiset emme kaipaa sitä yhtään lisää.

Irtisanoin Allergia- ja astmaliiton jäsenyyteni yli viisi vuotta sitten. Silloin syynä oli raha - opiskelijana pistin senkin parikymppisen lääkkeisiin, mikä olisi mennyt yhdistyksen maksuun. Enää en liity liittoon siksi, että liiton politiikka on aivan kestämätöntä.

Minusta liiton tulisi tukea allergiatutkimuksen tekemistä ja raportoida siitä, rakennuttaa allergia-asuntoja ympäri maata, auttaa allergikkoja entistä enemmän ja mitä tärkeintä, kertoa myös vaikeasti allergisten elämästä! Liiton tulisi suojella meitä!

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Toinen kiukkuinen allergikko08.10.2011 23:16

Kiukkuinen allergikko ja astmaatikko: Veit sanat suustani. Omalta osaltani lisään vielä seuraavaa: Allergioita ja astmaa ei ole vanhemmillani eikä heidän vanhemmillaan. Ei myöskään siskollani. Minä voin syödä 11 ruoka-ainetta ja niidenkin pitää olla luomua. Asuin hometalossa ja sen jälkeen allergiat räjähtivät käsiini. Olin tuolloin raskaana ja kyseinen lapsikin (2/3) on vaikeasti allerginen. Koulut, joita olen lapsena ja nuorena käynyt, ovat nyt kosteusvaurioremontissa. Tunnen monta hometalossa asunutta allergiaa sairastavaa.

Tari Haahtela: Voisiko syytä etsiä hometalojen lisäksi myös suomalaisesta ravinnosta. Nyt ulkomailla asuvana huomaan, miten pitkälle prosessoitua suomalainen ruoka on. Ulkomailla asumiseni myötä myös allergiaoireeni ovat helpottaneet.

Ja nyt haluan, että joku lääkäri keksii tälle helvetilliselle taudille parannuskeinon (anteeksi kielenkäyttöni). Sen lisäksi, että siitä syyllistetään, sitä ei myöskään uskota aina todeksi. Se, joka löytää parannuskeinon ruoka-aineallergioihin, saa kaiken maallisen omaisuuteni. Silloin olisin varmaan työkykyinenkin ja voisin maksaa myös kyseisen lääkärin asuntolainan. Haluan syödä pippuripihvin. Sen jälkeen HALUAN MENNÄ AAMULLA SUIHKUUN PESEYTYÄKSENI. EN SIKSI, ETTÄ SUIHKUSSA SAAN HELPOITEN IRROTETTUA VERISEEN NAHKAANI TARTTUNEEN YÖPAIDAN TAI LAKANAN.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
äitee09.10.2011 12:01

Meillä allergia kohtalaisen uusi tuttavuus, 2v tyttömme sai astma diagnoosin (tytöllä myös ruoka-aine ja siitepöly allergioita)viime keväänä,huhtikuussa. välillä olen minäkin ollut hieman hämilläni näistä allergia-astma liiton lehden artikkeleista, kun on vähän tullut se olo että allergista syyllistetään, tai vanhenpia.. Mutta on hyvääkin on lehdestä luettu ja tietoa asiasta.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Judith10.10.2011 10:30

Myös minua allergisten syyllistäminen suututtaa. En ole vaikeasti allerginen, mutta astma ei mielestäni ikinä ole lievä sairaus. Perusterveiden ihmisten asenteisiin törmää päivittäin. Tupakoivat ihmiset ihmettelevät, mikä on vikana, kun en kestä tupakansavua. Näitä asenteita pitäisi kitkeä, ei lisätä ennakkoluuloja "luulosairaita" allergikkoja kohtaan!

Päätoimittajan vastauksessa etenkin tämä kohta kiinnitti huomioni: "Kansallisen allergiaohjelman kohdalla on vahva viesti siitä, että lievät allergiat pitää erottaa vakavista - ja viimemainittuihin pitää suhtautua VAKAVAMMIN ja AIKAISEMMIN kuin nykyään tehdään. Pitää siis priorisoida ne ihmiset, joilla on suuria toimintakykyongelmia ja suoranaista hengenvaaraa (esim. vaikea astma, vaikea ruoka-allergia, johon liittyy anafylaksian riski, voimakas atooppinen ihottuma jne.). Terveydenhuollon voimavarat ovat aina rajatut ja siksi ne pitää kohdistaa niin, että hyöty on suurin."

Tietenkin vakavasti oirehtiviin pitää keskittää enemmän varoja, mutta jos lieväoireiset unohdetaan, meillä on kohta enemmän vakavasti oirehtivia. Astmani on pahentunut vuosien kuluessa, koska ystävällinen terveyskeskuslääkäri ei laittanut minua astmatutkimuksiin ajoissa. Kuinka paljon voimavaroja olisi vienyt, jos minulle olisi silloin annettu PEF-mittari käteen? Lieviäkään oireita ei pidä vähätellä, koska ne ovat merkki ongelmasta, joka todennäköisesti pahenee hoitamattomana.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Kiiukkuinen allergikko ja astmaatikko17.10.2011 01:49

Olet aivan oikeassa siinä, Judit, että allergia- ja astmaoireet tulisi ottaa vakavasti heti, kun potilas tulee lääkäriin ensimmäisen kerran. Omalla kohdallani astmani ehti kehittyä erittäin vakavaksi ennen kuin sain kunnolliset lääkkeet. Ne sain vasta jouduttuani sairaalaan, kun en enää pystynyt hengittämään eräänä keväänä. Olisin tehnyt mitä hyvänsä, että olisin saanut apua ajoissa. Nykyään tekisin liki mitä hyvänsä, että allerioihini ja astmaani löytyisi parantava lääke.

Varsinainen kysymys tuleekin tässä: perustammeko uuden liiton vai liitymmekö Hengitysliittoon?

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Surullinen yskijä18.10.2011 11:50

Pelasin äsken "Terve Trivia" -nettipeliä. Siellä oli kysymys; mikä aiheuttaa astman? Ja oikea vastaus oli; "Epäterveelliset elämäntavat". Hitto soikoon, että tuntuikin pahalta. Minä olen elänyt niin terveellisesti, kuin yleensäkin ihminen. MUTTA; työpaikan homeet aiheuttivat vaikean allergisen astman.... Tuntuupa ihan hirveän pahalta, kun vielä syyllistetään astmasta! HITTO!!!

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Matkustaja13.12.2011 22:09

Istumapaikkaan oikeutettu junalippu ostettu.Vakaa tarkoitus matkustaa Helsingistä Jyväskylään kulkuneuvona Inter City. Löydän paikkani ja asetun siihen isoine matkalaukkuineni, riisun takin ja teen oloni mahdollisimman mukavaksi. Vaunuun ja viereiseen penkkiin majoittautuu vanhempi naishenkilö mukanaan koira. Vaunu ei todellakaan ole lemmikeille tarkoitettu vaunu koska astmani vuoksi vältän sellaisessa matkuystamista. Mainitsen kohteliaasti asiasta ja saan selityksen että kun tämä minun poika ei oikein tykkäätoisista koirista niin ajattelin että ei kai e ketään haittaa jos istun tässä. Kerroin astmastani ja saan vastaukseksi pyynnön siirtyä muualle ellen pidä koirista. Lisäksi saan pitkän selityksen aiheesta kansalaisen allergiaohjelma ja allergioitten hoitaminen siedättämällä. Epäsuorasti tuli ilmi että kyse kohdallani on vainitse aiheutetusta pikku haitasta ja koiravihasta (koiria en todellakaansen kummemmin vihaa) Hyvin on allergia- ja astmaliiton oppi mennyt perille!!! minä vaihdoin paikkaa ja seilasin laukkuineni lopun matkaa siellä mistä vapaan paikanpongasin. Erosin heti kotiin päästyäni allergia - ja astmaliitosta joka nykyisellään ei ainakaan helpota allergisen arkea!!!

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Kiukkuinen allergikko ja astmaatikko29.12.2011 18:15

Näinpä. Nyt sivulliset saavat päähänsä siedättää allergikkoja, vaikka heillä ei ole vakavista allergioista hajuakaan.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Uusi allergiaohjelma29.12.2011 23:28

Allergia- ja astmaliiton tulkinta on allergiaohjelmasta on todella ihmeellinen.

Tutkimuksissa on saatu vahvoja viitteitä siitä, että allergiat johtuvat liiasta hygieniasta. Edellä mainittiin vertailu Pohjois-Karjalan ja Venäjän karjalan välillä. Johtopäätös oli, että Pohjois-Karjalan korkeampi elintaso olisi selitys Suomenpuolen allergioiden yleisyydelle. Olkoot niin, mutta miksi ei missään ole tehty sitä yhtä ilmeistä johtopäätöstä, että altistuminen allergeeneille ei suojaa allergioilta? Rajan molemmin puolin altistuminen siitepölyille on yhtä suurta. Jos altistuminen allergeeneille suojaisi allergioilta, olisi siitepölyallergiat tuntematon sairaus.

Olisi todella tarpeen, että allergia- ja astmaliiton ihmiset uudelleen lukisivat allergiaohjelman, ja tutustuisivat alan tutkimuksiin. Tämän jälkeen vaikka näillä sivuilla voitaisiin antaa seuraava ”allergiaohjelma”: - altistuminen bakteereille (varsinkin suolistoperäisille) ilmeisesti vähentää allergioita - allergioiden paras hoitomuoto on välttää allergeenejä - oireita aiheuttaville allergeeneille altistuminen ei suojaa allergioilta - allergeenille altistuminen voi puhkaista piilevän allergian - lieviä allergiaoireita ei tarvitse pelästyä, vaan varovasti kokeilemalla voi etsiä omia rajojaan (Tähän ei tarvita kenenkään ulkopuolisen apua!) - allergisen ihmisen tahallinen altistaminen allergeenille on Suomen lain mukaan rikos (vähintään lievä pahoinpitely, pahimmillaan tappo)

Luin juuri ruotsalaisten allergialääkärien suosituksen (paikallinen allergiaohjelma?). Siinä mainittiin mikrobien edullinen vaikutus, mutta allergeeneille altistumisesta ei puhuttu mitään! Mistä ihmeestä allergia- ja astmaliiton tiedottajat ovat saaneet päähänsä, että allergeenille altistuminen olisi terveellistä???

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Olipa se iloinen asia11.09.2017 08:13

Hämmästelin kun katsoin Yle 1 tänä aamuna Sanna Virtasen haastattelun tuoksuyliherkkyydestä. On kaunista kun ihminen hymyilee, mutta asian vakavuuden uskattavuuden kannnalta oli tuo iloisuus yhtä kammoksuttavaa kun pääministeri Sipilän kommentoinnit Suomea koskevista vakavista aiheista. Asian vakavuus ei mene perille kun hymyhuulin ja loistavin silmin kerrotaan tästä tosi suuriamääriä ihimisistä koskettavasta jopa invalidisoivasta aiheesta. Minua ei hymyilytä. olen erittäin herkistynyt tuoksuille. Oireet huimaus, koko kropan pistely, kielen pistely ja välittömästi kun tuo herkistävä aine osuu kohdalle jopa ulkona kun ohittaa ihmisiä joilla on noita tuoksuja. Silloin kun sairastuin (en tiennyt silloin vielä mikä sen teki) menin työkyvyttömäksi 5 kk:den ajaksi, verenpaine nousi, lihakset nyki en pysynyt pystyssä jne. kunnes selvisi, että työpaikallani oli muutamalla henkilöllä sellaiset tuoksut jotka sen aiheutti. Olen pyytänyt apua Allergia- ja Astmaliitolta esim. muutaman erittäin voimakkaita oireita aiheuttavien aineiden tutkimisesta ja ilmoittanut parin hajuveden nimen jotta voitaisiin tutkia mitä samaa ainetta nämä sisältää ja kerroin myös oireeni. Siltä tämä "asiantuntija" antoi vastauksen, että tuoksuja pitää välttää. MITEN? kun tuoksuja on joka paikassa. Hänen mielestään niitä ei myöskään voida tutkia. KYLLÄ VOIDAAN jos vain halutaan ja otetaan asia vakavasti. Itse työskentelen nyt etänä, mutta en halua erakoitua ja näin joudun jatkuvasti kärsimään oireista. Oireeni ei häviä kun poistun tuoksun läheltä vaan ne jatkuvat jopa useita viikkoja pahana kunnes lievenee, mutta koskaan ne ei pääse kokonaan hellittämään kun aina jostain joku oireita aiheuttava tuoksu osuu vastaan. Tästä olisi paljon asiaa ja yhtenä asian tiedottamiskanavana olen lähettänyt asiaa koskevan viestin 20 :lle kansanedustajalle, 6 heistä vastasi ja lupasi tehdä parhaansa asian eteenpäin viemiseksi (toivottavasti).

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta