Katupöly ja siitepöly

Katupöly ja siitepöly

Astmaa sairastavan keuhkoputket reagoivat herkästi erilaisille ärsykkeille. Keväisin katupöly ja siitepöly saattavat pahentaa astmaoireita.

Katupöly on hienoksi jauhautunutta asfalttia ja hiekkaa suurimmaksi osaksi. Mukana on myös autojen renkaista irtoavaa materiaalia sekä nokihiukkasia. Suurin osa on karkeita hiukkasia, jotka tulevat yskimällä pois. Katupölystä osa on pienhiukkasia. Pienhiukkaset kulkevat hengitysilman mukana ylähengitysteihin, keuhkoputkiin ja keuhkorakkuloihin. Osa ultrapienistä hiukkasista siirtyvät myös verenkiertoon. Vakaville vaikutuksille alttiita ovat kroonisia hengityselin- ja sydänsairauksia sairastavat henkilöt.  Erityisesti astmaatikot sekä sepelvaltimo- tai keuhkoahtaumatautia sairastavat voivat saada hankalia oireita katupölystä. Heillä katupöly voi pahentaa perussairautta jopa siinä määrin, että tarvitaan sairaalahoitoa. Myös lapset ja iäkkäät ihmiset ovat alttiimpia saamaan terveyshaittoja katupölystä.

Ilmanlaatua kannattaa seurata, etenkin jos katupöly ja ilmansaasteet aiheuttavat oireita tai pahentavat perussairautta. Ilmatieteen laitos seuraa ilmanlaatua lähes reaaliaikaisesti ja Ilmatieteen laitoksen sivuilta kannattaa käydä tarkistamassa oman alueen ilmanlaatua säännöllisesti.

Siitepölykausi alkaa usein maaliskuun alkupuolella, jolloin on myös katupölykausi. Siitepölyn kaukokulkeumia tulee Etelä-Euroopasta usein jo helmikuussa.

Sekä katu- että siitepölyhiukkaset ovat kevyitä ja lentävät ilmavirtojen mukana kuivalla ja tuulisella säällä. Sade puhdistaa ilmaa. Katupölyjä pystyy jonkin verran välttelemään valitsemalla kulkureitiksi vähemmän vilkkaasti liikennöidyn reitin. Siitepölyt sen sijaan leijailevat kaikkialle.

Paras suojautumiskeino on hengityssuojain.  Hengityssuojaimet jaetaan kolmeen eri luokkaan. FPP2 on suojausteholtaan riittävä katu- ja siitepölyn näkökulmasta. Hengityssuojain voi aiheuttaa hengitysvastusta, joten niitä ei suositella, jos astma on vaikea. Astmaa sairastavan kannattaa valita hengityssuojain, jossa on uloshengitysventtiili.

 

Lisätietoa

Lue lisää hengityssuojaimista
Lue lisää siitepölyallergiasta
Katso ohjevideo: Hengityssuojaimen käyttö

Kuvassa on hengityssuojain.
Hengityssuojaimen tulee olla FPP 2- luokkaa, jotta pienhiukkaset eivät pääse sen läpi.

Sivua päivitetty: 9.2.2023