Mitä tietoa etsit?
Hiusvärit

Hiusvärit

Hiusvärit eroavat toisistaan koostumukseltaan ja värin keston mukaan. Useat hiusvärit sisältävät voimakkaita ja allergisoivia ainesosia, joten lasten ja herkkäihoisten kannattaa välttää hiusten värjäämistä.

Hiusten luonnollinen väri johtuu hiuksissa olevasta väripigmentistä eli väriaineesta, jota juurten karvatuppien pigmenttisolut eli melanosyytit tuottavat. Iän myötä väripigmenttiä tuottavat solut kuitenkin kuolevat, jolloin väriainetta ei enää muodostu hiusjuurissa. Tämän seurauksena osa hiuksista muuttuu valkoisiksi. Yhdessä värilliset ja valkoiset hiukset näyttävät harmailta.

Harmaantuminen on hyvin yksilöllistä ja siihen vaikuttavat iän lisäksi myös geenit. Lisäksi joissakin sairauksissa kuten esimerkiksi vitiligossa voi esiintyä valkoisia hiuksia.

Hiusvärejä käytetään luonnollisen värin, harmaantumisen tai jo värjättyjen hiuksien värien muuttamiseen. Hiusvärejä on erilaisia, jotka voidaan jakaa usealla tavalla kuten värin keston mukaan tai sen mukaan onko väriaineessa käytetty hapettavia ainesosia.

Sivua päivitetty: 9.12.2020