Allergia

Allergia

Joka toinen meistä kärsii jossain elämänsä vaiheessa allergian aiheuttamista oireista.

Allergia on elimistön poikkeava tapa reagoida erilaisiin aineisiin, joka on tavallisesti valkuaisaine. Kun ihmisen elimistöön pääsee vieraita aineita, kuten viruksia, bakteereja tai myrkyllisiä aineita, elimistö alkaa puolustautua. Allergisen ihmisen elimistö tulkitsee vieraaksi aineeksi esimerkiksi siitepölyn, eläinpölyn, jonkin ruoka-aineen tai jonkin muun aineen ja alkaa puolustautua sitä vastaan.

Seurauksena on allergian oireita nenässä, kurkussa, silmissä, ihossa tai vatsassa. Oireet voivat olla allergiasta riippuen esimerkiksi nuhaa ja yskää, silmien vuotamista, iho-oireita tai vatsavaivoja. Allergiaa voidaan hoitaa allergialääkkeillä ja siedätyshoidolla.

Allergia voi aiheuttaa myös voimakkaan äkillisen reaktion, anafylaksian, joka vaatii sairaalahoitoa.
 

Tukea ja toimintaa

Allergia- ja astmayhdistykset
Kurssit
Vertaistukea

Yhteiskunnan tuet ja palvelut pitkäaikaissairaille

Sivua päivitetty: 26.8.2022