Mustaherukalle allerginen?

Rupikonna16.04.2018 13:23

Mustaherukan terveysvaikutuksista kerrotaan paljon, mutta mustaherukka-allergiasta ei näytä löytyvän oikeastaan mitään.

Minulle alkoi viime syksynä tulla ihottumaa, ensin pari läiskää sääriin. Sittemmin läiskiä tuli lisää ja ihottuma levisi jalkojen lisäksi käsivarsiin, hartioihin ja kämmenselkiin. Punaisia, kuivia ja karheita, kutisevia läiskiä. Päänahkassakin on jotain paukamia.

Äskettäin huomasin, että ihottuman ilmestyminen ja helpottaminen näyttävät liittyvän siihen, syönkö mustaherukkaa. Välillä syön niitä päivittäin, välillä menee viikkoja ilman. Pitempien taukojen aikana läiskät haalistuvat ja osittain paranevatkin. Nyt ihottuma on taas lehahtanut valloilleen, kun olen syönyt mustaherukoita muutamana päivänä.

En ole varma johtuuko ihottuma mustaheruksta, mutta siltä se kyllä vahvasti vaikuttaa. Onko muilla tällaisia kokemuksia mustaherukasta?

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
LilliA23.04.2018 21:46

Hei, minä saan voimakkaita oireita mustaherukasta. Oireilu alkoi n. 25 vuoden iässä. Jo pienestä määrästä, esim lusikallisesta hilloa tulee kova kutina, ja turvotus sekä iholle että nielun limakalvoille. Kerran toinen silmä turposi umpeen. Allergisoiduin myöhemmin aspiriinille ja kun mainitsin mustaherukasta, niin silloin tehtiin Allergiasairaalassa prick-testi, jossa oli kymmenkunta marjaa. Mustaherukasta kohosi aikamoinen patti. Sen jälkeen olen ollut oireeton, koska tarkistan glögit, kiisselit, mehut ja hillot. Harvinainen allergia, en ole koskaan tavannut muita.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Rupikonna24.04.2018 08:13

Onpas sinulla voimakkaita oireita! Mustaherukkaa on onneksi aika helppo vältellä, toisin kuin monia muita ruoka-aineita. Meillä on näköjään hyvin erilaiset oireet, minulla mustaherukka ei ainakaan toistaiseksi ole aiheuttanut hengitystieoireita. Tuo ihottuma ei sentään aiheuta hengenvaaraa, mutta kiusallinen se silti on. Sitä alkoi vähitellen tulla jalkojen ja käsivarsien lisäksi myös kasvoihin, onneksi kuitenkin melko lievästi. Nyt olen ollut vähän yli viikon ilman mustaherukkaa ja hienoisia merkkejä parempaan on havaittavissa. Läiskät eivät ole ehtineet kadota, mutta eivät ehkä ole aivan niin äkäisen näköisiä.

Pitää varmaan yrittää hakeutua testeihin, jotta saisi varmuuden asiaan. Ennen sitä testaan varmaan vielä itse ihan altistus- ja välttelymenetelmällä. Olen myös gluteeniton, mutta varsinaisia allergioita minulla ei ole todettu. Pari perheenjäsentä saa samankaltaisia oireita mustaherukasta, joskin lievempinä.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta