Vinkkejä astmaatikon liikuntaan koronapandemian aikana - ja miksei muulloinkin!

3.4.2020

Koronapandemia on saanut osan ihmisistä liikkumaan ulkona ja nauttimaan luonnosta. Moni astmaatikko kuitenkin miettii, onko nyt turvallista liikkua ulkona vai pitäisikö siirtyä kokonaan sisäliikuntaan.

Liikunta on tärkeä osa astman hoitoa myös poikkeusolojen aikana. Neuvontaamme on tullut yhteydenottoja, joissa on kysytty tarkennuksia liikkumista koskeviin rajoituksiin. Ulkona saa liikkua, lenkkeily on sallittu ja metsään on aina suositeltavaakin mennä. Liikkumista tulee välttää vain niillä paikoilla, joissa on paljon muita ihmisiä ja lähikontaktien välttäminen on mahdotonta. Suomen olosuhteissa onneksi jokainen varmasti löytää oman tilan ja tavan liikkua.

Poikkeusolot saattavat aiheuttaa suurta epävarmuutta ja stressiä. Siksi on entistä tärkeämpää löytää elämään niitä asioita, jotka tuottavat hyvää oloa. Myös keuhkojen hyvä kunto on nyt erityisen tärkeää. Lääkityksen ohella liikunta on astmaatikon keuhkoille välttämätöntä. Liikunta ja luonnossa liikkuminen nostavat tutkitusti stressinsietokykyä, parantavat vireystilaa ja mielialaa sekä vahvistavat muun muassa keuhkoja. 

Terveyskunnon ylläpitämiseksi reipasta arkiliikuntaa tulisi olla viikossa vähintään 2,5 tuntia eli reilu 20 minuuttia päivässä. Lisäksi lihaskuntoa vahvistavaa liikuntaa tulisi olla kaksi kertaa viikossa. Määrää ei kuitenkaan tarvitse kerätä kerralla, ja tärkeintä on jaksottaa paikallaoloa ja välttää liiallista istumista.
  

Hyödynnä ulkoliikuntamahdollisuudet ja käytä mielikuvitusta sisäliikunnassa

Kaikki liike on hyväksi. Oli sitten liikuntamuotosi kävely, pyöräily tai pihanhoito, ota tavaksi lähteä joka päivä liikkeelle. Nyt voisi myös olla aika kokeilla uusia lajeja. Esimerkiksi frisbeegolf-ratoja löytyy ympäri Suomea ja monella paikkakunnalla järjestetään avoimia suunnistuksia, joihin voi osallistua itselle sopivana aikana.

Myös sisätiloissa voi harjoittaa aerobista kuntoa monin tavoin. Ellei kotoa löydy kuntopyörää tai stepperiä, asian ajaa hyvin vaikka tanssiminen, portaiden kävelimene tai hyppynarulla hyppely. Hyödynnä myös netin etäryhmäliikuntatunnit - kokeile vaikka zumbaa tai aerobicia!

Lihaskuntoa voi harjoittaa monin tavoin kotona tai ulkoilmassa. Ulkokuntosalien käyttöä kannattaa välttää ainakin ruuhka-aikoina, mutta lihaskuntoharjoittelu onnistuu myös ilman välineitä. Kannattaa myös tutkia, mitä välineitä kotoa löytyy - ehkä kaapin perälle tai sängyn alle on unohtunut käsipainot tai vastuskuminauha. Myös esimerkiksi vesipulloja tai muita sopivan painoisia esineitä voi käyttää lisävastuksena.
 

Vinkkejä ja inspiraatiota

Luontoliikuntabingosta löytyy ideoita erilaisiin ulkoliikunta-aktiviteetteihin

Luontoliikuntabingoilijat-ryhmä Facebookissa tarjoaa vertaistukea ja vinkkejä liikkumiseen

Liikkeitä metsäkuntosaliin Suomen Ladun sivuilla

Helppo kotijumppa Ylen sivuilla

Metsärentoutusharjoituksia Metsämieli.fi-palvelussa

Helppoja liikkeitä vaikka kotiportaisiin Forever Clubin sivuilla

 

Kokoamme sivuillemme tietoa koronaviruksen vaikutuksesta astmaa ja allergioita sairastaviin. Lue myös THL:n ajantasainen koronavirusseuranta ja ohjeistus kansalaisille.

Sivua päivitetty: 17.4.2020