Allergia-, iho- ja astmaliitto kansanedustajien sisäilmaryhmään mukaan

24.10.2023

Allergia-, iho- ja astmaliitto on kutsuttu mukaan kansanedustajien sisäilmaryhmän toimintaan. Kutsusta päätettiin ryhmän järjestäytymiskokouksessa 18.10.

Vuonna 2017 perustetun kansanedustajien sisäilmaryhmän tarkoituksena on perehtyä sisäilmaongelmien syihin ja ennaltaehkäisyyn, sekä parantaa sisäilmaongelmista sairastuneiden asemaa jakamalla tietoa ja vaikuttamalla vireillä oleviin lakihankkeisiin.

Kansanedustajien sisäilmaryhmä valitsi järjestäytymiskokouksessaan verkoston puheenjohtajiksi kansanedustajat Eeva-Johanna Elorannan (sd.) ja Tiina Elon (vihr.).

– Olen iloinen, että saan jatkaa ryhmän johdossa työtä sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi. Keskeisiä vaikuttamisen paikkoja tällä kaudella ovat muun muassa terveydensuojelulain kokonaisuudistus ja rakentamisen sääntelyn uudistaminen, puheenjohtaja Eeva-Johanna Eloranta sanoo.

– Näen ryhmän tärkeänä keinona tiivistää kansanedustajien, järjestöjen ja asiantuntijoiden välistä yhteistyötä kotien, työpaikkojen ja julkisten rakennusten sisäilmaongelmien ehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksi, puheenjohtaja Tiina Elo kertoo.

Puheenjohtajien lisäksi sisäilmaryhmään tulivat mukaan kansanedustajat Saara-Sofia Sirén (kok), Mari-Leena Talvitie (kok), Ari Koponen (ps), Petri Honkonen (kesk), Krista Mikkonen (vihr), Jenni Pitko (vihr), Merja Kyllönen (vas), Anders Adlercreuz (rkp) ja Sari Tanus (kd).

Allergia-, iho- ja astmaliiton lisäksi järjestäytymiskokous kutsui toimintaan mukaan Asumisterveysliiton (Aste ry) ja Hengitysliiton sekä asiantuntijajäseniksi Riitta Työläjärven ja Tuula Putuksen. Ryhmän kunniajäseneksi kokous päätti kutsua sisäilmaryhmän perustajan ja pitkäaikaisen puheenjohtajan, kansanedustaja Satu Hassin (vihr.).

Sivua päivitetty: 24.10.2023