Miten puhut itsellesi tänään?

22.6.2020

Usein olemme itsellemme ankarampia kuin toisille. Harjoittelemalla itsemyötätuntoa voimme kuitenkin oppia suhtautumaan itseemme lempeämmin – ja samalla vähentää ahdistusta ja pelkoja.

Huomaatko, että oma sisäinen puheesi on ankaraa, itseä moittivaa? Silloin voi olla hyvä pysähtyä ja kysyä itseltä: Puhuisinko noin parhaalle ystävälleni? Enkö lähtökohtaisesti suhtautuisi häneen arvostavasti, ystävällisesti ja myötätuntoisesti? Entä miten puhuisin rakkaalle lemmikilleni? Moittisinko sitä, vai puhuisinko sille rauhoittavasti ja sen turkkia silittäen? Olisiko mahdollista, että alkaisin puhua itselleni samalla tavalla?

Lämpö, myötätunto ja turvallisuus ovat rauhoittavat pelkoja ja ahdistusta. Itsemyötätunnon avulla voi vaikuttaa kaikkeen, mikä lisää omaa hyvinvointia - esimerkiksi siihen, miten suhtautuu oman sairautensa hoitamiseen.

Kun tekee valintoja, joiden tietää esimerkiksi huonontavan ihon kuntoa, kannatta tehdä päätös, että nyt tällä kertaa toimin näin ja hyväksyn sen, että seurauksena ihoni tulee kutisemaan. Ja kun ihon kutina yltyy kamalaksi, voi muistuttaa itselleen lempeästi, että tämä oli seurausta omasta valinnasta. Voisitko tuomitsemisen ja soimaamisen sijaan sanoa itsellesi: ”Sillä hetkellä olin niin väsynyt, etten jaksanut rasvata ihoani, ja nyt ihoni kutisee.”

Jos iho hyvästä hoidosta huolimatta oireilee, voi sanoa itselleen: ”Tein parhaani, mutta sairaus on luonteeltaan aaltoileva ja arvaamaton. Hyvästäkin hoidosta huolimatta ihon kunto voi vaihdella.” Kun on ihon kutinakohtauksen jälkeen raapinut sen verille, voi itseä rauhoittaa sanomalla: ”Tällä kertaa en onnistunut olemaan raapimatta. Nyt lisään rasvausta.”

On hyvä tunnistaa, onko ulkopuolisilla, itsestä riippumattomilla tekijöillä vaikutusta omaan tilanteeseen. Jos esimerkiksi stressi pahentaa ihottumaa, ei stressikierteen ollessa pahimmillaan auta, jos sanoo itselle: ”Älä stressaa.” Se on vähän kuin ei-atoopikko käskisi atoopikkoa olemaan raapimatta.

Kun alkaa suhtautua itseen ja omaan tekemiseen rauhallisesti ja hyväksyy sen, ettei aina jaksa, voi vaikuttaa tilanteeseen liittyviin tunteisiin. Itsemyötätunnon avulla mahdolliset syyllisyyden, häpeän, vihan, kiukun tai ahdistuksen tunteet omaa toimintaa kohtaan menettävät voimaansa.
 

Itsemyötätuntoa voi harjoitella

Kyky tuntea itsemyötätuntoa ja antaa itselle hoivaa on taito, jota voimme harjoitella. Voit päästä alkuun esimerkiksi näiden kahden harjoituksen avulla:

  1. Mieti yksi asia viikon aikana, missä voisit olla itsellesi myötätuntoisempi. Kun tiedostat, mikä asia voisi olla – älä heti tee sille mitään.
    – psykologi Minna Martin
     
  2. Toista tämä harjoitus iltaisin sängyssä juuri ennen nukkumaanmenoa. Sano hiljaa mielessä muutaman kerran: ”Minä annan itselleni anteeksi.” Menetelmä ei edellytä aitoa valmiutta anteeksiantoon. Sanat voi sanoa mielessään, oli olo millainen tahansa, ja ne alkavat unen aikana tehdä työtä piilossa olevien tunteiden kanssa. Välttämättä ei edes tarvitse olla mitään syytä pyytää tai antaa anteeksi, mutta menetelmän avulla voi myötätunto itseä kohtaan lisääntyä.
    – kirjasta Taikasanat, Tuulikki Saaristo

Itsemyötätunnon harjoittelu ei välttämättä onnistu yksin. On sanottu, että sitä voi oppia vain toisten seurassa. Tarvitsemme toisia ihmisiä peileiksi, kumppaneiksi, joiden kanssa voimme harjoitella itsemme näkemistä lempeämmin, hyväksyvämmin. Kun toinen suhtautuu meihin myötätuntoisemmin kuin me itse, voimme alkaa myös itse nähdä itsemme armeliaammin.

Vertaistuki mahdollistaa kuulluksi ja nähdyksi tulemisen kokemusten vaihtamisen kautta. Voit saada tunteen siitä, ettet ole yksin. On toisia, jotka kamppailevat samankaltaisten asioiden parissa. Vertaistukea ihosairauksien, allergioiden ja astman kanssa elämäiseen voit löytää yhdistyksistämme, verkkovertaisryhmistä ja kursseiltamme

Teija
kuntoutussuunnittelija

Lähetä kommentti

Kommentit

  • Jyrki Pohjola 4 vuotta sitten

    Parasta kirjoituksessa oli aaltoileva ja arvaamaton. Vertaistuki.

  • Jyrki Pohjola 4 vuotta sitten

    Parasta kirjoituksessa oli aaltoileva ja arvaamaton. Vertaistuki.

Sivua päivitetty: 26.6.2020