Voiko influenssarokotteelle olla allerginen ja muita kysymyksiä

30.10.2020

Influenssarokotteen vakavien haittavaikutusten riski on pieni. Ottamalla rokotteen suojaat sekä itseäsi että lähipiiriäsi.

Miksi influenssarokote kannattaa ottaa?

Tänä vuonna on tavallistakin tärkeämpää ottaa influenssarokote. Kukaan meistä ei halua sekä koronaa että influenssaa – varsinkaan, jos vielä kaiken lisäksi kuuluu riskiryhmään. Rokotteen ottaminen suojaa myös lähipiiriäsi.

Astmaatikot ovat oikeutettuja maksuttomaan influenssarokotteeseen. Korona-aikana pistoksille tulee varata aika tavanomaisen terveyskeskuksessa jonottamisen sijaan. Näin pienennämme altistumisriskiä.
 

Ovatko influenssarokotteet turvallisia?

Suurin osa influenssarokotusten haittavaikutuksista on paikallisia ja lieviä. Valtaosa rokotteen ottajista ei saa niitäkään.

Yleisimpiä haittavaikutuksia ovat kipu, punotus, kuumotus ja turvotus pistoskohdassa, lievä sairauden tunne ja lihaskivut. Näihin tepsivät useimmiten kylmä kääre, kipulääke ja antihistamiini oireiden mukaan.

Rokotteilla ennaltaehkäistään tartuntatauteja. Influenssarokote vähentää influenssasta johtuvia kuolemia ja sairaalahoitoja. Rokotteen avulla vähennetään vakavan influenssan ilmaantuvuutta sekä jälkitauteja, jotka voivat olla vakavia. Siksi rokotteen ottaminen on mitä todennäköisimmin turvallisempaa kuin ottamatta jättäminen.
 

Voiko influenssarokotteelle olla allerginen?

Vakava allerginen reaktio, anafylaksia, on hyvin harvinainen, noin yksi tapaus miljoonaa rokotettua kohden.

Allergia rokotteen jollekin ainesosalle, esimerkiksi säilöntäaineelle saattaa olla mahdollinen. Suurin osa allergikoista voi kuitenkin ottaa turvallisesti rokotteen, kunhan seuranta ja puitteet ovat kunnossa. 

IgE-välitteiset allergiset reaktiot rokotuksen jälkeen ovat harvinaisia.  IgE-välitteinen reaktio vaatii aikaisemman altistuksen rokotteelle tai sen ainesosille. Oireet voivat ilmetä myös viiveellä parin päivän aikana, mutta tyypillisesti ne tulevat puolen tunnin sisällä rokotteen antamisesta. Siksi on syytä jäädä seurantaan täksi ajaksi pistoksen jälkeen.

Kananmuna-allergisetkin voivat ottaa influenssarokotteen, koska rokotteet sisältävät vain hyvin pieniä jäämiä kananmunasta peräisin olevaa ovalbumiinia.
 

Jos on saanut rokotteesta reaktion viime vuonna, uskaltaako sen ottaa?

Paikallis- ja yleisoireet tai säryt eivät estä jatkorokotuksia. Myöskään ihoreaktiot eivät useimmiten estä jatkorokotuksia seuraavina vuosina.

Tarvittaessa tehdään riskinarvio yhdessä lääkärin kanssa ja pistos annetaan paikassa, jossa on ensiapuvalmius.
 

Lisätietoa THL:n sivuilta >>

Sivua päivitetty: 30.10.2020