Mitä tietoa etsit?

Pujo päätti siitepölykauden

3.9.2020

Pujo päätti siitepölyallergisten kaksijakoisen oirekauden. Pujon kukinta alkoi heinäkuun viimeisellä kolmanneksella. Siitepölyä oli ilmassa yhtäjaksoisesti kolme viikkoa, kunnes kukinta alkoi hiipua elokuun puolivälissä.

Kaakkois-Suomessa kausi alkoi ennätyksellisen vähäpölyisenä. Keväällä kukkineista allergiapuista lepän siitepölykausi oli heikoin ja koivun toiseksi heikoin koko 2000-luvulla. Kesä kuitenkin käänsi suunnan, kun heinäkausi kiri keskimääräiseksi parin vaisun vuoden jälkeen.

Kesäinen sää piti pintansa kuun loppuun asti, mutta viimeisimmäksi pujopölyiseksi päiväksi jäi 21.8. Tasaisesti edenneen kauden päättyessä pujon siitepölyä oli kertynyt näytenauhoille lähes tavanomainen määrä.

(Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)

Kaksipistepirkko kiipeilee pujon varrella. Kuva: Juha Jantunen, Etelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituutti.

”Poikkeuksellista oli kuitenkin pujon runsaspölyisten päivien puuttuminen. Näin on viimeksi käynyt vuonna 2016. Vaikka edelliskesä lukeutui heikoimpiin pujokesiin 2000-luvulla, silloinkin runsaan siitepölypitoisuuden raja, 30 siitepölyhiukkasta ilmakuutiossa, ylittyi kerran. Tänä vuonna suurimmat pitoisuudet havaittiin heinäkuun lopulla ja elokuun alussa”, sanoo tutkimuskoordinaattori Tiina Vitikainen Etelä Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutista.

Asutuksen tuntumassa viihtyvä pujo on Euroopan yleisin marunalaji ja siten suvun merkittävin allergiakasvi. Ihotesteissä noin joka kolmas siitepölylle allerginen reagoi pujoon. Marunoiden allergeenit muistuttavat toisiaan, joten ristiallergia on yleistä. Monet pujoallergikot voivat saada oireita myös päivänkakkaran ja voikukkien siitepölystä.

Syyskuussa Suomeen saattaa vielä kaakkoisten ilmavirtausten mukana kantautua vähäisiä määriä tuoksukkien siitepölyä. Varsinkin pujoallergisille oireita aiheuttavaa siitepölyä ei syyskuun alkuun mennessä ole kantautunut Imatran keräimeen.

Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutin mittauspiste Imatrankoskella kuuluu koko maan kattavaan siitepölyjen seurantaverkkoon, jonka toiminnasta ja tiedotuksesta vastaa Turun yliopiston Aerobiologian yksikkö. Suomessa on kaikkiaan yhdeksän keräyspaikkakuntaa Helsingistä Utsjoelle.

Sivua päivitetty: 3.9.2020