Ota tuoksuille herkistyneet huomioon kevään ja kesän juhlissa

23.5.2023

Tuoksuille herkistyneet elävät nyt jännittäviä aikoja, pahimmillaan miettivät uskaltaako vastata saapuviin kutsuihin kyllä vai ei. Monella on kokemusta siitä, miten joutuu poistumaan julkisilta paikoilta tai liikennevälineistä kanssaihmisten käyttämien voimakkaiden ja suuren tuoksukuorman aiheuttaman oireilun takia.

Kevään ja kesän juhlia vietetään samaan aikaan, kun luonto on vihreimmillään. Ilman täyttää useana päivänä toinen toistaan huumaavampi luonnontuoksu, syreenit, tuomet, kielot ja lukuisat muut kasvit kukkivat. Kun tähän lisätään puiden tuoksut ja siitepölyt, alkaa tuoksuille herkistyneen koettelemukset olla tavallista suurempia.

Hengitysliitto ja Allergia-, iho- ja astmaliitto muistuttavat yhdessä, että tuoksuille herkistyneitä on Suomessa noin puoli miljoonaa. Aikuisväestöstä noin 10–40 % herkistyy tuoksuille. Tänä päivänä osaamme yhteiskunnassa kunnioittaa ja ottaa huomioon ihmisten erilaisuutta yhä paremmin. Kannustamme siis ottamaan kevään ja kesän juhlissa huomioon myös tuoksuille herkistyneet.

Konkreettisia toiset huomioon ottavia tekoja ovat esimerkiksi:

  • Pyydä tilaisuuteen, tapahtumaan tai juhliin tulevat ihmiset tulemaan tuoksuttomina. Hajuvedet ja partavedet voi jättää kokonaan pois. Monet muut kemikaalit, kuten meikit, shampoot ja pyykinpesuaineet, voi korvata hajusteettomilla vaihtoehdoilla.
  • Varmista, että juhlatilassa on toimiva ilmanvaihto, joka riittää kutsutulle vierasjoukolle.
  • Jätä tuoksuvat luonnonkukat luontoon ja vältä hajustettuja pesu- ja siivousaineita juhlatiloissa.
  • Osallistujat voivat miettiä omaa tuoksukuormaansa ja vähentää sitä aktiivisesti oma-aloitteisestikin.
  • Valitse lahjoiksi ja tuliaiskukiksi tuoksuttomia vaihtoehtoja.

Ota toiset huomioon myös järjestäessäsi kokoontumisia ulkotiloissa. Esimerkiksi grillin sytytysnesteiden jatkuva käyttö tai pienpoltto omalla pihalla voi vaikuttaa tuoksuille herkistyneen vointiin ja naapurisopuun. Joustavuutta ja kohtuullisuuden arviointia tarvitaan kaikilta osapuolilta.

Toivotamme ikimuistoisia juhlia kaikille suomalaisille. Parhaimmista juhlista jää kaikille hyvä mieli, eikä kenenkään tarvitse lähteä niistä kesken kaiken kotiin tuoksuille herkistymisen takia.

Lue lisää

Tuoksut ja tuoksuttomuus
Tuoksuherkkyys

Lisätiedot

Paula Hellemaa
toiminnanjohtaja
puhelin 041 513 0224, paula.hellemaa@allergia.fi
Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry

Mervi Puolanne
Järjestöjohtaja
puhelin 040 588 2782, mervi.puolanne@hengitysliitto.fi
Hengitysliitto ry

Sivua päivitetty: 23.5.2023