Miksi nenä on tukossa ja aivastuttaa, vaikka siitepölykausi päättyi jo?

9.9.2020

Syksyllä allergiaoireita voivat aiheuttaa ulkoilman homesienten itiöt. Suomalaisista noin 1–2 prosentin on arveltu oireilevan sieni-itiöistä, mutta allergisten määrää ei tunneta tarkkaan.

Tärkeimpiä ulkoilman allergeeneja ovat Cladosporium- ja Alternaria -homesukujen itiöt. Niitä on ilmassa eniten loppukesästä syyskuulle, mutta kokonaan itiöt katoavat ilmasta vasta pakkasten ja lumipeitteen myötä.

”Maan sulaessa homesieni-itiöitä alkaa taas esiintyä ilmassa. Vaikka määrät ovat huippukautta vähäisempiä, voi itiöistä hankalimmillaan oireilla keväästä syksyyn”, sanoo tutkimuskoordinaattori Tiina Vitikainen Etelä Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutista.

Homesienten lisäksi myös lakkisienten kuten herkkutattien, suppilovahveroiden ja rouskujen itiöiden tiedetään aiheuttaneen hengitystieoireita. Lakkisienten itiöitä on ilmassa eniten silloin kun metsäsienetkin ovat runsaimmillaan, tavallisesti syys-lokakuussa.

Sienten biologinen tehtävä on hajottaa ja lahottaa, ja niille sopivaa eloperäistä ainesta löytyy luonnosta lähes kaikkialta. Siksi herkistyneen on vaikea välttyä ulkoilman sieni-itiöiltä ja oireilulta.

”Oireiden hoito on sama kuin siitepölyallergiassa. Eli niitä voi kokeilla hillitä antihistamiinilla, silmätipoilla ja nenäsuihkeilla”, neuvoo asiantuntija Kaisa Toikko Allergia-, iho- ja astmaliitosta.

Turun aerobiologian laitos seuraa Norkko.fi-palvelussa merkittävimpien sieni-itiöiden määrää ilmassa. Syyskuun alussa homesienten itiöpitoisuudet ovat maan eteläosissa vaihdelleet runsaista kohtalaisiin.

Sivua päivitetty: 9.9.2020