Allergisen joulumuistio

1.12.2014

Joulu tulvii makuja ja tuoksuja. Jotkut niistä voivat aiheuttaa oireita herkille. Allergia- ja astmaliitto kokosi joulumuistion yleisimmistä oireiden aiheuttajista.

Kynttilät Tuoksukynttilät aiheuttavat epämiellyttäviä oireita tuoksuyliherkille ja astmaatikoille. Lisäksi runsas kynttilöiden polttaminen heikentää sisäilman laatua, mikä saattaa aiheuttaa hengitystieoireita erityisesti astmaatikoille.

Kukat ja joulukuusi Kun valitset kukkia kotiin, voit luottaa hyvin omiin aisteihisi. Allergisen luokse kylään mennessä varmoja vaihtoehtoja ovat joulukaktus, tulilatva ja annansilmä, tulppaanit ja amaryllikset useimmille. Voimakastuoksuinen hyasintti ja joulutähti aiheuttavat monille hengitystieoireita.

Joulukuusi voi aiheuttaa joillekin allergian kaltaisia oireita, kuten nuhaa tai astmaoireita. Jos näin on käynyt aiempina jouluina, kuusen voi laittaa esimerkiksi parvekkeelle.

Pähkinät Pähkinä on vakavasti allergisille tyypillinen voimakkaan reaktion aiheuttaja kalan ja äyriäisten lisäksi. Siksi ’saattaa sisältää pähkinää’ –merkintä on otettava huomioon, jos seurueessa on voimakkaasti pähkinälle allergisia. Tuolloin on myös hyvä välttää ristiallergian vuoksi saksan-, pekaani-, pistaasi-, cashew- ja parapähkinöitä sekä mantelia. Joulupuuron mateli voidaan korvata esimerkiksi makaronilla. Valtaosa pähkinäallergisista saa kuitenkin vain lieviä oireita koivuallergian vuoksi.

Suklaa ja joulun mausteet Tumma suklaa sopii maitoallergiselle. Joulun mausteista kaneli, inkivääri ja kardemumma aiheuttavat eniten allergiaoireita. Siirappi, muut sokerit ja suola eivät aiheuta allergiaa.

Glögeissä, likööreissä ja muissa alkoholijuomissa on erilaisia mausteita tai väriaineita, jotka voivat aiheuttaa allergisen reaktion. Maustamattomat puna- ja valkoviinit sopivat useimmille allergisille.

Lääkevarasto on hyvä tarkistaa ennen joulun pyhiä, jolloin apteekit rajoitetummin avoinna. Adrenaliini-injektorin käyttöaika kannattaa myös tarkistaa.

Allergia- ja astmayhdistyksen jäsenyys on hyvä lahja allergiaperheen aikuisille. Lahjan myötä ystäväsi saa mm. Allergia & Astma -lehden kotiin viisi kertaa vuodessa. Voit hankkia lahjan allergia.fi -sivuston kautta.

Huomioi tuoksuyliherkät läheisesi pikkujouluissa ja muissa yhteisissä tapahtumissa. Hyväksi tarkoitettu tuoksu voi aiheuttaa tuoksuyliherkille ja astmaatikoille oireita.

Allergianeuvonta vastaa numerossa 0600 14419 ma, ti ja ke klo 9-13 sekä to klo 13-17. Allergianeuvonta on suljettuna 22.12.2014 - 4.1.2015. Asiantuntijatietoa on saatavilla liiton verkkopalvelusta www.allergia.fi. Allergia- ja astmaoppaat ovat sivuston allergia ja astma -osiossa.

Sisäilmaneuvonta vastaa numerossa 020 757 5181 ma – to klo 9 – 15. Neuvonta on joulutauolla 12.12.2014  - 11.1.2015.

 

Lisätietoja toimituksille:  
Allergianeuvoja Marjo Tähtinen, p. 040 1522 024
Allergianeuvoja, koulutuspäällikkö Anne Vuorenmaa, p. 040 558 3714

Tiedottaja Elina Demir, p. 040 544 9728, email: tiedotus@allergia.fi

Sivua päivitetty: 20.3.2015