Valolle herkistävät hajusteyhdisteet

Joidenkin hajusteyhdisteiden on osoitettu aiheuttavan ihon herkistymistä valoaltistuksen yhteydessä. Nämä hajusteyhdisteet eivät aiheuta allergista reaktiota levitettynä iholle sellaisenaan, mutta ne aiheuttavat ihon herkistymistä altistuessaan auringonvalolle.

Eteeriset öljyt

Eteerisiä öljyjä käytetään muun muassa aromaterapiassa ja hajustamaan kosmetiikkaa tai huoneilmaa.

Pakkausmerkinnät

Kosmetiikkatuotteiden hajusteet ja aromaattiset yhdisteet merkitään tuotteen ainesosaluetteloon nimillä ”parfum” tai ”aroma”.

Kontaminaatio

Kontaminaatio tarkoittaa, että ruokaan on joutunut pieniä määriä allergeenia kosketuksesta toisiin ruokiin tai valmistusvälineisiin.

Hakuohjeet

24 yleisintä hajusteallergeenia

EU:n kosmetiikkadirektiivissä on määritelty 24 ainetta, jotka on esitettävä, mikäli niiden pitoisuudet ylittävät iholta pois huuhdeltavissa tuotteissa 0,01 % ja iholle jäävissä tuotteissa 0,001 %. Aineet mainitaan tuotteen ainesosaluettelossa niiden INCI-nimillä.

Mitä hajusteet ovat?

Hajusteet ovat tuoksuvia, haihtuvia, orgaanisia yhdisteitä. Hajusteita käytetään joko peittämään tai muuttamaan tuotteen käyttäjän tai tuotteen sisältämien raaka-aineiden ominaishajua. Hajuste voi sisältää lukuisia erilaisia yhdisteitä. 

Lähde somelähettilääksi

Soljutko somessa kuin kala vedessä? Haluatko antaa vapaaehtoispanoksesi kotoa käsin? Hae Allergia-, iho- ja astmaliiton somelähettilääksi!

Doftöverkänslighet

Savuton työpaikka

Tupakointi heikentää työssäjaksamista ja aiheuttaa työnantajille ylimääräisiä kustannuksia. Savuton työympäristö suojaa myös tupakoimattomia passiiviselta tupakoinnilta.

Tupakkavieroitus

Tupakoinnin lopettaminen on mahdollista aina, riippumatta siitä kuinka paljon tai kauan on tupakoinut.

Tupakkariippuvuus

Tupakkariippuvuus on oireyhtymä, jossa yhdistyvät fyysinen riippuvuus, psyykkinen riippuvuus, sosiaalinen riippuvuus ja tapariippuvuus.

Astma ja tupakointi

Astmaa sairastaville on merkittävää haittaa sekä passiivisesta altistumisesta tupakansavulle että aktiivisesta tupakoinnista.

Medialle

Allergia-, iho ja astmaliiton viestintä palvelee toimittajia haastateltavien asiantuntijoiden ja kohderyhmään kuuluvien itse sairastavien löytämisessä.

Lääkeyliherkkyys

Lääkkeiden aiheuttamien reaktioiden takana on useita mekanismeja.

Kumikemikaaliallergia

Kumikemikaaliallergia on viivästynyt allerginen reaktio luonnonkumiin tai synteettiseen kumiin lisätyille kemikaaleille.

Luonnonkumiallergia eli lateksiallergia

Luonnonkumiallergia eli lateksiallergia tarkoittaa välitöntä reaktiota kumipuun lateksin valkuaisaineille.

Kosketusihottumat

Allergista kosketusihottumaa on kahta päätyyppiä, hidasta ja nopeaa.

Alkoholi

Alkoholijuomat voivat aiheuttaa yliherkkyysreaktioita. Reaktio voi olla lievä tai voimakkaimmillaan äkillinen, yleistynyt vakava allerginen reaktio.

Allergiset silmäoireet

Sivua päivitetty: 24.4.2019