Mitä tietoa etsit?

Uskollinen ystäväni astma

21.1.2021

Aina ei löydy syytä astman pahenemiseen. Lue somelähettiläs Emman ajatuksia astmasta ja armollisuudesta itselleen.

Uskollinen astma-ystävä 
 
Uskollinen astma-ystäväni on ollut mukanani jo yli 20 vuotta. Välillä on ollut hetkiä, kun ystävyydessämme on ollut suuriakin säröjä, mutta ei mitään niin suurta, etteikö siitä olisi selvitty - yhdessä.  

Astman kanssa eläessä on ollut tärkeää kuunnella, mitä se haluaa kertoa. Onko flunssakausi iskemässä ja milloin pitää lisätä lääkitystä? Entä sitten allergiakausi, tarvitseeko suun kautta otettavaa kortisonia suihkeiden lisäksi ylläpitämään astman tasapainoa? Kuitenkin vuosien saatossa sitä on oppinut kuuntelemaan erityisen tarkasti, mitä keho viestii. Ja ennakoimaan. 

On kulunut noin puoli vuotta siitä, kun astmani huononi toden teolla. Ilman syytä, ilman kykyä ennakoida. Joka päivä oloni vain yksinkertaisesti huononi ja lääkkeiden määrä lisääntyi. Liikunta laski minimiin ja levon määrä kasvoi. Jouduin sairaalahoitoon ensimmäistä kertaa elämässäni astman vuoksi. En osannutkaan ennakoida ja kuunnella kehoani ajoissa.  

Sairaalassa huomasin, miten huonossa kunnossa olin. Pienikin kävelymatka kävi urheilusta ja lääkkeet väsyttivät. Seuraava kuukausi kotona oli yhtä taistelua väsymyksen ja jatkuvan hengenahdistuksen kanssa. Edelleen itseäni harmitti, miksi en ollut pystynyt reagoimaan tilanteeseen aikaisemmin ja kuinka olisin voinut tilanteelta välttyä.  

Minulla on ollut monia vaiheita astman kanssa vuosien saatossa, niin kuin arvata saattaa. Mutta ensimmäistä kertaa elämässäni minua pelotti. Oireet olivat voimakkaat ja äkilliset. Mitä jos en palaakaan ennalleen - jos en pystykään enää urheilemaan tai elämään normaalia elämää. Kuukaudet kuluivat ja tilanne pysyi miltei samana. 

Syksyn kääntyessä loppupuolelle huomasin, että minuun on iskenyt todellinen hoitoväsymys. Väsymys siihen, että puoli vuotta myöhemmin lääkkeiden määrä on edelleen sama, urheiluharrastukset tauolla ja jo 3 kilometrin työmatka käy kunnon urheilusuorituksesta. Miten onkaan turhauttavaa, kun on keho ja mieli tarvitsee liikuntaa ja huomaa, että siihen ei yksinkertaisesti pysty.  

Tärkeintä on olla armollinen itselleen. Ymmärtää, että aina ei voi ennakoida. Aina ei löydy syytä sairauden pahenemiseen. Tämä on ollut itselleni hankalinta myöntää. 

Hoitoväsymys koskettaa monia pitkäaikaissairauksia sairastavia. Kukaan ei ole yksin asian kanssa. Esimerkiksi meidän Allergia-, iho- ja astmaliitossa on paljon vertaistoimintaa, missä ihmiset oikeasti tietävät, miltä toisesta tuntuu. Miltä tuntuu, kun ei vaan enää jaksa odottaa sitä, että lääkkeet vihdoin auttaisivat ja tulisi parempi aika. 

Uskon kuitenkin, että hoitoväsymyskin helpottaa ajan kanssa. Se helpottaa, kun huomaa pienet ilot ja onnistumiset arjessa, kun pystyykin tekemäänkin jotain. Se helpottaa, kun tietää että toivoa on aina. Tulee se parempi aika, kun on helpompi hengittää. 

Jaksamista talveen ja kamppailuun pitkäaikaissairauksien kanssa!  

Somelähettiläs Emma 

Lähetä kommentti

Sivua päivitetty: 21.1.2021