Talven joka-aamuinen selviytymistaistelu

1.2.2019

Meillä on takanamme talvinen tammikuu paukkuvin pakkasin. Vaikka luonto onkin pukeutunut valoa tuovaan lumeen, sairastavalle tämä on ollut vaativa kuukausi.

Meillä on takanamme talvinen tammikuu paukkuvin pakkasin. Vaikka luonto onkin pukeutunut valoa tuovaan lumeen, sairastavalle tämä on ollut vaativa kuukausi. On ollut koettelevia pakkasia - henki ei kulje. On ollut nopeita lämpötilan vaihteluita - ihosairaudet pahenevat vaatekerrosten alla, iho kuivaa ja kutisee.

Allergia- ja astmaliitto perustettiin 50 vuotta sitten. Vuonna 2017 syntyi Allergia-, iho- ja astmaliitto, kun ihotautia sairastavat sekä palovamman kokeneet tulivat osaksi uutta liittoa Iholiiton yhdistyessä Allergia- ja astmaliiton kanssa. Uudessa liitossa on 52 jäsenyhdistystä, joista 44 on alueellista ja 8 valtakunnallista. Laajentunut kohderyhmä antaa toiminnalle vahvemman selkärangan, mutta asettaa myös omat haasteensa voimavarojen kohdentamiseen.

Yhdistykset sijoittuvat kattavasti eri puolille Suomea. Pohjoisin yhdistyksemme toimii Muoniossa. Pienen paikalisyhdistyksen toiminta-ajatus tiivistyy seuraavaan suoraan lainaukseen:

”Tässä toiminnassa on kyse ihmisestä ja terveydestä. Toimintamme on yleishyödyllistä ja vapaaehtoista. Periaatteena on tehdä toimintaa tavallisten ihmisten tavallisilla taidoilla”.

Lauseissa kiteytyy tahto tehdä hyvää ja auttaa muita, kukin omilla taidoillaan.

Liitossamme on edustettuna noin 90 eri allergia-, astma- ja ihosairausdiagnoosia. Usealla jäsenellämme on monia sairauksia. Esimerkiksi allergia- ja astmayhdistysten jäsenistä noin 21 % sairastaa allergista nuhaa, ruoka-aine-allergioita, muita allergioita ja ihottumia astman lisäksi.

Liiton valtakunnalliset yhdistykset edustavat harvinaisia ihosairausryhmiä. Niiden yhtenä erityisyytenä on vahvat yhteydet rajojemme ulkopuolelle: tietoa ja vertaisia on vähän saatavilla, minkä vuoksi on hyvä suuntautua kansainvälisiin verkostoihin.

Meidän jokaisessa 52 yhdistyksessämme on juuri sinulle ja sinun perheellesi ja ystävillesi jäsenen paikkoja avoimena. Tarjoamme voimaa ja virtaa sinun arkesi parempaan hallintaan

  • antamalla asiantuntija-apua allergia- ja astma sekä sosiaaliturvaneuvonnalla, luennoimalla ja kirjoituksin sinun sairautesi parempaan hallintaan
  • verratonta vertaistukea, liikuntaa, virkistystä. Sinun kanssasi ja sivun avullasi.

Auraamattomat tiet ja jalkakäytävät ovat joka-aamuinen selviytymistaistelu odottamaan myöhässä olevaa junaa tai bussia – myös astman tai atopian kanssa. Kevättä odotellessa selviytymisen avuksi voi käydä piipahtamassa Allergia-, iho- ja astmaliiton sivuilla etsimässä tietoa tai palveluita. Voi myös hakeutua paikallisyhdistyksen toimintaan mukaan tekemään yhdessä arjesta pikkuisen parempaa.

Näillä ajatuksilla on hienoa viettää tänä vuonna liittomme 50-vuotisjuhlavuotta ja toivottaa uusia jäseniä tervetulleiksi!

Sirpa Pajunen, varatoimitusjohtaja

Risto Heikkinen, erityissuunnittelija

Seija Pohjalainen, jäsensihteeri

Lähetä kommentti

Sivua päivitetty: 21.3.2019