Olen oppinut kuuntelemaan atooppista ihoani

29.9.2023

Olin 23-vuotias, kun sairastuin atooppiseen ihottumaan. Olin opiskelujeni loppuvaiheessa ja stressaantunut. Korvieni taakse ilmestyi ihottumaa ja iho meni vereslihalle. Ihottuma paheni pikkuhiljaa, joten lopulta hakeuduin terveyskeskuslääkärin lähetteellä Iho- ja allergiasairaalaan hoitoon. Siellä sairaus todettiin atooppiseksi ihottumaksi. 

Sairastuminen oli henkisesti hyvin vaikeaa. Olen käynyt läpi vihan ja surun tunteita. Kun iho on kauttaaltaan punainen, rikki raavittu, päänahka hilseilee, iho kutisee ja se sattuu, en halua tavata ketään, ja minun on vaikea keskittyä mihinkään muuhun. Sairastuminen vaikutti voimakkaasti myös itsetuntooni. Kun ihoni on huonossa kunnossa, itsetuntoni kärsii. Näkyvänä sairautena atooppinen ihottuma vaikuttaa merkittävästi siihen, miten koen itseni.  

Aluksi en ymmärtänyt, että kyseessä on sairaus, joka ei parane, vaan sen kanssa täytyy oppia elämään. Meni vuosia ennen kuin tajusin tämän. Nykyään ymmärrän, miten esimerkiksi tiettyjen ruoka-aineiden ja stressin vaikutukset voivat näkyä ihossani.  

Olen hoitanut ihoani monin eri tavoin, kuten kortisoni- ja takrolimuusivoiteilla ja valohoidolla, lisäksi olen käynyt uimassa avannossa ja ottanut aurinkoa. Hoito vaati aikaa ja kärsivällisyyttä. Säännöllinen rasvaaminen on tärkeää. Käytän ihoystävällisiä tuotteita, jotka eivät ärsytä ihoani. Valitsen mieluiten pehmeitä puuvillavaatteita, jotka eivät hierrä tai ärsytä ihoani. 

Olen oppinut tuntemaan ihoni paremmin. Stressi pahentaa atooppisen ihottuman oireita, joten pyrin löytämään keinoja stressin purkamiseen esimerkiksi urheilemalla. Myös terveellinen ruokavalio, säännöllinen päivärytmi ja riittävä uni ovat tärkeitä tekijöitä ihoni kunnossa pitämisessä. 

Olen saanut todella paljon tukea ja apua vertaistuesta. Olin yksin ihottumani kanssa kolme vuotta ennen kuin tapasin muita ihottumaa sairastavia. Se oli käännekohta. Sain vihdoin puhua ihmisten kanssa, jotka ymmärsivät mitä tunnen ja koen. Myöhemmin olen saanut auttaa muita. Viimeiset viisi vuotta olen ollut mukana yhdistystoiminnassa ja saanut siitä valtavan paljon. 

Suosittelen vertaistukea ja oman kehon kuuntelemista. Pitämällä päiväkirjaa ruokailuista, liikunnasta, stressin määrästä, unen määrästä ja ihottuman tilasta ja tutkimalla, mitkä asiat vaikuttavat positiivisesti ja mitkä negatiivisesti, oppii ihostaan ja siitä, mikä siihen kullakin hetkellä auttaa. 

Kariitta

Lähetä kommentti

Kommentit

  • Maija 5 kuukautta sitten

    Hei,
    Tekstin aiheeseen liittyen, mistä löytäisin (vertais)tukea 16v. nuorelle vaikeisiin iho-oireisiin. Atopiaa ja pälvikaljua. Kaikki tukimuodot kiinnostavat.

  • Aino Loikkanen 5 kuukautta sitten

    Hei Maija!

    Vertaistukea voisi löytyä vaikkapa Facebook-ryhmistä tai yhdistysten toiminnasta :)

    Facebookin puolella on esim. Atooppinen ihottuma -ryhmä: www.facebook.com/groups/atooppineniho/
    ja Alopecia- ja vitiligoryhmä: www.facebook.com/groups/alopeciajavitiligoryhma/

    Atopiayhdistyksiä löytyy eri puolilta maata ja monet järjestävät myös nuorille sopivaa toimintaa. www.allergia.fi/jarjesto/yhdistykset/atopiayhdistykset/
    Etelä- ja Pohjois-Suomen Alopecia- ja vitiligoyhdistykset puolestaan järjestävät alopeciaan liittyviä tapaamisia.
    https://www.alopeciavitiligo.fi/

    Tervetuloa mukaan jäseneksi, jos toiminta kiinnostaa!
    Annan mielelläni lisätietoja tarvittaessa.

    Terveisin,
    Aino Loikkanen
    aino.loikkanen@allergia.fi

Sivua päivitetty: 6.10.2023