Läsnäoloa, yhdessäoloa, tässä hetkessä olemista – sitä on odotettavissa jouluna

19.12.2017

...tästä joulusta on tulossa harvinaislaatuinen joulu, monella tapaa ensimmäinen laatuaan.

On ensimmäinen vuosi aikuisiälläni, kun en lähetä ainoatakaan joulukorttia. Tarkoitus on silti muistaa tärkeitä ja läheisiä ihmisiä, ja olla heihin yhteydessä muulla tapaa.

On ensimmäinen vuosi, kun joudun jättämään väliin myös lahjojen hankkimisen. Taloudellisista syistä, opintovapaalla on pakko keskittyä olennaiseen ja karsia kaikesta mahdollisesta. Mutta hei - se on vain tavaraa - sitä riittää jo liikaakin, jokaisessa huushollissa. Tärkeintä – ihan oikeasti, ei vain symbolisesti ovat tärkeät, läheiset ihmiset, ja heidän kanssaan vietetty yhteinen aika. Lautapelit, lukeminen, sohvalla makoilu ja elokuvien katselu… Pihalle lähteminen ja yhdessä ulkoilu, saunominen ja tähtitaivaalta löytyvien kuvioiden bongailu. Ei mitään ihmeellistä, ei mitään eksoottista, ja silti siitä syntyvät parhaat muistot ja joulumieli.

Tämä ei ole ensimmäinen joulu, kun sisälle ei tule kuusta, mutta tänäkin vuonna kaadamme omasta metsiköstä kuusen, ja tuomme sen koristamaan etupihan terassia – olohuoneen ikkunasta voi ihailla tunnelmallista kuusta rauhallisten valojen kanssa - ilman tuoksuja ja altisteita. Kuusi pysyköön ulkona, ja sillä voi ilahduttaa toisiakin.

Tämä on lajissaan kaiketi ensimmäinen joulu, kun en murehdi yhtään mistään: en ruoanlaitosta, en siivouksesta, en suorittamisesta. Joulu tulee, kun on tullakseen, siivota ehtii vielä pienissä erissä, ruokaa laitetaan maltillisesti, ylensyöntiä ei ole tarkoitus harrastaa, vaan nauttia kaikille sopivista herkuista, maltilla ja rauhassa.

Muusta en vielä tämän enempää tiedä, mutta sen tiedän, missä olen jouluyönä: avustamassa jouluyön messussa, tunnelmallisessa kirkossa. Siellä riittää tilaa ja tilalla korkeutta, jotta kestän sen verran tuoksuja ja altisteita: hyvällä, mutta haikealla mielellä valmistaudun tähän arvokkaaseen vapaaehtoistehtävään, tärkeitä poismenneitä läheisiä muistaen. Joulu tulee – ihan ilman stressiäkin. Pienillä tuloilla ja vaatimattomasti. Tänä vuonna on näin, ensimmäistä kertaa, mutta saattaa olla, että tästä syntyy perinne – jos on syntyäkseen. Palataan juurille, olennaisiin asioihin, elämän perusasioihin, mietitään mikä on oikeasti tärkeää ja arvokasta. Ei tavara, ei raha, ei hienot kuvat somessa eikä kilpavarustelu. Vaan läsnäolo, yhdessäolo, tässä hetkessä oleminen.

On onni olla elossa, on onni saada viettää joulua. On onni, että on perhe ja läheisiä. Sitä samaa toivon kaikille: jotakuta, jonka kanssa kokea yhteyttä ja jonka kanssa viettää aikaa. Sitä arvokkainta, mitä koskaan voimme omistaa.
 


Sydämellistä joulunaikaa!

Somelähettiläs Elina

Lähetä kommentti

Sivua päivitetty: 21.12.2017