Kurkistus Habitareen

9.9.2016

Saamme Allergia- ja astmaliitossa erilaisia kemikaaleihin liittyviä yhteydenottoja kasvavissa määrin. Vastataksemme tähän tarpeeseen me rekrytoimme tänä vuonna joukkoomme kemikaaliasiantuntijan. Vaan näkyykö kuluttajien kasvava kemikaalitietoisuus myös sisustustuotteita ja huonekaluja tuottaville yrityksille? Kävimme Habitaressa, Suomen suurimmassa huonekalu-, sisustus- ja designtapahtumassa allergian ja kemikaalien näkökulmista.

Messuosastoilla käytyjen jutustelujen perusteella näytteilleasettajat jakavat havaintomme, että kuluttajien valveutuneisuus on viime vuosina kasvanut. Tekstiilien ja huonekalujen alkuperää ja materiaaleja kysytään yrityksiltä paljon. Useat yritykset vastaavat tähän tarpeeseen tiedostamalla hankintaketjunsa aiempaa paremmin ja valitsemalla eettisesti ja ympäristöystävällisesti kestäviä valmistajia. 

Vihreää väriä, katosta ja seinistä riippuvia viherkasviasetelmia – vihreä ja kasvit hallitsevat tänä vuonna tapahtuman yleisilmettä. Huomattavan suurella osalla osastoista on maalaamatonta puuta muodossa tai toisessa. Luonto, ekologisuus ja vastuullisuus on tehty näkyväksi. Kierrätys on pinnalla – niin Habitaren messuosastoilla kuin tapahtuman puheohjelmassakin. Materiaaleista Habitaressa esillä on puun lisäksi muovi. Kierrätysmuovin mahdollisuuksia pohdittiin niin keskusteluissa kuin messuosastollakin. 

Kysyttäessä osa näytteilleasettajista tiedosti kuluttajien nousevan kemikaalitietouden terveyden ja allergian näkökulmasta. Suurilta osin kuluttajat kysyvät kuitenkin tuotteiden eettisyyden ja ekologisuuden perään. Tärkeitä arvoja – allergianäkökulman suhteen on kuitenkin vielä työsarkaa!

 

 

Me julkistamme lähiaikoina tietoa arjen kemikaaleista allergia.fi -sivustolla tarjotaksemme tutkimukseen pohjautuvaa tietoa allergiaa aiheuttavista kemikaaleista. Pysy siis kuulolla!

 

Lähetä kommentti

Sivua päivitetty: 9.9.2016