Kemikaaliasiantuntija kiittää kuluneesta vuodesta

22.12.2021

Yhdessä olemme löytäneet vastauksia arjen kysymyksiin ja kodin kemikaalien turvallisempaan käyttöön.

Kemikaaliasiantuntija kiittää kuluneesta vuodesta. Yhdessä olemme löytäneet vastauksia arjen kysymyksiin ja kodin kemikaalien turvallisempaan käyttöön.

Ensi vuonnakin hyödynnämme kemian oivalluksia. Kemian ansiosta hyvinvoinnin turvaaminen sekä lähiympäristön ja maailmanlaajuisten ongelmien ratkaiseminen on mahdollista. Kemiantutkimuksen tuloksia ovat lääkkeet, pesuaineet, rakennusmateriaalit, työ-, harrastus- ja urheiluvälineet sekä ruuantuotannon, vedenpuhdistuksen ja liikenteen mahdollisuudet.

Kemiaa on kaikkialla. Ympäristömme koostuu kemiallisista aineista. Valitettavasti osa kemikaaleista on haitallisia ihmisten terveydelle tai ympäristölle. Terveydelle vaaralliset kemikaalit saattavat esimerkiksi ärsyttää ihoa tai silmiä, aiheuttaa herkistymistä ja allergioita tai muita pitkäaikaisvaikutuksia. Kemikaalien turvallinen käyttö edellyttää tietoa.

Kemikaalien turvallisuudesta huolehditaan tutkimuksen ja lainsäädännön avulla. Aineiden ominaisuuksista saadaan jatkuvasti uutta tutkimustietoa. Terveyden suojelemiseksi EU:n kemikaaleja koskeva lainsäädäntö rajoittaa haitallisten kemikaalien käyttöä. Lainsäädäntö päivittyy ja uusia kemikaalirajoituksia valmistellaan jatkuvasti.

Kemikaaliasiantuntijan tehtävä on toimia allergisia sairauksia, ihosairauksia ja astmaa sairastavien elämänlaadun parantamiseksi sekä sairauksien ennaltaehkäisemiseksi. Tätä työtä tehdään yhdessä liiton jäsenien, terveydenhuollon ammattilaisten, kansalaisjärjestöjen, lainsäädäntöasiantuntijoiden sekä valvontaviranomaisten kanssa.

Tiedon ja hyvinvoinnin lisäämisen tavoitetta toteutetaan järjestämällä keskustelutapahtumia, pitämällä asiantuntijaluentoja, kirjoittamalla artikkeleita ja tiedotteita sekä tekemällä videoita ja somepäivityksiä. Kun käytettävissä on uusin tieto arjen kemikaaleista, tutkimuksista ja lainsäädäntömuutoksista, terveyttä edistävien arjen valintojen tekeminen on mahdollista.

Lyydia-kemikaaliasiantuntija jatkaa työtä ensi vuonna toisissa tehtävissä, mutta onneksi saadaan uusi asiantuntija, joka on palveluksessasi, kun kaipaat tietoa kemikaalien turvallisesta käytöstä, niiden mahdollisista terveysriskeistä tai itsellesi sopivista tuotteista. Yhdessä näemme paremmin turvalliseen ja terveelliseen huomiseen!

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Lyydia Majuri

Kemikaaliasiantuntija

Allergia-, iho- ja astmaliitto

Lähetä kommentti

Kommentit

  • Kukko Tuire 10 kuukautta sitten

    Minulle on tulossa yökylään ystävä jolla on vaikea akrylaatti allergia. Joutuu käyttämään kortisoni inhalaattoria päivittäin. Mitä ruoka-aineita ei voi käyttää?
    Saisinko tietoa tästä. Kiitos etukäteen.

Sivua päivitetty: 22.12.2021