Astmatutkimukset diagnoosin ja seurannan tukena

Astmatutkimukset diagnoosin ja seurannan tukena

Pienten lasten astman diagnosointi on vaikeampaa kuin kouluikäisellä tai aikuisella. Astmaselvittelyt pohjautuvat pitkälti vanhempien havaintoihin oireista. Mitä pienempi lapsi on kyseessä, sitä enemmän oireiden arviointi perustuu vanhempien havaintoihin, koska pikkulapset eivät osaa itse kertoa oireistaan. Hyvin tärkeää on, mitä lääkäri on lasta tutkiessaan todennut: onko merkkejä uloshengitysvaikeudesta, onko uloshengitys vinkuvaa ja onko hengitys tihentynyttä. Vaikeissa tilanteissa mitataan myös veren happikyllästeisyyttä. Näissä tilanteissa kirjataan myös, auttavatko keuhkoputkia avaavat astmalääkkeet oireisiin.

Oirepäiväkirjan pitäminen helpottaa arvioitaessa oireita, niiden kestoa ja voimakkuutta sekä niihin liittyviä tilanteita. Oirepäiväkirjaa voi kirjata ihan tavalliseen lehtiöön, mutta saatavilla on myös valmiita ohjevihkosia, joissa on mukana oirepäiväkirja. Oirekuvauksen lisäksi tehdään myös keuhkojen toimintakokeita eli keuhkofunktiotutkimuksia. Niitä käytetään myös astman seurannan välineinä hoitotasapainoa arvioitaessa. Käytettävän tutkimuksen valinta riippuu lapsen iästä ja yhteistyön onnistumisesta. Alle 3-vuotiailla keuhkojen toimintakokeita tehdään harvoin. Tutkimukset onnistuvat paremmin, kun lapselle kerrotaan, mitä tutkimuksessa tapahtuu ja miksi se tehdään. Tutkimusta varten saa kirjalliset ohjeet valmistautumiseen ja ennen tutkimusta hoitaja kertoo vielä tutkimuksen kulun lapselle ja vanhemmille.

Keuhkojen toimintakokeet ovat yleensä puhalluskokeita ja tutkimukset kestävät noin 1 – 1,5 tuntia riippuen tutkimuksesta. Tutkimustilanne pyritään rauhoittamaan niin, että lapsi saa katsella kirjaa tai elokuvaa. Jos lapsella on hengitystieinfektio, tutkimusta ei tehdä, vaan yleensä sovitaan tutkimuksen siirtämisestä hoitavan yksikön kanssa.

Oskillometria onnistuu noin 3 vuoden iästä alkaen. Tutkimuksessa lapsi hengittää normaalisti lepohengitystä suukappaleen kautta laitteeseen, joka rekisteröi hengitystä 30 sekunnin jaksoissa. Lapsi istuu tuolilla tai vanhemman sylissä. Lapsen ei tarvitse osata puhaltaa tietyllä tavalla.

Tähän voidaan liittää rasituskoe, joka tehdään yleensä ulkona juosten tai trampoliinilla hyppien. Rasituskokeen aikana tarkkaillaan hengitystä ja rasituksen jälkeen keuhkojen toimintaa mitataan. Tämän jälkeen lapsi saa keuhkoputkia avaavaa lääkettä.

Muut keuhkojen toimintakokeet, kuten spirometriatutkimus, onnistuvat luotettavasti yleensä vasta kouluikäisenä. Tutkimus vaatii keskittymistä ja kykyä hoitajan ohjaamaan voimakkaaseen ulospuhallukseen. Spirometriatutkimuksessa laitetaan samalla tapaa suukappale suuhun kuin oskillometriatutkimuksessakin, mutta suukappaleen kautta pitää hengittää voimakkaasti ulos niin kauan kuin jaksaa. Tämä toistetaan ainakin kolme kertaa. Tämän jälkeen annetaan keuhkoputkia avaavaa lääkettä ja puhallukset suoritetaan uudestaan lääkkeen vaikuttamisen jälkeen. Tähänkin tutkimukseen voidaan liittää rasituskoe.

PEF-puhalluseurannan avulla voidaan kotioloissa tutkia, onko lapsella PEF-puhalluksissa astmaan liittyvää puhallusarvojen vuorokausivaihtelua ja miten keuhkoputkia avaavaa lääke vaikuttaa puhallusarvoihin. PEF-seuranta onnistuu yleensä kouluikäisillä. Mittariin puhaltaminen vaatii opettelua ja ohjausta onnistuakseen luotettavasti. Hoitaja ohjaa oikean tekniikan. Huulet pannaan tiiviisti suukappaleen ympärille. Mittariin puhalletaan voimakas, nopea ulospuhallus. Mittariin puhalletaan ainakin kolme puhallusta, jotka kirjataan seurantalomakkeelle. Puhallusten lukemat tulee olla lähellä toisistaan, kahden parhaan lukeman ero saa olla korkeintaan 20 l/min. Tämän jälkeen otetaan keuhkoputkia avaavaa lääkettä.

Lääkkeen vaikutuksen jälkeen puhalletaan taas kolme puhallusta samassa asennossa (seisten tai istuen) kuin ennen lääkettäkin. PEF-puhallusmittarin saa tarvittaessa lainaksi terveydenhuollosta. Mittareita voi myös ostaa potilasjärjestöistä ja apteekeista. PEF-puhallusseurantaa tehdään yleensä kaksi viikkoa puhaltaen aamuin illoin sekä oireiden ilmaantuessa. Osalla potilaista PEF-mittari on tarpeellinen omahoidon seurannan tukena myös diagnoosivaiheen jälkeen – tästä on syytä keskustella hoitavan lääkärin kanssa.

Typpioksidimittauksella selvitetään uloshengityksen typpioksidipitoisuutta, joka kertoo hengitysteiden tulehduksesta ja antaa lisätukea astmadiagnoosin tekemiseen. Korkea uloshengityksen typpioksidipitoisuus liittyy allergiseen astmaan ja normaali pitoisuus ei sulje pois astman mahdollisuutta. Tutkimus suoritetaan puhaltamalla laitteeseen tasainen puhallus. Tämä tutkimus saattaa onnistua jo leikki-ikäisenä.

Histamiini- tai metakoliinialtistuskokeet kertovat keuhkoputkien yliärtyvyydestä (hyperreaktiivisuudesta), joka on yksi astman piirteistä. Tutkimus on joskus tarpeen astmaa epäiltäessä, jos muilla keuhkojen toimintakokeilla ei saada varmistettua diagnoosia. Tutkimuksessa hengitetään histamiinia tai metakoliinia ja seurataan, ilmaantuuko merkittävää huononemista keuhkojen toimintakokeissa. Tutkimus on käyttökelpoinen yli 12-vuotiaiden astmadiagnostiikassa.

Oirekuvauksen ja tarvittavien keuhkojen toimintakokeiden lisäksi voidaan tehdä keuhkojen röntgenkuvaus mahdollisten muiden sairauksien tai rakennepoikkeavuuksien poissulkemiseksi.

Lasten astmaan liittyy usein erilaisia allergioita ja niiden selvittäminen on tärkeää. Allergiaselvittelyt tehdään yleensä ihopistokokein eli prick-testinä. Ihopistokokeissa käsivarteen laitetaan pieni tippa nestemäistä allergeenia ja tipan läpi tehdään pienellä lansetilla pistos, jotta allergeeni pääsee ihon läpi. Mikäli potilas on herkistynyt kyseiselle allergeenille, ilmaantuu pistokohtaan paukama. Mitä suurempi on syntynyt paukama, sitä todennäköisempää on, että kyseinen allergeeni aiheuttaa potilaalle oireita.

Allergiaselvittelyt voidaan tehdä myös verikokeesta määrittämällä siitä allergeenia kohtaan syntyneitä IgE-luokan vasta-aineita. Tulos ilmoitetaan yleensä määrällisenä: negatiivinen tulos on alle 0.35 kU/l, positiivinen tulos voi olla suurimmillaan yli 100 kU/l. Lääkäri arvioi ja antaa ohjeistuksen allergeenien mahdollisesta välttämisen tarpeesta.