Lasten ruoka-allergia

Lasten ruoka-allergia

Ruoka-allergiaa esiintyy 5–8 prosentilla suomalaisista lapsista.

Allerginen reaktio voi periaatteessa syntyä mistä vain ruoasta, jonka sisältämälle ainesosalle - useimmiten proteiinille eli valkuaisaineelle - henkilö herkistyy. Niin sanottuja yleisesti allergisoivia ruoka-aineita ei kuitenkaan ole. Mitään ruoka-ainetta ei tarvitse etukäteen varmuuden vuoksi välttää.

Suomessa keskeisimpiä varhaislapsuudessa allergisia oireita aiheuttavia ruoka-aineita ovat kananmuna, maito ja vehnä. Suurin osa lapsista kehittää kuitenkin kouluikään mennessä niitä kohtaan sietokyvyn, joka varmistetaan ruoka-altistuksella. Muita ruoka-allergioita, kuten allergiaa kalalle, äyriäisille ja pähkinöille, Suomessa esiintyy harvemmin. Kyseiset ruoka-aineet aiheuttavat tyypillisesti välittömiä oireita, ja vaiva on useimmiten pysyvä. Ruoka-aineita, jotka aiheuttavat harvoin oireita ja joita voi kotona kokeilla omaan tahtiin, ovat lihat, kypsät juurekset, vihannekset, marjat ja hedelmät. 

Vanhemmille on ymmärrettävästi tärkeintä helpottaa lapsen oloa. Ruokien aiheuttamissa vaivoissa olennaista on selvittää tarkemmin:

  • onko oireiden taustalla ruoka-allergia vai muu sairaus
  • onko kyseessä ristireaktio siitepölyjen kanssa vai varsinainen ruoka-allergia
  • mikä on henkilön riski saada vaikea, yleistyvä allerginen reaktio eli anafylaksia.

Lisäksi on tärkeää, että ruoalle allerginen saa yksilöllistä ohjausta, miten ja missä määrin tietty ruoka on vältettävä ja miten allergiset oireet on hoidettava
 

Lisätietoa ja hyödyllistä materiaalia

Sivua päivitetty: 21.9.2023