Koristepiiskut

Koristepiiskut

Kanadanpiisku (Solidago canadensis), isopiisku (Solidago gigantea ssp.serotina) ja korkeapiisku (Solidago altissima)

Suomessa kasvavat alun perin pohjoisamerikkalaiset piiskut ovat monivuotisia ja nopeakasvuisia asterikasveja, jotka levittäytyvät tehokkaasti suikertavan juurakkonsa avulla. Yleisin on kanadanpiisku, joka kasvaa 30–150 cm korkeaksi. Iso- ja korkeapiisku voivat nimensä mukaisesti venyä jopa 2,5 metrin mittaan.

Vieraspiiskut kilpailevat kasvupaikoista sekä pölyttäjistä alkuperäisten kasvien kanssa. Niiden epäillään vähentävän kasvupaikoillaan useiden hyönteisryhmien ja lintujen monimuotoisuutta, millä voi olla merkittäviä haittoja alueen ekosysteemin toimintaan. Vielä toistaiseksi pohjoisamerikkalaiset piiskut eivät ole pystyneet valloittamaan pientareitamme lupiinin tavoin, koska ne eivät yleensä ehdi tehdä itävää siementä. Ilmaston lämmetessä ja kasvukauden pidentyessä leviämisuhka kasvaa.

Kanadanpiiskun ruodittomat lehdet kasvavat tiheässä. Muodoltaan ne ovat suikeat ja harvaan sahalaitaiset, päältä sileät ja alta lyhytkarvaiset. Kasvin varsi on lyhyt- ja pehmeäkarvainen tyveä lukuun ottamatta. Kasvi kukkii elo–lokakuussa keltaisin, alle 1 cm levein mykeröin, mutta ne muodostavat komeita sivuille roikkuvia kukintohaaroja.

Isopiisku ja korkeapiisku ovat kanadanpiiskun näköisiä, mutta isopiisku on kanadanpiiskua tukevampi ja sen varsi on alhaalta kukintohaaroihin asti täysin kalju. Isopiiskulla kukintohaarat ovat tiheämmässä, lyhyemmät ja pystymmät kuin kanadanpiiskulla. Korkeapiisku taas on tummemman vihreä, pitempikarvainen ja runsaampimykeröinen verrattuna kanadanpiiskuun. Lajien tunnistaminen ei ole olennaista, sillä kaikki kolme sopivat yhtä lailla torjuttaviksi! Suomessa kanadanpiisku lienee tavallisin karkulainen.

Vieraspiiskuja ei tule sekoittaa kotimaiseen kultapiiskuun (S. virgaurea), joka on pienikokoisempi ja yleensä yksittäin kasvava.

 

Kanadanpiiskun keltaisista kukista koostuvat mykeröt muodostavat komeita sivuille roikkuvia kukintohaaroja. Kuva: Juha Jantunen

 

Leviäminen

Vieraspiiskut leviävät suvullisesti siemenistä mutta erityisesti kasvullisesti esimerkiksi juurakon paloista. Juurakko on vahvaa tekoa, ja sen avulla kasvi muodostaakin pitkäikäisiä kasvustoja. Kasvi leviää helposti kasvin osien ja juurakon kappaleiden, tai näiden osia sisältävän maa-aineksen avulla paikasta toiseen.

Torjunta ja kasvijätteen hävitys

Tehokkain keino vieraspiiskujen hävityksessä on hävittää kasvusto kokonaan kaivamalla kasvit ylös juurineen ja huolehtia, ettei maahan jää juurakonpalasia. Kerran kasvupaikalle juurtuneiden kasvustojen hävittämisessä tämä onkin tehokkain keino.

Kasvia voi torjua katkaisemalla kukinnot ennen siementen kypsymistä. Kasvuston elinvoimaa voi heikentää niittämällä kasvusto kesäkuussa, mikä on tehokkain ajankohta, ja toistamalla niitto useana vuotena kasvuston hävittämiseksi. Ennen siementen kypsymistä katkaistut kukinnot voi laittaa sekajätteeseen, kypsymättömät siemenet eivät todennäköisesti pysty levittämään kasvia uusille alueille. Kasvijätteen voi myös kuivata ja polttaa, mikä lienee varmin keino varmistua siitä, ettei elinkykyisiä kasvin osia pääse leviämään uusille kasvupaikoille.


Terve askel luontoon -hankkeen Vieraslajioppaaseen on valittu seitsemän haitallista vieraskasvilajia, joiden hävittämisestä talkoilla on hyviä kokemuksia. Lajit sopivat hyvin talkootoimintaan, sillä niiden torjunta on pääosin manuaalista torjuntatyötä, kasvit ovat helppoja tunnistaa ja ne ovat karanneet luontoon eri puolilla Suomea, joten ne sopivat torjunnan kohteeksi eri puolilla maata. Torjuttavat lajit ovat jättiputkea lukuun ottamatta jokaiselle turvallisia torjuttavia. Jättiputken torjunnassa tarvitaan lisävarusteita, mutta muiden kohdalla työhanskat, lapio, puutarhahara ja -kuokka.