Ruoka-allergiapäivänä 13.10. muistutetaan ruoka-allergioiden vaikutuksista perheiden arkeen ja jaksamiseen

12.10.2021

3–9 prosentilla lapsista on diagnosoitu ruoka-allergia. Allergia- iho- ja astmaliitto teki alle kouluikäisten ruoka-allergisten lasten vanhemmille kyselyn, johon vastasi 481 vanhempaa. Vastauksista nousi esiin paitsi jaksamisen haasteita, mutta myös voimavaratekijöitä allergiaperheen arjessa.

Ruoka-allergia kuormittaa arkea monin tavoin

81 % vanhemmista kertoi kokevansa haasteita jaksamisen kanssa. Haasteet liittyivät muun muassa lapsen unen häiriintymiseen, vanhemman työpoissaoloihin lapsen allergian vuoksi, ruoka-allergian aiheuttamiin kustannuksiin sekä kokemukseen siitä, että lähipiiri ei ymmärrä lapsen ruoka-allergioita.

”Arjen ruoka- ja lääkerumba kuormittaa. Pelko oireista ja vakavista reaktioista on koko ajan läsnä. Myös jatkuva asioiden selittäminen ja avun vaatiminen kuormittaa”, toteaa Heidi Laurila, ruoka-allergisen lapsen vanhempi.

Allergiat voivat mullistaa perheen elämän ihan kokonaan”, sanoo Tuula Jokinen, Pirkanmaan Allergia- ja astmayhdistyksen ruoka-allergianeuvoja.

Ammattilaisilta tukea, mutta myös vähättelyä

Vastaajista 60 % koki, että lapsen ruoka-allergiat oli otettu hyvin huomioon päiväkodissa tai hoitopaikassa. Kokemukset terveydenhuollosta eivät olleet yhtä myönteisiä. 60 % vastaajista kertoi kokeneensa terveydenhuollossa vähättelyä liittyen lapsen ruoka-allergioihin. Vain 20 % koki saaneensa terveydenhuollosta tukea perheen arkeen, ja 19 % koki saaneensa terveydenhuollosta riittävästi tietoa ruoka-allergioista. Monilla oli kuitenkin hyviä kokemuksia ammattilaisten toiminnasta.

Alkuvaiheessa oli haastavaa, kun tietoa ja apua piti etsiä itse ja oli pakko olla aktiivinen, jotta asiat etenivät. Onneksi olemme saneet julkisella puolella myös hyvää hoitoa ja pysyvän hoitokontaktin. Päivähoidossa asiat ovat sujuneet ja olemme saaneet aitoa rinnalla kulkemista arkeemme”, kertoo Heidi Laurila.

Voimavaroja arkeen vertaistuesta, hoitokontakteista ja asenteesta

Ruoka-allergiaperheet saavat monista asioista voimavaroja arkeensa, muun muassa vertaistuesta, asiantuntevasta hoitokontaktista ja positiivisesta asenteesta. Ruoka-allergioiden kanssa voi myös pärjätä haasteista huolimatta.

Lue yhteenveto kyselyn tuloksista.

Sivua päivitetty: 12.10.2021