Allergiat helpottavat iän myötä vai helpottaako?

26.8.2021

Ruoka-allerginen lapsi voi muuttua epäileväksi ruuan suhteen, mutta herkkujen avulla voi tehdä helpommin uusien ruokien kokeiluja, kirjoittaa somelähettiläämme Outi.


Lapsi oli syntymästä asti levoton ja nukkui huonosti. Runsaat puklailut ja kipuitku oli arkipäivää. Puolen vuoden iässä todettiin runsaat suolioireiset allergiat ja välttödietillä oireet helpottuivat merkittävästi. Alusta asti meille sanottiin, että allergiat helpottavat iän myötä ja suolioireisilla niin tapahtuu yleensä kahteen ikävuoteen mennessä. Allergisoivia ruoka-aineita testattiin välillä pienissä määrin huonolla menestyksellä. Valitettavasti myös päiväkoti testasi ruokia meidän puolesta. Meillä ensimmäinen allergisoiva ruoka-aine alkoi sopimaan noin neljän ikävuoden kieppeillä. Se oli omena. Lapsi oppi ja tottui siihen, että hänellä on omia eväitä ja mitään ei saa syödä ennen kuin on varmistanut aikuiselta syömisen sopivuuden. Pitkään meni niin, ettei edes jaksettu testata uusia ruoka-aineita. Aina näiden testien myötä lapsi myös itki ja valvoi muutaman yön kivuliaana. Olimme vain niin väsyneitä katkonaisiin öihin ja kipua itkevään lapseen. Tiukalla ruokavaliolla kaikki oli hyvin.

Yli vuoden kestänyt tauko testaamisissa teki hyvää eikä päiväkodin vaihdon jälkeen tullut enää vahinkoaltistuksiakaan. Suolisto sai parantua rauhassa. Iän myötä tosin tuli eteen uudenlaisia ongelmia ruoka-aineiden testaamiseen. Aiemmin niitä oli testattu salaa normaalien ruokien seassa. Ruokaan laitettiinkin riisimaidon sijasta kaurakermaa tai maidollista kermaa. Tai makaronit olivatkin tavallisia vehnää sisältäviä. Tästä seurasi ongelmana se, että lapsi kieltäytyi syömästä niitä allergiaa aiheuttavia ruokia kokonaan. Esimerkiksi jauhelihakastike ei maitokokeilun jälkeen kelvannut missään muodossa eikä millään raaka-aineilla lähes vuoteen. Meidän oli pakko keksi uusia keinoja testaamiseen. Myös 5-6 -vuotiaan lapsen huijaaminen ei tuntunut hyvältä. Lapsen luonteen vuoksi testaukset piti sopia yhdessä etukäteen, mitä testataan, millä syömisellä ja minä päivänä. Iän myötä lapsi alkoi enemmän kiinnostumaan samoista syömisistä, mitä muutkin söivät ja erityisesti herkut houkuttelivat. Tästä tuli uusi suunta testaamisiin: lapsi saa alkaa herkuttelemaan allergisoivilla asioilla. Ensimmäinen näistä oli popcorn eli siis maissi. Elokuvailta siskon ja popcornien kanssa oli lapsen unelmien täyttymys. Oireita ei tullut. Ei ensimmäisenä eikä tulevinakaan öinä. Jess, maissi sopii!

Pikkuhiljaa ruokavaliota laajennettiin herkkujen avulla. Syötiin lettuja, muffinseja, suklaata, jäätelöä… Eskarivuoden puolivälissä oli saatu ruokavaliota laajennettua herkuista myös ruokiin, ensin kotona ja lopulta eskariinkin. Ruokavaliosta oli pois enää maito, vehnä ja ohra. Tiedettiin, että maito sopii herkkujen muodossa, mutta näitä loppuja ei voitu testata kotona. Keväällä tehtiin yhdessä eskarin aikuisten kanssa päätös, että ruokavalio avataan kokonaan. Lapsi psyykattiin siihen, että allergioita ei ole ja kaikkea voi syödä. Tämä toimii, jos lapsi ei näe ruokaan laitettavia raaka-aineita.

Nyt on koulu aloitettu normaalilla ruokavaliolla. Allergiat helpottuivat seitsemän vuoden iässä, ei kahteen ikävuoteen mennessä kuten lääkäri lupasi. Ennakkoluulot ovat edelleen vahvoja eikä outojen ruokien syöminen ole helppoa. Niiden maistamisen kynnys kuitenkin madaltuu koko ajan. Tie kaiken syömiseen on kuitenkin vielä pitkä. Jo pelkästään kesän aikana on ollut ilo mennä ravintolaan ja etukäteen luvata, että me voimme syödä jälkiruuan. Jokaisessa paikassa on tarjolla sellaista, mitä meillä kaikki voivat syödä. Tai kaverisynttäreille ei tarvitse ottaa omia eväitä tai selvittää etukäteen, mitä on tarjolla. Lapsi saa samaa kuin muutkin.

Outi, somelähettiläs

Lähetä kommentti

Sivua päivitetty: 26.8.2021