Ikääntyvien astman hoito

Ikääntyvien astman hoito

Ikääntyessä astman hoitoa ja astmalääkitystä voi olla tarpeen muuttaa. Tärkeintä on varmistaa, että hengitettävistä astmalääkkeistä saadaan kaikki hyöty, vaikka hengitysvoimakkuus olisi heikentynyt.

Vanhuusiässä astma on yleinen sairaus. Ikääntyessä voi tulla myös muita sairauksia, jotka saattavat vaikeuttaa astman tunnistamista tai aiheuttaa samankaltaisia oireita. Normaalit ikääntymiseen liittyvät muutokset myös voivat aiheuttaa astman kaltaisia oireita. Lihasvoiman heikentyessä hengästyy helpommin.
 

Hengitettävien lääkkeiden perillemeno tulee varmistaa

Jauheinhalaattorilla on huomattavasti pienempi hiilijalanjälki kuin ponnekaasuaerosolilla, ja siksi astmalääkkeen ensisijaisen annostelumuodon tulisi olla jauheinhalaattori. Suurin osa kouluikäisistä lapsista ja sitä vanhemmista henkilöistä pystyy käyttämään jauheinhalaattoria. Jauhemaiset hengitettävät lääkkeet vaativat napakan sisäänhengityksen. Ikääntyvillä sisäänhengitysvoimakkuus saattaa heikentyä. Jauheinhalaattori ei aina sovellu iäkkäille astmaatikoille, koska he eivät välttämättä pysty riittävään sisäänhengitysnopeuteen. Tällöin kannattaa vaihtaa jauheinhalaattori sumutemaiseen lääkkeeseen. Sumutemaiset lääkkeet hengitetään rauhallisella sisäänhengityksellä tilanjatkeen avulla. Tilanjatkeen avulla saadaan sumutemaisista lääkkeistä parempi teho.

Tilanjatke on muovinen tai metallinen kammio, johon sumutemainen lääke annostellaan toisesta päästä ja hengitetään sisään kammion toisesta päästä. Tilanjatke helpottaa sumutemaisen lääkkeen hengittämistä, koska lääkesumu kammiosta vapautuu vasta sisään hengittäessä venttiilin ansioista. Lääke tulisi hengittää kuitenkin mahdollisimman pian annostelun jälkeen, jotta lääke saadaan keuhkoihin, eikä jää kammion seinämiin.

Tilanjatkeen kautta on hyvä hengittää useamman kerran, jotta sieltä saadaan koko lääkeannos. Jos lääkeannoksia on määrätty useampi, ne otetaan yksi annos kerralla. Koska tilanjatkeissa on venttiili, sen kautta voi hengittää sekä sisään että ulos. Tilanjatketta ei siis tarvitse ottaa välillä pois suusta uloshengitystä varten.
 

Yleisimmät tilanjatkeet

Tilanjatkeet ovat kehittyneet vuosien mittaan. Vanhimmat ja tunnetuimmat ovat nimeltään Volumatic ja Babyhaler, joita saa apteekista. Nämä tilanjatkeet sopivat vain tiettyihin lääkkeisiin.

Uudemmat tilanjatkeet Aerochamber, Optichamber ja Vortex sopivat kaikkiin sumutemaisiin lääkkeisiin muovautuvan, silikonisen pään ansioista. Suurin osa tilanjatkeista on myynnissä apteekeissa, mutta apteekkien valikoima vaihtelee. Optichamber-tilanjatkeita myydään Philips verkkokaupassa.

Kuvassa on erilaisia tilanjatkeita. Niiden kuvaukset ovat allaolevassa taulukossa.

Kuvan numerointi vastaa taulukon numerointia.

Tilanjatke

Lääkesopivuus

Ominaisuudet

1. Aerochamber

Kaikki sumutemaiset lääkkeet

Kiinteä maski.

Äänimerkki kertoo, että sisäänhengitys on liian voimakas. 

2. Babyhaler

Flixotide, Ventoline, Serevent, Seretide,

Fliuticason Orion, Salmeterol/Fluticason Orion

Lasten ja aikuisten maksi

3. Optichamber

Kaikki sumutemaiset lääkkeet

3 maskikokoa.

Äänimerkki kertoo, että sisäänhengitys on liian voimakas.

4. Volumatic

Flixotide, Ventoline, Serevent, Seretide,

Fliuticason Orion, Salmeterol/Fluticason Orion

 

5. Vortex

Kaikki sumutemaiset lääkkeet

3 maskikokoa


 

Miten käytän tilanjatketta:

  1. ravista lääke ja aseta se tilanjatkeen toiseen päähän
  2. annostele lääke – 1 annos
  3. hengitä ulos
  4. laita tilanjatkeen suuosa suuhun
  5. hengitä tilanjatkeen kautta useamman kerran (vähintään 2 kertaa), niin että venttiili liikkuu. (Aerochamber ja Optichamber tilanjatkeesta ei saa kuulua viheltävää ääntä)
  6. jos sinulle on määrätty 2 tai useampi annos, toista vaiheesta 2 uudelleen

Muista lukea tilanjatkeen mukana tulevat tarkemmat ohjeet.

Muista pestä tilanjatke säännöllisesti, ainakin kerran viikossa.

Sivua päivitetty: 15.4.2024