Oman kemikaalikuorman vähentäminen kiinnostaa suomalaisia

3.10.2022

Suomalaiset ovat tietoisia siitä, että kemikaaleissa piilee riskejä niin omalle terveydelle kuin ympäristöllekin, selvisi Allergia-, iho- ja astmaliiton, Marttaliiton ja Kuluttajaliiton kyselytutkimuksesta. 89 prosenttia vastaajista pyrkiikin mahdollisuuksiensa mukaan vähentämään kemikaalikuormaansa.

Arjen kemikaalit ovat aineita, joita käytämme päivittäin esimerkiksi henkilökohtaisessa hygieniassa, terveydenhoidossa, siivouksessa, ruoanlaitossa ja puutarhassa. Useimmat arjen kemikaalit ovat käyttötarkoituksessaan hyödyllisiä ja oikein käytettyinä vaarattomia, mutta on myös kemikaaleja, jotka voivat aiheuttaa terveys- ja ympäristöhaittoja.

Arjen kemikaaleja osataan pääsääntöisesti käyttää ja säilyttää oikein. Markkinoilla on kuitenkin paljon kemikaaleja, jotka eivät ole kuluttajille tuttuja, ja osa kaipaa tarkempia ohjeita kemikaalien hävittämiseen. Pakkausmerkinnät tuottavat ongelmia suurelle osalle vastaajista, ja noin kolmannes ei tiedä, miten tulisi toimia, jos vaarallista kemikaalia joutuu hengitysteihin, suuhun, silmiin tai iholle.

Kyselyssä nousi myös esiin huoli tulevien sukupolvien terveydestä: jälkipolvien toivotaan säästyvän kemikaalialtistumiselta, ja ympäristöä halutaan suojella tarpeettomalta rasitukselta. Kaikkiaan lähes 80 prosenttia vastaajista toivoo vinkkejä kemikaalikuorman vähentämiseen. Lisätiedon tarve on siis suuri.

Ilmoittaudu mukaan webinaariin

Allergia-, iho- ja astmaliitto, Marttaliitto ja Kuluttajaliitto järjestävät maksuttoman webinaarin kyselyn tuloksista ja arjen kemikaaleista tiistaina 18.10. kello 17–19. Webinaari järjestetään etäyhteyksin Teams-alustalla ja osallistumislinkki lähetetään ilmoittautuneille ennen webinaaria. Ilmoittautuminen osoitteessa https://q.surveypal.com/Arjen-kemikaalit. Ilmoittautumisaika loppuu maanantaina 17.10. klo 12.

Webinaarin ohjelma

  • Kemikaalikyselyn tulokset, Salka Orivuori, Marttaliitto
  • Ympäristön kemikalisoituminen, Lasse Alajärvi, Itä-Suomen yliopisto
  • Kemikaalit arjessamme, Paula Haapasola, Tukes
  • Kuluttajaystävälliset pakkausmerkinnät, Tiina Vyyryläinen, Kuluttajaliitto
  • Vinkkejä oman kemikaalikuorman vähentämiseen, Claudia Mariottini, Allergia-, iho- ja astmaliitto

Lisätietoja

Claudia Mariottini, kemikaaliasiantuntija, Allergia-, iho- ja astmaliitto, 041 4486311, claudia.mariottini@allergia.fi
Salka Orivuori, kehittämispäällikkö, Marttaliitto, 050 5474751, salka.orivuori@martat.fi
Tiina Vyyryläinen, vaikuttamistyön päällikkö, Kuluttajaliitto, 050 60674, tiina.vyyrylainen@kuluttajaliitto.fi
 

Sivua päivitetty: 3.10.2022