Myös allergisille on turvallista kosmetiikkaa

7.1.2020

Kosmetiikkalainsäädäntö edellyttää, että kosmetiikkatuotteiden on oltava turvallisia siinä käytössä, mihin ne on tarkoitettu. Silti allergiselle kosmetiikkatuotteiden laaja valikoima voi olla pelottava viidakko. Jos kerran on saanut vaikeita allergiaoireita kosmetiikasta, uusien tuotteiden kokeilu voi olla arpapeliä.

- Tapaamme ihmisiä, jotka eivät enää uskalla käyttää mitään muuta kuin vettä, sanoo iho- ja kosmetiikkasiantuntija Merike Laine Helsingin Allergia ja Astmayhdistyksestä. Hän vakuuttaa kuitenkin, että jokaiselle löytyy turvallista kosmetiikkaa oikein valittuna.

Helsingin Allergia- ja Astmayhdistys ylläpitää kosmetiikan Allergiaportaalia taustatukenaan moniammatillinen asiantuntijaryhmä. Aiemmin maksullinen palvelu on nyt uudistunut ja muuttunut kuluttajille maksuttomaksi.

Merike Laine neuvoo aina säästämään allergiaa aiheuttaneen tuotteen pakkauksen, josta löytyy pakkausseloste. Sen avulla voi jo päästä allergiaa aiheuttavien ainesosien jäljille.
 

Allergiatestit auttavat eteenpäin

Silloin, kun kosmetiikka-allergia rajoittaa elämää ja aiheuttaa kalliita sopimattomaksi osoittautuvia kokeiluita, kannattaa hakeutua ihotautilääkärin vastaanotolle. Lääkärin lähetteellä pääsee allergiatesteihin, joiden tulosten perusteella ja allergiaportaalin avulla voi valita itselle sopivat kosmetiikkatuotteet.

- Kun tiedät mille aineille olet allerginen, voit laatia itsellesi allergiaprofiilin ja tehdä listauksia allergioittesi suhteen sopivista tuotteista, Merike Laine sanoo.

Listausvaihtoehtoja on useita. Suosituin ja kattavin kertalistauksista on laaja tuotelistaus. Se sisältää apteekkien, päivittäistavarakauppojen, markettien ja erikoismyymälöiden tuotteita.

- Jos sinulla ei ole todettu allergioita, mutta haluat listauksen esimerkiksi tuoksuttomista tuotteista, voit tehdä sen valitsemalla listaukseksi tuoksuttomat tuotteet, Merike Laine jatkaa.
 

Hiusvärit voivat yllättää

Kosmetiikan allergiaportaalin tietokannassa on tuhansia tuotteita. Hiusvärit ovat yksi eniten kysymyksiä herättävistä tuotteista. Tavallisin hiusvärien aiheuttama terveyshaitta on ihokosketusallergia parafenyleenidiamiinille.

- Sen oireet saattavat lievimmillään olla pientä kutinaa joitakin päiviä hiusten värjäyksen jälkeen, pahimmissa tapauksissa saattaa esiintyä ihottuman lisäksi kasvojen ja koko pään alueen turvotusta, ja silmät voivat muurautua umpeen voimakkaan kutinan saattelemana, Merike Laine sanoo.

Markkinoilla on myös vähemmän allergiaoireita aiheuttavia tilapäisvärejä eli suoravärejä, jotka muodostavat vain värikerroksen hiusten pintaan ja peseytyvät pois 1-2 pesukerralla.

 

Helsingin Allergia- ja Astmayhdistyksen maksuton, valtakunnallinen puhelinneuvonta ma-to klo 10-15, puh. 010 2790 991. www.kosmetiikka-allergia.fi

Sivua päivitetty: 7.1.2020