Maskin käyttö on suositeltavaa myös astmaatikoille

26.11.2020

Kansainvälinen asiantuntijaryhmä suosittelee maskin käyttöä myös astmaatikoille.

Pahenevan koronatilanteen vuoksi maskien käyttö on entistä tärkeämpää aina, jos julkisilla paikoilla on välttämätöntä liikkua. Etenkin Uudellamaalla kaikki suojautumiskeinot on nyt syytä ottaa käyttöön.

Maskin käyttö on suositeltavaa myös astmaatikoille, toteaa joukko kansainvälisesti arvostettuja keuhkosairauksien asiantuntijoita (1). Vaikka maskin käyttö tuntuisi epämukavalta ja hengittäminen hankalalta, se ei ole terveydelle vaarallista, jos astma on hyvässä hoitotasapainossa.

Epämukavuuden tunnetta voi vähentää etsimällä itselle sopivan maskin. Maskien sopivuus on yksilöllistä, joten yleispäteviä ohjeita astmaatikoille sopiviin maskeihin on vaikea antaa. Moni astmaatikko on kuitenkin kertonut, että vaikka tietystä materiaalista tehtyjen maskien käyttö tuntuisi hankalalta, toisenlaisen maskin kanssa hengittäminen saattaa sujua ongelmitta.

Jos astma on akuutissa pahenemisvaiheessa, on tällä hetkellä syytä välttää julkisilla paikoilla liikkumista. Oireileva tai huonossa hoitotasapainossa oleva astma on riskitekijä vaikealle koronavirustaudille.

Muistutamme kuitenkin, että on joitain tilanteita, joissa esimerkiksi lääkärikäynnin vuoksi on välttämätöntä poistua kotoa, eikä maskin käyttö terveydentilan takia ole mahdollista. Pyydämme siis, että kanssaihmiset eivät tuomitsisi maskittomia kulkijoita tietämättä syitä tilanteen takana.
 

Näin käytät maskia oikein:

  • Valitse itsellesi sopivin maski, käyttömukavuus on yksilöllinen asia.
  • Pese kädet ennen maskin asettelemista kasvoille.
  • Aseta maski sekä suun, että nenän eteen. Maskista ei ole hyötyä, jos se on asetettu vain suun eteen.
  • Älä koskettele maskia käytön aikana tai siirrä puhumisen ajaksi leuan alle.
  • Muista turvavälit, maskien käyttö ei poista tätä tarvetta.
  • Maski vaihdetaan uuteen, jos se on otettu esimerkiksi syömisen ajaksi pois.
  • Maskin riisumisen jälkeen pese kädet, jos pesu ei mahdollista käytä käsidesiä.

1) Alkuperäinen artikkeli Duodecim-lehdessä 2020;136:2449


Kokoamme sivuillemme tietoa koronaviruksen vaikutuksesta astmaa ja allergioita sairastaviin. Lue myös THL:n ajantasainen koronavirusseuranta ja ohjeistus kansalaisille.

Sivua päivitetty: 15.2.2021