Luontoliikkujat-hanke käyntiin

18.10.2019

Allergia-, iho- ja astmaliitossa on tänä vuonna käynnistynyt uusi Luontollikkujat-hanke. Hankkeen tavoitteena on mm. aktivoida paikallisyhdistysten liikuntatoimintaa, nostaa luontoliikunnan merkitystä ja tuoda luontoliikunta osaksi yhdistysten toimintaa.

Liikunta on tärkeää kaikille ihmisille, mutta erityisesti niille, joilla on joku pitkäaikainen sairaus. Liikunta nostaa mielialaa ja hyvä kunto auttaa jaksamaan paremmin arjen haasteissa. Toki sairauden tuomat rajoitteet täytyy ottaa huomioon liikkuessa, mutta varsinkin luontoliikunta tarjoaa paljon erilaisia matalankynnyksen mahdollisuuksia lähteä liikkeelle.

- Suomessa luonto on lähellä ja luontoliikunnaksi voidaan oikeastaan laskea lähes kaikki liikkuminen ulkona. Luonnossa tutkitusti mieli lepää ja ihminen elpyy. Luontoliikunnassa luonnon terveysvaikutukset yhdistykset liikunnan tuomiin hyötyihin, joten positiiviset vaikutukset ovat moninkertaisia, hankkeen koordinaattori Paula Lehtomäki muistuttaa.

Luontoliikkujat-hankkeessa on tänä vuonna tehty yhteistyötä Päijät-Hämeen allergia- ja astmayhdistysten kanssa. Ensi vuonna hankkeen on tarkoitus laajeta koskemaan useampia alueita.

- Kartoitamme parhaillaan yhdistyksiä, jotka ovat kiinnostuneita olemaan mukana hankkeessa ensi vuonna. Ottakaa rohkeasti yhteyttä niin voimme yhdessä miettiä, miten hanke voisi juuri teidän alueellanne toimia, Lehtomäki innostaa.

Luontoliikkujat-hankkeeseen kuuluu myös uusi vapaaehtoistyönmalli, liikuttajat. Liikuttaja voi olla kuka tahansa liikuntatoiminnan järjestämisestä kiinnostunut henkilö. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita. Liikuttajan ei tarvitse sitoutua yhdistyksen toimintaan pitkäksi aikaa, mutta toiveena on, että liikuttaja järjestäisi yhdistyksen jäsenille useamman, esimerkiksi 3-5 liikuntatuokiota. Ideoita tapahtumista ja niiden ajankohdista voi esittää itse. Yksin ei tarvitse toimia, sillä tapahtuman järjestämisessä ja markkinoinnista apua saa niin hankekoordinaattorilta kuin jäsenyhdistyksestä.

- Liikuttaja voi esimerkiksi olla sellainen yhdistyksen jäsen, jolla ei ole mahdollisuutta pitkäaikaiseen sitoutumiseen, mutta jolla riittäisi intoa olla jotenkin mukana toiminnassa. Liikuttaja voi hyvin olla myös joku yhdistyksen ulkopuolinen henkilö tai opiskelija, joka kaipaa kokemusta ryhmän tai liikuntatuokion vetämisestä, Lehtomäki pohdiskelee mahdollisuuksia.

Haluatko siis retkiseuraa metsäretkelle tai kiinnostaako kokeilla frisbeegolfia? Liikuttajana saat kavereita mukaan liikkumaan ja tekee samalla hyvän työn muiden liikkeelleaktivoijana. Liikuttaja-toiminnasta kiinnostuneet henkilöt voivat niin ikään ottaa yhteyttä hankkeen koordinaattoriin.

Luontoliikkujat-hanke löytyy nyt myös netistä. Sivuja täydennetään jatkuvasti: https://www.allergia.fi/jarjesto/tule-mukaan-toimintaan/luontoliikkujat/

Otamme mielellämme vastaan palautetta ja ideoita hankkeesta. Luontoliikkujat-hankekoordinaattori Paula Lehtomäki, 045 676 2328, paula.lehtomaki (a) allergia.fi.

Sivua päivitetty: 18.10.2019