Lepät kukkivat innokkaammin kuin vuosiin

2.5.2019

Jo talvella norkkojen suuri määrä ennakoi runsaspölyistä leppäkautta ja kevät käynnistyikin allergiselle hankalana. Maaliskuun lopulta huhtikuun loppuun kestänyt kukintakausi oli voimakkain viiteen vuoteen. Yksistään kukinnan huippupäivänä lepän siitepölyä havaittiin Imatran mittauspisteessä yli kaksi kertaa enemmän kuin koko edellisenä keväänä yhteensä!

- Ensimmäiset lepän siitepölyt kantautuivat Kaakkois-Suomeen etelästä jo helmikuun lopulla. Leppäpölyä virtasi tuulten mukana pitkin maaliskuuta ja paikallinen kukinta käynnistyi maaliskuun viimeisinä päivinä, sanoo tutkimuskoordinaattori Tiina Vitikainen Etelä Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutista.

Huhtikuu alkoi keväisenä ja lepän kukinta voimistui nopeasti. Sään suosiessa siitepölyä oli ilmassa runsaasti noin puolitoista viikkoa. Pahimpana päivänä mitattiin yli 1200 siitepölyhiukkasta ilmakuutiota kohden. Tätä suurempia päiväpitoisuuksia on kaakossa mitattu vain kolmena keväänä lähes 20-vuotisen siitepölyseurannan aikana. Vaikka pahin kukinta hiipui lopulta lumisateisiin ja yöpakkasiin, kausi ylsi maan kaakkoisosissa kuuden runsaspölyisimmän joukkoon 2000-luvulla. 

Leppä aloittaa allergisten siitepölykauden

Leppien siitepöly aiheuttaa allergiaa lähes koko maassa. Molemmat lajit kukkivat varhain keväällä, harmaaleppä yleensä muutaman viikon aikaisemmin kuin tervaleppä. Isossa puussa voi olla tuhansia norkkoja, joista jokainen tuottaa noin 4-5 miljoonaa siitepölyhiukkasta tuulen vietäväksi.

Harmaaleppä viihtyy parhaiten avoimilla kulttuurimailla kuten tienvarsilla, peltojen ja metsien reunamilla sekä erityisesti vanhoilla kaskimailla. Tervaleppä puolestaan on tyypillinen rehevien korpien ja rantojen puu.

Koivu kukkii runsaasti

Myös alussa olevasta koivukaudesta ennakoidaan norkkomäärien perusteella vaikeaa, Tiina Vitikainen jatkaa.

Huhtikuun alussa ja pääsiäisenä havaittu koivun siitepöly oli vielä tuulten kauempaa kuljettamaa. Kuun lopussa koivun siitepölyä oli ilmassa jo runsaasti, kun lähes kesäinen lämpö sai kaakonkin koivut kukkimaan viikkoa keskimääräistä aiemmin. Jos lämmin sää jatkuu, kukinta voimistuu nopeasti. Toukokuun alussa koivun siitepölyä saattaa olla ilmassa erittäin runsaasti.

 

Lisätietoja:

Tiina Vitikainen, tutkimuskoordinaattori, Etelä Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutti

tiina.vitikainen@allergia.fi, p. 040 7171022

Sivua päivitetty: 2.5.2019