Koulujen ja päiväkotien alkaminen saattaa arveluttaa astmalasten vanhempia

7.5.2020

Yliopistosairaalat ovat antaneet koulujen ja päiväkotien alkaessa ohjeistuksen lasten riskiryhmistä potilasryhmittäin. Koulusta ja päivähoidosta pois jäämistä suositellaan vain tietyille potilasryhmille.

Lapset sairastavat koronaviruksen usein lievempänä ja vähäoireisempana kuin aikuiset, ja sairastuneet lapset tarvitsevat hyvin harvoin sairaalahoitoa. Vaikean koronavirustaudin riski on matala lapsilla ja nuorilla, jotka ovat terveitä ja joiden perussairaus, kuten astma tai sydänsairaus, on hoitotasapainossa.

Lapsen hoitava lääkäri tekee päätöksen lapsen ja tarvittaessa myös sisarusten kotiin jäämisestä yksilöllisen arvion perusteella.

Kouluissa ja päiväkodeissa pätevät samat ohjeet kuin tähänkin asti, eli huolehditaan käsien pesusta, pidetään turvavälit ja huolehditaan hyvästä yskimishygieniasta.

Käsien huolellista saippuapesua ja hyvää yskimishygieniaa on hyvä opettaa lapselle ennakkoon. Monella lapsella on puhelin, joka on syytä puhdistaa ainakin kotiin tullessa. Päiväkodeissa on hyvä sopia, etteivät lapset tuo sinne omia leluja.

Lapsien kanssa on tärkeää keskustella ja sopia säännöistä jo hyvissä ajoin. Korostetaan asian tärkeyttä ja vakavuutta, niin että lapsi ymmärtää asian. Lapsia saattaa myös pelottaa, mikä on hyvä myös nostaa keskusteluun.

Kouluun tai päiväkotiin ei voi mennä sairaana. Jo pienikin flunssanuha tai yskä ovat syitä jäädä kotiin, kuten myös astman pahenemisvaihe. Siitepölyallergiasta johtuva nuha ei ole syy jäädä kotiin. Siitepölystä johtuvaan nuhaan tehoa yleensä allergialääkkeet, ja siitepölynuha on vetisempää kuin flunssanuha.

 

Kokoamme sivuillemme tietoa koronaviruksen vaikutuksesta astmaa ja allergioita sairastaviin. Lue myös THL:n ajantasainen koronavirusseuranta ja ohjeistus kansalaisille.

Sivua päivitetty: 7.5.2020