Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry aloittaa yhteistoimintaneuvottelut

15.12.2020

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) julkisti 3.12. avustusesityksensä vuodelle 2021. STEA ehdottaa myönnettäväksi avustuksia sosiaali- ja terveysjärjestöille yhteensä noin 309,6 miljoonaa euroa, joka on 70 miljoonaa vähemmän kuin vuotta aiemmin.

STEA:n Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry:lle myöntämä avustus on  huomattavasti pienempi tulevalle toimintakaudelle 2021. Tämä johtuu STEA:n yleisen avustustason laskusta sekä STEA:n liittoon tekemästä vuoden 2018 toimintaa koskeneesta tarkastuksesta. Alkuvuodesta 2020 toteutetussa tarkastuksessa kiinnitettiin huomiota erityisesti liiton talous- ja hallintorakenteisiin. Tarkastus johti vuoden 2018 avustuksen osittaiseen takaisinperintään. Liitto on tehnyt sosiaali- ja terveysministeriölle takaisinperintää koskien kohtuullistamispyynnön. Ensi vuodelle 2021 esitetyn avustuksen merkittävä pieneneminen sekä takaisinperintä vaikuttavat liiton toimintaan ja tämän takia liitossa aloitetaan koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut toiminnan sopeuttamiseksi.

- On surullista, että toimintavuosi päättyy YT-neuvotteluihin. Henkilöstö on joustanut ja uudistanut nopeasti toimintatapojaan siirtyessään poikkeusvuotena verkkoon ja turvannut tuen saannin kohderyhmillemme. Tavoitteena on turvata jatkossakin allergiaa, ihosairauksia ja astmaa sairastavien palvelut. Yhdessä löydämme uudet tavat toimia ja tehdä tärkeää työtämme, vaikka olemmekin liiton historian suurimman muutoksen edessä, toteaa ensimmäisen toimintavuotensa päätteeksi toiminnanjohtaja Paula Hellemaa. 

Yhteistoimintaneuvottelujen tavoitteena on päättyä 10.1.2021 

Sivua päivitetty: 15.12.2020