Edelliset kesät

(2018) Ennätyslämmin kesä, mutta päiväperhosia vain keskinkertaisesti

Perhosten kannalta olosuhteet viime kesänä eivät paljon paremmat olisi voineet olla, sillä lämmintä riitti keväästä syksyyn. Auringonpaiste innosti ainakin harrastajia, sillä valtakunnalliseen seurantaan päiväperhostietoja kertyi ennätyksellisen monelta päivältä ja havaintopaikalta.

- Tietoja annettiin 105 lajista ja yli 240 000 perhosesta. Yksilömäärä oli suurimmillaan seitsemään vuoteen, mutta havaintojen tekoon käytettyyn aikaan verrattuna perhosia oli jotakuinkin keskivertovuoden tasoa, toteaa seurannasta vastaava Kimmo Saarinen Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutista. 

Havaintolistan kärjessä valta vaihtui, sillä tesmaperhonen väistyi kuuden ykkösvuoden jälkeen lanttuperhosen tieltä. Tuholaisiksi äityneiden gammayökkösten ohella perhoskesän ilmiöksi nousi neljänneksi kivunnut amiraali, jota on tavattu enemmän vain parhaimpana vaellusvuotenaan 1998. Kotipihoilta tuttu nokkosperhonenkin paranteli asemiaan, mutta jäi kuudetta vuotta peräkkäin kärkikymmenikön ulkopuolelle.

Varsinkin hopeatäpliä ja sinisiipiä lensi selkeästi enemmän kuin sateisena edelliskesänä. Ennätyksiä hipoivat mm. paatsama- ja juolukkasinisiipi sekä orvokki- ja suohopeatäplä. Myös suokeltaperhosia kirjattiin ennätyksellisen paljon pohjoisten havaintoruutujensa voimin.

Sen sijaan monille täplä- ja heinäperhosille kesä oli vaisummasta päästä. Kuusi lajia oli niukimmillaan kymmeneen vuoteen, joukossaan tesmaperhonen ja lauhahiipijä loppukesän kuivuudessa kärähtäneiltä heinämailta. Ennätyksellisen vähiin seurantavuonna jäi pohjoisen Suomen harvinaisuus luhtakultasiipi.

Seurantaan saatiin päiväperhosista yhdeksän uutta eliömaakuntahavaintoa, joista neljä oli mahdollisesti maakuntien ensilöytöjä: hopeasinisiipi Koillismaalta, ketohopeatäplä Oulun Pohjanmaalta ja kirjopapurikko Pohjois-Karjalasta sekä mahdollisesti myös Etelä-Pohjanmaalta.

Viime kesänä päiväperhosseurantaan osallistui yli 230 luonnonharrastajaa ympäri maata. Havaintopäiviä kertyi noin 7 700 ja havaintoruutuja yli 800 Ahvenanmaalta pohjoisimpaan Lappiin. Eniten lajeja löydettiin Varsinais-Suomesta, Etelä-Karjalasta ja Pohjois-Karjalasta, josta löytyi myös kesän paras päiväperhosruutu. Kiteellä kesän tuloksena oli 60 päiväperhoslajia.

Kattava yhteenveto päiväperhoskesästä on luettavissa ja ladattavissa tästä.

Amiraalille viime kesä oli loistava ja niitä riitti perhosbaareissa ja syöteillä läpi kesän. Havaintoja kertyi eniten kahteen vuosikymmeneen, aina Lapin porteille saakka.

(2017) Päiväperhosilla kohtuullinen kesä kehnoista säistä huolimatta

Perhosharrastajille viime kesän puitteet olivat ankeat. Kevät junnasi täydet jarrut päällä, kesä ei lämmennyt kunnolla missään vaiheessa ja syksykin oli sateisen harmaa. Epävakaissa säissä päiväperhosia ei päästy havainnoimaan tavalliseen tapaan.

– Perhosvuosi oli tosi kylmä ja vähälajinen – melkein jätin vähäiset havainnot ilmoittamatta, totesi eräs valtakunnalliseen päiväperhosseurantaan tietojaan lähettäneistä.

Päiväperhosille kesä ei sentään ollut katastrofi, vaikka laahasikin viikkoja jäljessä tavanomaisesta. Valtakunnalliseen seurantaan annettiin tietoja kaikkiaan 103 lajista. Havaintoja kertyi liki 190 000 perhosesta.

Havaintopäiviin suhteutettuna perhoset jopa runsastuivat edellisistä kesistä. Kausi oli kuitenkin jo viides peräkkäin, jolloin jäätiin 2000-luvun keskitason heikommalle puolelle. Varsinkin nokkosperhosen sukuisille täpläperhosille kesä oli vaisu.

Yhdeksän päiväperhoslajin yksilömäärä jäi pienimmäksi kymmeneen vuoteen. Joukossa olivat muun muassa auroraperhonen, suruvaippa ja tummapapurikko. Kuivien niittyjen keltaniittysilmä oli heikoimmillaan koko seurannan aikana. Rinne- ja ketohopeatäplä puolestaan ilmoitettiin pienimmästä havaintoruutujen määrästä 2000-luvulla.

Vaikka aurinkoiset ja lämpimät päivät antoivat odottaa itseään, päiväperhoskesää väritti muutama myönteinen yllättäjä. Kahdeksan lajia oli runsaimmillaan kymmeneen vuoteen, joukossaan mm. lapinkeltaperhonen, karttaperhonen ja tummahäränsilmä. Varsinkin heinäperhoset ja hopeatäplät olivat vaatimattoman päiväperhoskesän valopilkkuja.

Tesmaperhonen oli jälleen kesän päiväperhostilaston kärkipaikalla. Piskuinen vihernopsasiipi nousi kärkikolmikkoon viiden vuoden tauon jälkeen. Sen sijaan nokkosperhosen nousu heikoista edellisvuosista hiipui ja laji tipahti jälleen kärkikymmenikön ulkopuolelle. Nokkosperhosen heikko kausi on jatkunut pitkään varsinkin maan itäosissa.

Päiväperhosista ei tehty kesän aikana yhtään uutta eliömaakuntahavaintoa. Edellisen ja ainoan kerran seurannassa näin on tapahtunut vuonna 2015. Kesällä kansallisperhoseksi valittu paatsamasinisiipi ilmoitettiin sentään ensimmäisen kerran seurantaan Inarin Lapista, siirtoistutettu harjusinisiipi kirjattiin Etelä-Hämeestä ja idänniittysilmä löytyi Oulun Pohjanmaalta.

Päiväperhosseurantaan osallistui yli 200 luonnonharrastajaa ympäri maata. Havaintopäiviä kertyi noin 6 000 ja havaintoruutuja yli 800 Ahvenanmaalta pohjoisimpaan Lappiin. Eniten lajeja nähtiin Etelä-Hämeessä ja Pohjois-Karjalassa (69). Kesän parhaassa havaintoruudussa Kiteellä oli tuloksena 59 päiväperhoslajia.

Kattava yhteenveto päiväperhoskesästä on ladattavissa tästä.

Perhoskesän 2017 ilme oli harmaa ja sateinen. Tesmaperhosia kuitenkin ilmoitettiin ennätyksellisen monesta havaintoruudusta.

(2016) Vaisu päiväperhoskesä oli edellisiä parempi

Kaksi todella heikkoa perhoskesää jäi taakse, kun viime kesänä valtakunnalliseen seurantaan ilmoitettiin jälleen yli 200 000 päiväperhosta.

Tesmaperhonen säilytti runsaimman lajin tittelin jo viidentenä vuotena peräkkäin. Kärkikolmikossa sitruunaperhonen teki tilaa neitoperhoselle, joka vuosikymmenen tauon jälkeen nousi toiseksi runsaimmaksi päiväperhoseksi.

Amiraali oli tavallinen vieras pihojen kukkaistutuksilla ja se kuului päiväperhosten kärkikymmenikköön jo kolmantena vuotena peräkkäin. Joukkoon ylsivät myös liuskaperhonen ja niittyhopeatäplä, kun kangassinisiipi, nokkosperhonen ja metsänokiperhonen jäivät selvästi keskivertovuoden määristä.

Vaikka nokkosperhonen nousi huomattavasti edellisen kesän 24. sijalta, se oli edelleen monin paikoin todella vähissä. Nokkosperhosen vahvimmat kannat olivat Lounais-Suomessa.

Noususta huolimatta päiväperhoskesä jäi toistaiseksi 2000-luvun vaisuimpien joukkoon. Seitsemän päiväperhosta jopa hiipui seurantahistorian pienimpään yksilömäärään. Perhosvuoden putoajat eivät olleet yllätyksiä. Joukossa olivat jälleen keltatäplähiipijä, tuominopsasiipi, täpläpapurikko ja metsäpapurikko.

Viimeisen vuosikymmenen pienin yksilömäärä kirjattiin 13 päiväperhoselle ja havaintoruutujen määrässäkin 15 lajia oli pohjalukemissa. Kesän kaksijakoisuudesta kertoo kuitenkin, että yksilömäärä oli kymmeneen vuoteen suurimmillaan 11 lajilla ja havaintoruutujen määräkin 15 lajilla. Varsinkin monet keväällä ja alkukesällä lentävät päiväperhoset olivat vähissä.

Kuitenkin kolmea alkukesän lajia ilmoitettiin enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin. Peltovirnaperhonen ja karttaperhonen olivat tuttuja nousijoita jo edelliskesiltä, mutta harvinaista pikkusinisiipeä korotti runsas paikallispopulaatio Pohjois-Karjalassa.

Seurantaan kertyi tietoja yhteensä 106 päiväperhoslajista. Vain muutama pohjoisimmassa Suomessa elävä vakituinen laji jäi havainnoitta. Seurantaan osallistui 220 harrastajaa ja tutkijaa ympäri maata. Havaintopäiviä kertyi yli 6 000 ja havaintoruutuja lähes 700 Ahvenanmaalta pohjoisimpaan Lappiin. Eniten lajeja nähtiin Pohjois-Karjalassa, jossa kesän saldo nousi Kiteellä 63 lajiin.

Kesän seurantatiedoista paljastui kuusi uutta eliömaakuntahavaintoa. Peltovirnaperhonen ilmoitettiin ensimäistä kertaa Varsinais-Suomesta, etelänkeltaperhonen Etelä- ja Pohjois-Karjalasta, vaaleakeltaperhonen Laatokan Karjalasta, pikkuhäiveperhonen Satakunnasta ja tummapapurikko Oulun Pohjanmaalta.

Kattava yhteenveto päiväperhoskesästä on luettavissa tästä.

Amiraaleja näky pihoilla runsaasti. Seurantaan ilmoitettiin yli 9000 amiraalia.

 

 

Sivua päivitetty: 20.1.2020