Vuosikatsaus

(2020) Päiväperhoskesä oli nokkosperhosten näköinen

Viime kesänä valtakunnallisessa seurannassa täyttyi kolme vuosikymmentä, mutta päiväperhoset eivät olleet juhlatuulella. Edellisen kesän perhosmääristä jäätiin 25 %, vaikka havaintoja ilmoittaneet olivat perhosten perässä yli tuhat päivää enemmän.

- Päiväperhoskesä oli yksi 2000-luvun kehnoimmista tähän mennessä. Niukemmin perhosia on ollut lennossa vain vuosina 2008 ja 2014, kertoo seurannasta vastaava Kimmo Saarinen Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutista.

Vaikka kesäkuu oli helteinen ja vuosi kaikkinensa Suomen mittaushistorian lämpimin, merkillinen edellistalvi ilmeisesti vei pohjan perhoskauden perustuksilta. Paksu lumisuoja pohjoisessa ja sen lähes täydellinen puuttuminen maan eteläosissa osaltaan selittänevät, miksi päiväperhosia ilmoitettiin pohjoisessa tavallista runsaammin ja etelässä puolestaan tavallista vähemmän.

Kaksi aikuisena talvehtivaa päiväperhoslajia eivät kuitenkaan talvesta hätkähtäneet. Nokkosperhosen yksilöennätys vei sen lajitilaston kärkeen 11 vuoden tauon jälkeen ja havaintoruutujakin kertyi enemmän kuin millekään muulle lajille viime kesänä. Sitruunaperhonen oli yhtä selvä kakkonen, jo viidennen kerran seurannan historiassa.

Kesä oli suotuisa myös kirjoverkkoperhoselle, rämekylmänperhoselle ja kansallisperhosellemme paatsamasinisiivelle sekä kärkikymmenikköä jo hätyyttelevälle keisarinviitalle. Edellisvuosia runsaammin havainnoitiin myös monia pohjoisimman Suomen lajeja. Esimerkiksi Enontekiön takatuntureiden kääpiöhopeatäplästä edelliset seurantatiedot olivat peräti yhdeksän vuoden takaa.

Päiväperhosten kärkikastiin yleensä kuuluva lanttuperhonen sen sijaan tippui vasta toisen kerran kärkiviisikon ulkopuolelle. Heikompaan suuntaan ajautuivat myös loistokultasiipi, haapaperhonen ja metsäpapurikko. Edeltävää perhoskesää hallinneiden ohdakeperhosten määrä romahti nyt alle sadasosaan ja niitä nähtiin lähinnä yksittäin maan eteläosissa. Kesä oli muutenkin hiljainen etelämpää saapuville päiväperhosvaeltajille.

Seurannalla oli edellisvuosien tavoin vankkana pohjana kaikkiaan 230 luonnonharrastajaa, jotka havainnoivat päiväperhosia läpi Suomen ennätyksellisen monesta seurantaruudusta. Tietoja kertyi yhteensä 103 lajista ja 246 000 päiväperhosesta. Eniten perhosia kirjattiin Etelä-Hämeestä ja lajeja Varsinais-Suomesta. Kesän paras päiväperhosruutu löytyi jälleen Pohjois-Karjalan Kiteeltä, josta tavoitettiin 59 lajia.

Vaatimatonta päiväperhoskesää ilmensivät vain muutamiin jääneet lajihavainnot uusilta elinalueilta. Rahkahopeatäplä merkittiin ensimmäisen kerran seurantaan Laatokan Karjalasta, karttaperhonen Kittilän Lapista ja metsäpapurikko Inarin Lapista. Inarin Lapista kuvattu keisarinviitta lienee lajin kaikkien aikojen pohjoisin havainto maailmassa.

Kattavampi yhteenveto päiväperhoskesästä on ilmestynyt Suomen Perhostutkijain Seuran jäsenlehdessä 1/2021 (PDF).