Tuloksia lyhyesti

Tuloksia lyhyesti

Lähes kuusi miljoonaa päiväperhosta

Seurantaan on lähetetty 29 vuoden aikana (1991-2019) tietoja yhteensä 116 lajista ja 5,9 miljoonasta perhosesta. Keskimäärin viime vuosina on ilmoitettu 105 lajia ja 229 000 perhosta. Kun yksilömäärä suhteutetaan havaintojen tekoon käytettyyn aikaan, viimeisen vuosikymmenen keskiarvona on noin 33 perhosta yhtä havaintopäivää kohti.

Kolme runsainta lajia ovat tesmaperhonen Aphantopus hyperantus, lanttuperhonen Pieris napi ja sitruunaperhonen Gonepteryx rhamni, joiden 1,7 miljoonaa yksilöä muodostavat yli neljänneksen (29 %) kaikista seurannan päiväperhosista. Keskimäärin seitsemän lajia vuodessa on ylittänyt 10 000 yksilön rajan, 28 lajia tuhannen yksilön rajan, 35 lajia sadan yksilön rajan ja 35 lajia kymmenen yksilön rajan. Loput 11 lajia ovat pääasiassa harvinaisia vaeltajia tai muuten satunnaisia lajeja, joita on todettu keskimäärin alle kymmenen yksilöä vuodessa.

Kaikki vuoden 1991 jälkeen Suomessa tavatut päiväperhoslajit on ilmoitettu vähintään kerran seurantaan. Sen sijaan arosinappiperhonen Pontia chloridice, aroauroraperhonen Euchloe ausonia, luhtasinisiipi Cupido alcetas, idännokiperhonen Erebia euryale ja ruskoniittyperhonen Coenonympha hero ovat harvinaisuuksia, joiden tuoreimmatkin havainnot ovat vuosikymmenien takaa.

Runsaimmat lajit seurantatilastoissa vuosina 1991-2019

1. Tesmaperhonen – Aphantopus hyperantus (693 346)
2. Lanttuperhonen – Pieris napi (661 369)
3. Sitruunaperhonen – Gonepteryx rhamni (385 149)
4. Kangasperhonen – Callophrys rubi (350 944)
5. Nokkosperhonen – Aglais urticae (333 541)
6. Lauhahiipijä – Thymelicus lineola (301 859)
7. Neitoperhonen – Aglais io (291 092)
8. Metsänokiperhonen – Erebia ligea (208 870)
9. Kangassinisiipi – Plebejus argus (181 041)
10. Angervohopeatäplä – Brenthis ino (177 968)
11. Loistokultasiipi – Lycaena virgaureae (160 919)
12. Niittyhopeatäplä – Boloria selene (155 350)
13. Amiraali – Vanessa atalanta (141 229)
14. Piippopaksupää – Ochlodes sylvanus (114 078)
15. Herukkaperhonen – Polygonia c-album (105 489)
16. Pursuhopeatäplä – Boloria euphrosyne (97 559)
17. Tummapapurikko – Lasiommata maera (90 709)
18. Pihlajaperhonen – Aporia crataegi (85 679)
19. Hopeasinisiipi – Polyommatus amandus (85 060)
20. Suruvaippa – Nymphalis antiopa (76 979)

Taulukko päivitetty 20.1.2020. Katso myös seurannan lajitilasto 

Tesmaperhonen on seurantatilaston ykkönen. Kuva: Juha Jantunen.

Parhaat perhosalueet

Seurannassa on alkuvuosista lähtien koottu tietoja runsaslajisimmista havaintoruuduista. Vuosiraporteissa on mainittu yhteensä 218 vähintään 40 lajin ruutua, keskimäärin 43 vuodessa. Näistä pohjoisin on Oulun Pohjanmaalla sijaitseva Utajärvi (718:347). Eniten ruutuja on ilmoitettu Etelä-Hämeestä (49), Etelä-Savosta (40) ja Uudeltamaalta (32).

Kun lajimäärät yhdistetään koko seurannan ajalta, 40 lajin raja on ylittynyt yhteensä 523 (19 % kaikista) ruudussa. Näistä melkein joka toisen (231) lajimäärä on vähintään 50. Yli 60 lajin ruutuja on 58. Ne sijoittuvat pääosin Uudellemaalle (mm. Hanko, Helsinki, Sipoo, Vantaa, Hyvinkää, Pernaja, Lapinjärvi), Etelä-Karjalaan (Hamina, Kotka, Virolahti), Etelä-Savoon (Lappeenranta, Imatra, Ruokolahti) ja Pohjois-Karjalaan (Kesälahti, Kitee, Tohmajärvi). Seitsemässä ruudussa on nähty vähintään 70 päiväperhoslajia. Ykkösenä on Pohjois-Karjalan Kitee (686:365) 74 lajilla ja kakkosena Etelä-Savon Lappeenranta (677:358) 73 päiväperhoslajilla.

Pohjoisimmat ruudut, joissa on havaittu vähintään 40 lajia, ovat Perä-Pohjanmaan Rovaniemi (739:342, 735:341) ja Koillismaan Kuusamo (732:359).

Edellä mainittujen vastapainoksi yleensä heikosti tutkittuja tai muuten vähälajisia ruutuja on huomattavan suuri osa. Melkein joka toisen ruudun (1324; 47 %) lajimäärä on jäänyt alle kymmenen ja näistä 306 ruudusta (11 %) on ilmoitettu 29 vuoden aikana vain yksi laji!

Havaintoruudut

Seurantaan on vuoden 2019 loppuun mennessä ilmoitettu päiväperhosia 2 798 havaintoruudusta, jotka kattavat lähes kolme neljäsosaa (72 %) Suomen pinta-alasta. Varsinkin maan eteläisin osa on kattavasti havainnoitu. Sen sijaan pohjoisessa riittää ’tiedottomia ruutuja’. Seurannan perhostietoja kannattaa täydentää suuntaamalla kesän perhosretkiä puutteellisesti tutkituille alueille ja varsinkin tyhjiin havaintoruutuihin! Niitä löytyy edelleen myös Suomen eteläpuoliskolta.

Maakuntahavainnot

Suomessa on 21 luonnonhistoriallista eliömaakuntaa. Seurantaan on ilmoitettu eniten päiväperhosia Etelä-Hämeestä (90), Uudeltamaalta (88) ja Etelä-Savosta (87). Pienimmät lajimäärät ovat puolestaan Inarin Lapista (43), Sompion Lapista (44) ja Kittilän Lapista (45). Keskimäärin maakunnista on seurantatietoja 66 päiväperhoslajista.

Vuoden 1991 jälkeen päiväperhosista on tehty kaikkiaan 159 uutta maakuntahavaintoa, keskimäärin 7,5 maakuntaa kohti. Eniten uusia havaintoja on Etelä-Karjalasta (16) ja Laatokan Karjalasta (14) sekä Koillismaalta (13). Vain neljä uutta lajia on kirjattu Ahvenanmaalta, Keski-Pohjanmaalta, Kainuusta ja Enontekiön Lapista. Uusia maakuntia on kertynyt yhteensä 51 lajille; 1990-luvulla 24 lajille, 2000-luvulla 35 lajille ja 2010-luvulla 23 lajille.

Maakunnista kaikkina aikoina havaituista lajeista osa on jäänyt vaille seurantatietoja. Keskimäärin maakuntien tilastoista puuttuu vajaa 9 lajia; eniten havaintoja on jäänyt tekemättä Varsinais-Suomessa (15) ja kattavaimmat lajihavainnot ovat Oulun Pohjanmaalta ja Koillismaalta. Alle 80 % maakunnan lajeista on ilmoitettu seurantaan vain Inarin Lapista (77 %).

Seurannan maakuntahavainnoista vuosilta 1991-2015 valmistunut yhteenveto on luettavissa tästä.

Sivua päivitetty: 20.1.2020