rainbov putkenaukaisija

Kerttu15.06.2015 06:33

suursiivouksessa käytin lavuaarin ja suihkukaapin pesussa kyseessä olevaaputken aukaisijaa. Ei ollut käsineitä ja sormessa avohaava.hengityksen mukana meni tietenkin keuhkoihin, luulen niin.Aamuisin kieli on valkea. Verenpaine heittelee. Olotila tai virkeys kadonnut. Tuntuupäässä ja maistuu suussa .en juonut sitä.lääkäri sanoi ajan kanssa häviää. Huononee vain.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Se ei ole pesuaine!18.06.2015 13:18

Seuraavalla kerralla meidän kaikkien kannattaa muistaa, että putkenaukaisija ("putkimies-liuos") on tarkoitettu - putkien aukaisemiseen. Sitä lörötellään tukkeutuneeseen lavuaarin viemäriin ja sitten hipsitään huoneesta pois. Aine kaadetaan suoraan pullosta viemäriin, siihen ei kosketa. Ainetta ei myöskään käytetä "pesuaineena", eikä sillä hinkata kodin pintoja puhtaaksi.

Noissa litkuissa on yleensä tehoavana ainesosana natriumhydroksidi, eli puhekielellä lipeä. Liuoksen emäksisyyttä on usein turbotettu lisäämällä sekaan ammoniakkia. Ammoniakki voimakkaan hajuisena ja hengitysteitä ärsyttävänä toimii myös "varoitusaineena". Kenellekään ei tule mieleenkään oleskella samassa tilassa ammoniakkihuurujen kanssa.

Olet siten todennäköisesti onnistunut saamaan lievän ammoniakkimyrkytyksen. Joka tapauksessa olet hengitellyt myös lipeähuuruja ja uittanut paljaita käsiäsi nestemäisessä lipeässä.

Jos lääkäri on todennut myrkytyksen niin lieväksi, että "aika hoitaa" asian, niin mitäpä me maallikot sinua näkemättä voimme siihen sanoa.

P.S. Tsekkasin Rainbow:n sivuilta tuon tökötin. Siinä näkyy olevan tehoaineena vain lipeä, ei ammoniakki. Sinulla on siis lievä lipeämyrkytys. Olet kosketellut voimakkaan emäksistä ainetta paljain, haavaisin käsin ja hengittänyt sen huuruja.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta