epäily sisäilma ongelmista

epätietoinen 21.08.2014 08:07

Olemme tulleet pikkhiljaa siihen tulokseen että asunnossamme on jonkinsorttista sisäilma ongelmaa. Oireet alkoivat noin vuosi sitten, jatkuvaa flunssaa, nenän tukkoisuutta, kurkkukipuja ja pientä yskää ja köhää. Välillä on parempi olla ja sitten taas alkaa uusi tukkoisuus. Kun on nuhainen olo niin tunne ei ole kuitenkaan sellainen että tuntisi itsensä kipeäksi, vaan voi aivan hyvin lähteä ulkoilemaan. Samanlaisia oireita on kaikilla asukeilla. Olemme välillä olleet poissa asunnosta viikon verran ja puolessa välissä viikkoa olo parani, kun menimme takaisin niin muutaman päivän päästä alkoi taas tukkoisuus.

Asunnossa ei haise erityisesti millekkään, ei ole mitään ulkoisia merkkejä vaurioista. Asunnossa on koneellinen ilmanvaihto ja kanavat on putsattu alkukesästä. Teetimme myös homekoirilla tutkimuksen mutta mitään ei löytynyt. En oikein itse jaksa uskoa että mitään rakenteellista homevauriota talossa olisi, mutta jotain täytynee siellä kuitenkin olla...? En nyt vain oikein tiedä mitä voisi ja kannattaisi seuraavaksi tehdä ja mistä hakea asiantuntija apua ja selaista josta ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi ja lopputulos on turha.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
www.oxygenium.pro27.08.2014 09:24

Hei

Oireilunne kuullostaa ikävältä ja se ainakin alustavasti vaikuttaisi viittaavan jonkinlaiseen sisäilman ongelmaan. On selvää, että kuvailemasi oireilun syy kannattaa selvittää mahdollisimman nopeasti. Oma käsitykseni on, että kuvailemiasi oireita voivat aiheuttaa kovin monenlaiset tekijät. Haastavaa tilanteessasi on juuri se, että pelkästään syyn selvittäminen vaatii erityisosaamista ja -laitteita. Siitä huolimatta ongelman aiheuttajan selvittäminen voi olla työlästä ja aikaa vievää. Positiivisena seikkana voidaan todeta, että olet kuitenkin jo aloittanut syyn selvittämisen. Voidaan myös pitää todennäköisenä, ettei oireilunne siten ainakaan pääosin ole seurausta homeesta, joita nuo koirat ovat asunnosta etsineet, vaikkei tätäkään vaihtoehtoa tietenkään vielä voida täysin poissulkea. Monasti ongelman selvittäminen etenee juuri siten, että mahdollisia oireiden aiheuttajia poissuljetaan yksitellen.

Kuvailemissasi olosuhteissa varmaankin etenisin itse niin, että tilaisin asuntoon sisäilman VOC-mittauksen, koska ainakin suurpiirteisesti voidaan todeta, että niiin oireita mahdollisesti aiheuttavia VOC-yhdisteitä kuin niiden lähteitäkin on lukemattomasti. VOC-yhdisteistä ainakin formaldehydiä itseään kohtaan voi myös kehittyä yliherkkyys, mutta VOC-yhdisteille altistuminen voi pahentaa muita allergioita sekä astmaa.

Eräs vaihtoehto on myös teettää kohteessa sisäilman mikrobitutkimus, johon voidaan käyttää erilaisia menetelmiä. Tutkimuksella voidaan selvittää mahdollinen mikrobivaurion laajuus homeiden, sädeseinten ja bakteerien osalta.

Mielestäni tilanteen voi kuitenkin nähdä siten, että suoritettu tutkimus ei ole turha, mikäli sillä onnistutaan karsimaan yksi potentiaalinen oireiden aiheuttaja pois. Kuten jo viittasin, sisäilmatutkimuksessa usein joudutaan sulkemaan pois erilaisia vaihtoehtoisia oireiden aiheuttajia. Valitettavasti en henkilökohtaisesti osaa suositella sinulle ketään toimijaa, jonka puoleen voisit kääntyä ongelman selvittämisessä. Toimijan valinta riippunee myös osaksi siitä, missä päin Suomea asutte. Ehkäpä jos ilmoitat kohteen sijainnin, joku muu osaisi kenties suositella luotettavaa ja osaavaa sisäilman mittauksia suorittavaa toimijaa.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta