Joko kaukokulkeumia?

Silmät valuu...12.01.2015 08:59

Asumme Lounais-Suomessa ja tuntuisi että täällä on jo jotain siitepölyjä ilmassa (kaukokulkeumia ilmeisesti). Joka vuosi yllättää kun tosi aikaisin alkavat oireet. Muutama vuosi sitten luin tutkimuksen jossa toisaalta selitettiin että kukintaan valmistautuvat puut levittävät mikroskooppisia allergeeneja jo paljon ennen varsinaista siitepölyn leviämistä, joten sekin osaltaan selittäisi miksi oireet alkavat kuukausia ennen siitepölytiedotuksen heräämistä.

Mutta kärsivätkö muut tosiherkät jo siitepölyoireista?

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Silmät valuu...12.01.2015 09:05

Tutkailinkin juuri Euroopan siitepölytiedotuksia, niin kyllä vain - Hollannissa hasselpähkinää jo ilmassa.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Silmän kirvely19.01.2015 16:33

Kyllä. Silmät alkoivat kirvellä ja valua myös täällä viime viikolla. Suosikkivuodenajaksi onkin viime vuosina muuntunut syksy kevään/kesän sijaan.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Sanna19.01.2015 19:09

Minä ihmettelin samaa, kun silmät punoittaa ja on "hiekkaisen" tuntuiset. epäilin että meikkaaminen alkanut ykskaks ärsyttämään silmiä (samoilla merkeillä iät ajat..) mutta nythän se vastaus löytyikin täältä. viime vuonna alkoi oireilut "vasta" helmikuussa.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
24.01.2015 12:07

Mulla alko oireet Helsingissä 12.1. Herttoniemen kirjaston kulmalla silmät alko kutista ja henki ahistaa. Vaikka olin tietty just kiivenny vähä ylämäkkeen, niin ei se kutina rasituksesta tule, vaan allergeenia oli selvästi ilmassa, ja sen jälkeen on ollu, keleistä riippuen enemmän tai vähemmän. ANyway, kaks viikkoo oon siis jo lääkinny vahvemmin ihteeni, ja torstaina piti alottaa prednisolon-kuuri, allergiasairaalan neuvojen mukaan. Asutaan Helsingissä meren rannalla, just silleen sopivasti mäen harjanteella että kaikki kulkeumathan tähän just sattuu kai - itseasiassa monta vuotta jo oon alkanu saaha aina oireita n 2 vkoo ennen kun kukaan muu, ja paljo ennen kun mitkää viralliset tiedotukset ekoja kertoja varottaa. Mut ne tiedotuksethan lähteeki sitten kun ilmassa tietyt raja-arvot ylittyy, ja kun on herkkä, jo pienemmät määrät aiheuttaa ongelmia.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Silmät valuu...26.01.2015 07:45

Ihan hyvä kuulla että muillakin on jo oireita.

Menneellä viikolla myös 6 v. tyttäreni alkoi valittamaan silmien kutinaa ja kirvelyä, oli kuulemma jatkunut jo useamman päivän koko ajan pahentuen.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Moniallergikko26.01.2015 08:13

Oonki ihmetelly miks nenä ja keuhkot on tukossa ja kurkku tuntuu kanssa tukkoselta, välillä myös vinkuu. Oon tuplannu alvescon ja nyt sitä menee 2x2 hv . Kuinkahan kauan tota alvescoa voi tuplata ilman että joutuu kortisoonia syömään. Tosi kiva ku maaliskuun lopussa on allergiatestit ja joutuu olla syömättä allergialääkkeitä et saas nähä miten tukkoon sitten meen. Nyt käskettiin syömään jatkuvasti allergialääkkeitä.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Ei siitepölyä sentään ihan vielä26.01.2015 09:22

Tuskinpa vielä on kaukokulkeumia. Missään Euroopassa allergiakasvien kukinta ei vielä ole niin merkittävää, että sitä tänne pohjolan perukoille tulisi. Ei ainakaan niin paljon, että siitä voisi herkinkään saada oireita.

Mutta jotain on ilmassa. Onko se katupölyä vai homeita vai muita ilman epäpuhtauksia vai vain pakkasilmaa? Vai lievää, nuivaa flunssaa? Tiedä tuota.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
26.01.2015 17:38

Jouduin konsultoimaan allergiasairaalaa ja hoitavaa lääkäriäni viime viikolla kun lääkitykset ei tahtonu riittää. Kyllä se vaan sielläki todettiin että siitepölyä ON jo ilmassa, vähän tosin mutta herkimmät saa oireita.

Maantieteilijänä voin kertoo että lounaiset ilmavirtaukset kyllä tuo pölyjä Hollannista, onhan Lapissakin satanu muutamana vuonna Saharan hiekkaa. Ja lisäks mikroilmasto voi jossain paikallisesti olla yllättävä: vaikka ko kasvin kukinta-aika ei olis vielä ollenkaan, sopivalla paikalla voi kasvi elää vähä mitä aikaa ite mielii.

Minulla on hyvin selkeät allergiaoireet ulkoilmasta, ollu jo reilut 2 viikkoa. Erotan hyvin katupölyn ja flunssan aiheuttamista ongelmista. Ja kuten mainitsin, lääkärikin totesi tilanteen. Ei oo kiva olla herkkä, mutta erityisesti ei oo kiva että jopa täällä jotkut kommentoi samaan tyyliin kun edellinen kirjottaja. Hyvin mielelläni vaihtasin nää allergiani melekeen mihin tahasa mutta ei auta, ei oo vaihettavissa.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Silmät valuu...27.01.2015 09:02

Samaa mieltä.

Onneksi osaavat lääkärit tietävät mistä on kyse.

Juuri luin mielenkiintoisen uutisen Ruotsista: pähkinäpensaat kukkivat tänä vuonna jo joulukuussa, kuudetta kertaa 2000-luvulla. Eli kukinta todella alkaa hyvin aikaisin. http://hallandsposten.se/nyheter/halland/1.3622926-allergiker-kan-fa-besvar-i-vinter

Muissa uutisissa todettiin että siitepölykausi jatkuu huonolla tuurilla Ruotsissa nykyään 11 kuukautta vuodesta.

Siitepölytiedotus ei nykyisellään auta herkkiä allergikkoja, mutta ehkä siitä johtuen eräiden on niin vaikea uskoa siitepölyoireiluun tammikuussa; kun "virallisen tiedon" mukaan siitepölyjä on ilmassa vasta maaliskuussa aikaisintaan. Tässä kohtaa kaipaisin vaikkapa A&A-liittoa tiedottamaan aiheesta. Onhan tässä sekin puoli että jos ei hoksaa aikaisen oireilun liittyvän siitepölyihin, niin ei osaa aloittaa lääkitystä ajoissa. Tämä taas johtaa hankalampaan ja pitkittyneeseen oireiluun.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Ei siitepölyä sentään ihan vielä27.01.2015 10:03

Anteeksi, ei ollut tarkoitus loukata. En ymmärrä miten oireet muuttuvat vähäpätöisemmiksi, jos ne aiheuttaa jokin muu kuin siitepöly. Itse en ole siitepölyallergikko, mutta silmäni ovat punoittaneet ja vuotaneet pari viikkoa ja PEF-arvoni laskeneet. Syytä en tiedä.

Hollannissa on todellakin lepän ja pähkinäpensaan siitepölyä. Sitä on kuitenkin hyvin vähän (1-5 hiukkasta kuutiossa, paljon olisi noin 100, herkimpien oirekynnys noin 10), joten miten siitä riittäisi meille?

Jos katupölyt ja ilmansaasteet eivät kelpaa selitykseksi (mikä olisi kyllä mahdollista, jos lääkkeet eivät kerran tehoa), niin mitenkäs olisi paju? Olen nähnyt jo pajunkissoja. Tai viimevuotiset koivun siitepölyt? Sitä oli niin hulvaton määrä, että jossakin sitä täytyy olla jemmassa - vaikka katoilla.

Henkilökohtaisesti en siis usko kaukokulkeumiin ihan vielä, mutta siihen kyllä, että jotakin oireita aiheuttavaa ilmassa on ollut. Itse kun en edes ole kovin herkkä, silti oireilen.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Silmät valuu...27.01.2015 10:58

Anteeksi, ei ollut tarkoitus loukata. En ymmärrä miten oireet muuttuvat >vähäpätöisemmiksi, jos ne aiheuttaa jokin muu kuin siitepöly. Itse en ole >siitepölyallergikko, mutta silmäni ovat punoittaneet ja vuotaneet pari viikkoa >ja PEF-arvoni laskeneet. Syytä en tiedä.

Oireet eivät ole vähäpätöisempiä, vaan erilaisia. Jos itselläsi ei ole kokemusta siitepölyoireilusta, niin et tietysti voi tätä tietää.

Hollannissa on todellakin lepän ja pähkinäpensaan siitepölyä. Sitä on kuitenkin >hyvin vähän (1-5 hiukkasta kuutiossa, paljon olisi noin 100, herkimpien >oirekynnys noin 10), joten miten siitä riittäisi meille?

Jos luit yllä olevan viestini, niin huomaat että myös Ruotsissa pähkinäpensas kukkii. Kuten itsekin sanoit, paju kukkii jo Suomessakin.

Jos luit toisen vastanneen henkilön viestin, niin huomasit että myös Allergiasairaalan lääkärit ovat sitä mieltä että siitepölyjä on jo ilmassa tarpeeksi aiheuttamaan oireita herkimmille.

Lisäksi luulen ettei siitepölyjen kulkeutuminen kauempaa ole niin yksioikoista että sitä pystyisi ainoastaan lentämään tänne silloin kun sitä on ilmassa paljon.

Itse en välitä siitä mistä siitepölyt tänne lumen keskelle tupsahtavat; Hollannista, Ruotsista vai viereiseltä metsätontilta. Mutta se ei tunnu kivalta jos annetaan ymmärtää etten osaa oikein tunnistaa mistä oireeni johtuvat. Herkkänä henkilönä minulle tuottavat ongelmia monetkin asiat, mutta tässä vuosikymmenien saatossa olen onneksi oppinut myös melko hyvin erottamaan milloin on kyse mistäkin oireilusta. Ja katupölyjen itselleni aiheuttama ärsytys on tosiaan erilaista kuin siitepölyjen.

ps. Oletko muuten varma noilla oireilla ettet kuitenkin ole siitepölyallergikko? :)

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Ei siitepölyä sentään ihan vielä27.01.2015 17:41

Mutta kaukokulkeumistahan tässä juuri oli kysymys - ainakin otsikon mukaan. Ja vastaukseni on ”ei ihan vielä”. Oireita voi aiheuttaa naapuritontin paju (tosin siinäkin oli vasta kissat tulossa, ei vielä kukinnan merkkejäkään näkemissäni yksilöissä), mutta se ei ole kaukokulkeumaa. Eikä edes viimekesäinen koivun siitepöly, joka tuulen mukana lähtee uudestaan lentoon, ole kaukokulkeumaa.

Omat oireeni johtunevat lievästä virusinfektiosta, jonka oireita voimistivat pakkanen, siitä johtuva kuiva sisäilma, liukkaan kelin takia viskottu hiekoituspöly ja mahdollisesti kylmän ilman takia hengityskorkeudelle jääneet pakokaasut. Nyt kun on lauhtunut, voin jo paljon paremmin.

Lääkäreiden kykyyn arvioida siitepölyn kaukokulkeumia en usko. Heillä ei yksikertaisesti ole aikaa kaivella tietoja esille netistä. He ovat saman tiedotuksen armoilla kuin muukin kansa. He osaavat hoitaa ihmisiä, mutta kasvioppi ja ilmakehän liikkeet ovat tuskin heidän ydinosaamistaan. Mistä heillä se tieto edes olisi? Samaa mutua kuin muillakin. Ihmisiä hekin.

Jotta siitepölyä voisi kulkeutua merkittäviä määriä pitkiä matkoja, sitä pitää lähtöalueella olla paljon (= satoja, mieluiten tuhansia hiukkasia kuutiossa). Siitepöly on suuri, joten se ei lennä pitkiä matkoja kuin poikkeustapauksissa. Se ei lisäänny ilmamatkansa aikana. Joten jotta sitä tänne tulisi riittävästi aiheuttamaan oireita, pitää olla "onnea" matkassa. Kahlasin polleninfo.org-sivustoa läpi ja missään Euroopassa siitepölyjä ei ole vielä kovin merkittävästi ilmassa. Lämmin talvi on kyllä saanut pähkinän kukkimaan tavallistakin aikaisemmin, mutta se on marginaalikasvi kaikkialla eikä sen pitoisuudet ole koskaan kovin korkeita muualla kuin kasvuston lähettyvillä, saatika nyt tammikuussa ja pakkasilla. Ja leppää voi olla pieniä pitoisuuksia siellä täällä Euroopassa. Tosin piakkoin se aloittanee Keski-Euroopassa kunnolla. Eli kaukokulkeumia ja omaa pähkinää ja leppää tässä odotellessa, kyllä niitä vielä tulee ihan oikeastikin. Lohdutukseksi: jos koivuja olette tarkkailleet, niin olette varmaan huomanneet mitättömän norkkomäärän ( = vain vähän omaa siitepölyä), kaukokulkeumistahan ei sitten tiedä.

Itse en ole aerobiologi, muuten vain asiaan perehtynyt ja siitä kiinnostunut. Suosittelen luottamaan aerobiologien ennustuksiin. Tuskin he haluavat tietoa pimittää eli ilmoittelevat kyllä kun jotakin havaitsevat.

Oman paikkakunnan ilmalaatutilannetta voi tarkkailla ilmanlaatu.fi-sivustolla. Esim. Helsingissä 12.1. kaikilla mittausasemilla ilmalaatu on ollut vain tyydyttävä koko päivän. Paikallisesti on hyvinkin voitu käydä hetkellisesti välttävän tai jopa huonon puolella.

Yhteenvetona: Oireita ei saa vähätellä. Niitä pitää hoitaa asianmukaisesti ja hakea apua tarvittaessa, oli syy mikä tahansa. Aina syy ei kuitenkaan ole siitepöly. Varsinkin jos allergialääkkeistä ei tunnu olevan apua, kannattaa miettiä muita mahdollisia oireiden aiheuttajia ja välttää niitä mahdollisuuksien mukaan. Ja suunnitella hoito tietenkin aiheuttajan mukaan. Jos allergialääkkeet auttavat, aiheuttajalla ei niin suurta merkitystä silloin ole.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Nuhanenä01.02.2015 11:46

Itse aloitin antihistamiinin ja nenäsuihkeet jo viime vuoden lopussa. Kuten joka vuosi, oireet tulevat paljon aikaisemmin kuin Suomen siitepölytiedotukset. Lumiaikaan ja pakkaskeleillä. Liikenteen pahimpana pölyvaiheena huhtikuussa ja toukokuun alussa ovat oireeni aina jo ohitse. Homeiden luulisi olevan pahimmillaan syksyn sateissa. Pricktesteissä en reagoinut mihinkään TESTATTUUN siitepölyyn tai homeeseen. Joten oma päätelmäni on, että allergiani johtuu kaukokulkeumasta ja nimenomaan sellaisesta siitepölystä, jota ei testata Suomessa. Sain kerran todella pahan allergisen reaktion maaliskuun alussa Saksassa eräässä puistossa kävellessäni. Sen jälkeen en ole alkukeväästä lomaillut manner Euroopassa.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Katja12.02.2015 19:10

Jyväskylässä 12.2 tänään on aivan takulla kaukokulkeutumaa ilmassa. On taas niin tuttu tunne, silmät vuotaa, otsassa tuntuu tukkoiselta ja pientä lämpöä pukkaa..tulikin yllättäen niinkun joka vuosi pitkän talven hiljaiselon perään. Eikun aeriusta poskeen ja keväästä iloiten :) Hyvä lääkäri tajuaa että allergia on inhottava asia, ja antaa sen verran isoja reseptejä että itse voi tarvittaessa popsia, suihkuttaa ja tipotella sen verran että elämästä tulee siedettävää.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Monallergikko13.02.2015 06:24

Kyllä sitä siitepölyä on ilmassa Äänekoskellakin. Nenä tukossa ja vuotaa, aivastuttaa, kurkkua kutittaa, silmät vuotaa ja kutisee, ahistaa. Muutenki astma taas vaihteeks huonos kunnos. Limaa keuhkoissa ja tukossa. Ei meinaa lääkkeet enää auttaa. Mut kuinkaha hyvin allergialääkkeet auttaa. Toivottavasti hyvin. Ja niinhän se on että ne jotka ei oo allergisia ni eihän ne sitä usko.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Moniallergikko13.02.2015 07:34

http://www.siitepoly.fi/ leppää ja pähkinäpensasta.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
No nyt siitepölyä02.03.2015 10:11

Ihan uteliaisuudesta haluaisin tietää, mikä on vointinne nyt verrattuna tammikuun pakkasiin, kun ilmassa on jo jonkin aikaa ollut havaittavia määriä siitepölyä ainakin Etelä-Suomessa? Ei vielä paljon, mutta kumminkin. Riittävätkö lääkkeet pitämään oireet kurissa?

Ent. Ei siitepölyä ihan vielä

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Moniallergikko02.03.2015 13:27

Mulla on nenä tukossa ja silmiä kirpelee vaikka syön allergialääkkeitä joka päivä. Tukkonen olo. Nii ja oon alkanu aivastelemaan ja nenää kutittaa ja limaa kurkussa ja keuhkoissa. Voi olla pahempikin jos en söis allergialääkkeitä.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Katja08.03.2015 16:58

Verrattuna helmikuun puolenvälin tilanteeseen tilanne on pahentunut, lääkityksestä huolimatta silmiä kirvelee ulkona tauotta, ja sisälläkin lievästi. Ilman aeriusta nousee lievä kuume iltaa kohden. Oireet eivät täysin häviä edes lääkityksellä, mutta pysyvät hallinnassa.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Eve_8213.03.2015 16:31

Oulussa varmaan myös kulkeumia - itse syön allergialääkkeitä ja laitan silmätippoja jo katupölyn vuoksi =(

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta