Iho-oireinen allergia, aina vaan uusia herkistymisiä vai mitä ???

niin kyllästynyt 06.09.2014 17:31

Olen päälle nelikymppinen nainen. Lapsuudesta asti olen sairastanut atopiaa, enemmän ja vähemmän. Lapsuudessa ruoka-aineallergioista ei puhuttu,joten ihoni oli hyvinkin huonossa kunnossa, muutamaan kertaan olin jopa keskussairaalassa valo-ja rasvaushoidossa. Lukio-ikäisenä tajusin itse, että jotkut ruoka-aineet aiheuttivat ihottumaa.

Aikuisuudessa olen pikkuhiljaa herkistynyt useammilla ja useammille ruoka-aineille: porkkana, omena, kala, sitrukset, melonit, paprikat, mausteet jne. Vuosi sitten totesin saavani oireita leivinhiivasta, vehnäjauhosta, soijasta. Oireet helpottivatkin ,kun jätin taas kyseiset ruuat pois. Nyt kuitenkin ihon kunto on taas kamala, kutiseva, erityisesti yläkropassa, kasvoissa. Nyt jätin kokeeksi pois myös rukiin ja ohran. Olen allerginen myös siitepölyille, homeille,pölylle. Ja eri työpaikoissa olen altistunut milloin millekin ja saanut kurjia oireita. SIlmäoireet, allerginen nuha, myös hengitystieoireita...

Olen niin kyllästynyt tähän kutinaan,raapimiseen, syömisten miettimiseen ja salapoliisityöhön...nyt tämä alkaa tuntumaan jo psyykkisenä kurjuutena, ei tahdo jaksaa enää...:( O Onko ketään kohtalotovereita ? Apua, ideoita, mitä tehdä ?

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Adie14.09.2014 11:43

Osanottoni!!

Olen myös ollut pienestä asti atooppinen, allerginen ja yliherkkä. Viimeksi ihoni meni todella huonoksi stressaavan työputken vuoksi, jolloin sain takaisin pienenä olleita allergioita ja jokusen uudenkin, ja jouduin toteamaan olevani ennen kaikkea allergisoituvaa tyyppiä. Olen myös herkkävatsainen, ja olen huomannut, että iho ja suolisto haluavat voida huonosti yhdessä. Eli maitohappobakteerit, kuidut ja marjat, erityisesti paljon puolukkaa, auttaa parhaiten myös ihoa. Myöskin lisäaineettomuus on auttanut paljon molempia, eli ei muunneltuja rasvoja tai tärkkelyksiä vaan itse lisäaineettomista raaka-aineista tehtyjä ruokia. Pesuaineiden ja vaatteiden materiaalien kanssa olen myös tarkkana, esimerkiksi uudet vaatteet pesen aina ennen käyttöä väljässä koneessa ja lisähuuhtelulla. Joskus sukkahousut joutuu pesemään kahdestikin ennen kuin haju, ja siten ärsytys menee pois. Hiusten muotoilutuotteiden kanssa olen ottanut käyttöön vain hajusteetonta luonnonkosmetiikkaa, koska hiukset pyörivät kasvojen ja hengitysteiden kanssa aika monta tuntia samalla tyynyllä. Hyvä uutinen on ollut, että kun kaikki on kunnossa, monia niistäkin tuotteista kestää jonkin verran, mitä ei huonoina aikoina kestä ollenkaan.

Se, mitä en edelleenkään ymmärrä, on kynsilakkayliherkkyyden näkyminen silmänympärysihossa. Eli jos lakkaan omat, tai edes jonkun toisen kynnet, silmänympärysihoni ensin turpoaa päiviksi, ja sitten hilseilee vähitellen pois. Mitä ihmettä???

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
niin kyllästynyt19.09.2014 10:23

Helpottaa tietää,että on muitakin samoista ongelmista kärsiviä... Minullakin on nyt aika raskas elämäntilanne,joten todennäköisesti sekin aiheuttaa ihon huonoa kuntoa. Samoin nuo lisäaineet ja muut,eivät todellakaan sovi minulle,kaikki ruokavärkki pitää olla maustamatonta,mahdollisimman vähän käsiteltyä. Hiuksia pesen nykyään pääasiassa vedellä,kerran tai pari viikossa luomushampoolla,jossa ei mitään ylimääräisiä aineita. mutta kyllä tämä on raskasta,koskaan ei tiedä millainen asmuu edessä - silät turvoksissa,iho laikukas,kutiseva, tuo kynsilakkajuttu on kyllä mielenkiintoinen...voisko sun silmät/silmienympäristö reagoida siihen "kaasuun" tai mikä on se voimalas haju kynsilakassa...mä en siedä enää mitään tuollaisia väkeviä hajuja,mulla nener heti nenä tukkoon.. Jaksamisia sinulle ?

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
hh30.09.2014 06:47

Homealtistuksesta myös iho- ja suolisto-oireita. Kannattaa siis miettiä altistutko jossain jatkuvasti homeelle.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Samassa veneessä01.09.2015 22:42

Olen itse kolmissa kymmenissä ja olen kokenut viime vuosina allergiaoireiden pahentumista. Kaikki alkoi kun muutin Hollantiin. Olin asunut jomonessa muussa maassa, mutta täällä koin ensimmäistäkertaa aivan hirveät iho-,silmä- ja hengitystie reaktiot. Pikkuhiljaa olen saanut selvitettyä oireiden syitä. Niistä suurimpana mainittakoon ympärivuotinen ulkoilman homepitoisuus, pitkät siitepölykaudet, pölypunkkien yleisyys, hajusteiden ylenpalttinen käyttö, vesijohtoveden kalssium- pitoisuus, paikallisten maataloustuotteiden kuten esim. vehnän ylijalostus/geenimuuntelu, (myös sokeri ja hiiva vaikuttavat erityisesti ihooni) talojen rakennusmateriaalit ja maalit joiden kemiallinen rakenne on vielä asennettuna kuivanakin hengitysteitä ärsyttävä. Viimeisin havaintoni oli luopua soija-tuotteista, joita olin käyttänyt viitisen vuotta maitoallergian vuoksi. Eräänä päivänä huomasin, että aloitettuani soijajuoman käytön alkoivat myös usein toistuvat visuaalisetmigreenit. Tiesin jo ehkäisyneuvolasta saamani neuvolan antaman tiedon mukaan olevani herkkä reagoimaan estrogeenin, mutta kesti pitkään ennen kuin osasin linkittää soijan ja migreenit estrogeeni yliherkkyyteeni.

Välillä tämä jatkuva taistelu oman ihon kasassa pysymisestä in uuvuttavaa ja voin tunnustaa että joskus mieleni valtaa masennus ja halu radikaalista alkaa syödä kaikkea ja kärsiä seuraukset, mutta ylensä todellisuus ja koettu muistuttavat tuollaisen tempauksen dramaattisista seurauksista. Tämä taas ruokkii taupumistani masennukseen, joka puolestaan pahentaa oireita. Uskon että en ole tällaisessa noidan kehässä yksin. Ja toivon ja rukoilen että maillä kaikilla on voimia puskea näiden vaikeiden "mysteeri-reiktio" aikojen läpi ja jaksaa jatkuvaa rasvausrutiini ja salapoliisintyötämme. Sillä iho ei ole vain iho, se on meidän koko ruumimme suurin elin joka suojaa kaikkea muuta joka meissä on. Tsemppiä siis taisteluun!

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Eippu08.12.2015 00:24

Hei, kynsilakoissa on formaldehydiä joka tekee monelle nosketusallergiaa eli juuri silmäluomiin ja silmien ympärille allergiaa. Monissa muissakin tuotteissa on formaldehydiä kuten esim. Vaahtomuovi patjat yms tuotteet. Toivottavasti joku saa avun tästä tiedosta.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
raija22.04.2016 12:46

Hei kaikille kohtalokavereille ja voimaa teille jaksaa taisteluissa.Tiedän itsestäni tasan tarkkaan tuon kun ei jaksaisi aina olla niin että välttelee tiettyjä ruoka aineita.Olen myös homealtistunut ja olen huomannut aika helposti mulla alkaa naama kukkimaan.Jos olen syönnyt jotain kiellettyä kuten kala,omenat mitkä on hyvin allergisoivaa.Väsyttävää tämä on ja helposti on myös masennusta mitä vastaan ei aina jaksa taistella.Alkaa olemaan siitepölykausi tuo taas lisää taistelua.Kiitos kun sain vähän sydäntäni keventää helpottaa se tämäkin.Hyvää kevättä ja jaksamista teille kaikille.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Hansu23.04.2016 19:17

Hei kynsilakassa on myös epoksohartsia, joten kirjoittaja joka mainitsee saavansa oireita lakattuaan kynnet, voit olla ko. aineelle allerginen! Onko liivate- allergisia! Kokemuksia ,

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Hansu23.04.2016 19:20

Epoksihartsia ko. Ainetta on ilmeisesti myös liimoissa ja saan ihottumaa kun verikokeen jälkeen laitetaan laastari käteen. ..enää ei laiteta. Viime vuonna 8 allergiakohtausta. Viimeisimmässä meinasi henki lähteä.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Hansu23.04.2016 19:21

Epoksihartsia ko. Ainetta on ilmeisesti myös liimoissa ja saan ihottumaa kun verikokeen jälkeen laitetaan laastari käteen. ..enää ei laiteta. Viime vuonna 8 allergiakohtausta. Viimeisimmässä meinasi henki lähteä.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Tarja24.04.2016 15:02

Oireeni alkoivat joitain vuosia sitten. Ensin kaulaa alkoi kutittamaan ja ilmestyi punaisia läikkiä, sitten ihottuma nousi luomiin. Iho- oireet vaihteli kausittain. Muutin työpaikkaa ja oireet hävisi puoleksi vuodeksi vaan tullakseen entistä pahemmaksi. Kävin brick testeissä, todettiin hajuste- allergia. Vaihdoin hiuslakasta lähtien kaikki hajustettomiksi. Ei auttanut. Olen ollut nyt viikon maidottomalla ruokavaliolla, huomasin että huulet alkoi paranemaan ts. ei turvonneet, ei levinneet yli huulirajan. Kunnes tänä aamuna syötyäni aamiaiseksi paistettua kanamunaa ja pekonia. Huuliini nousi aika pian rakkulan tapaisia, suun ja kurkun limakalvot tuntuu menneen rikki. Täytyy sanoa että alkaa tosiaan käydä mielenterveyden päälle kun ei tiedä mitä uskaltaa enää syödä. Ulkomailla ollessani kaikki oireet häviää muutamassa päivässä. Mutta jo lentokoneruoka saa oireet palaamaan.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
Sari05.07.2016 07:40

Terve kohtalotoverit Ittellani on ollu atooppine ihottuma lapsesta asti ja aina ku syony liikaa esim suklaata naama kukkii mutta ennen se tosiaa sai kontrolloituu silla ettei vaa syony muutamaa ruoka-ainetta jokka aiheutti allegiaa. Tulin kolmatta kertaa raskaaksi ja atooppine ihottuma Paheni hirveesti. Enaa ei voinu syoda ees vahasenkaa allergiaa aiheuttavia ruokia ja nyt imetys menossa eika allergia hiljentyny. Jouduin ja joudun syomaan kortisonia ja en enaa syo mitaan minka tiedan aiheuttavan allergiaa. Nyt alotin myos maidottoman ja munattoman dietin ja se o ollu menossa viikon. Jonki verra o rauhottunu iho mutta silti reakoi. Seuraavaksi koitan varmaa myos viljoja pois. Mut taa on iha hirveeta ku ylavartalo kasvoja myote o taynna punaisii laiskia ja kuiva ku mika. Toivottavasti viljaton ruokavalio auttaa...

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta
pate 12.4.201912.04.2019 10:32

hei vanhoissa taloissa sekä sängynpohja lastulevyissä oli vielä 1970 luvulla erittäin paljon FORMALDEHYDINIÄ jotka voimakkaasti, aiheuttivat näitä esillä olevia haittoja, -80 luvulla sen käyttö jo kiellettiin nim. kokemusta silloin, valtavasta kärsimyksistä omaava.

Ilmoita asiattomasta viestistä tai teknisestä ongelmasta