Mitä tietoa etsit?
Edelliset vuodet

Edelliset vuodet

(2019) Ohdakeperhosten massavaellus paikkasi heikkoa perhoskesää

Ensimmäiset repaleiset ohdakeperhoset pyyhälsivät Etelä-Karjalaan jo toukokuun puolivälissä. Vaeltajia etelän mailta riitti läpi kesän, ja vankan kotimaisen sukupolven myötä ohdakeperhosia kirjattiin Joutsenon seurantalinjalla ennätysmäärin.

- Yleensä kesän laskennat tuovat eteen kymmenkunta ohdakeperhosta. Nyt niitä laskettiin 15-kertainen määrä, päivittelee Kimmo Saarinen Allergia- ja Ympäristöinstituutin seurantatilastojen äärellä.

Ohdakeperhosten massavaelluksista huolimatta päiväperhoskesä jäi Kaakkois-Suomessa vaisuksi. Yksilömäärältään kesä oli 2000-luvun kolmen heikoimman joukossa. Tavallisista lajeista vähissä olivat muun muassa lanttu- ja sitruunaperhonen sekä neitoperhonen.

- Kun parhaana kesänä laskennoissa on havaittu neitoperhosia yli 400 ja keskimäärinkin yli sata, nyt laskentareitille osui keväällä vain kolme talvehtinutta perhosta ja elokuussa yksi uuden sukupolven edustaja. Sen pohjalta ei voi luvata kovin hyvää neitoperhoskesää ensi vuodellekaan, Saarinen ennakoi.

Vähissä olivat myös pihlajaperhonen, liuska- ja karttaperhonen, lähes kaikki sinisiivet sekä monet heinäperhoset. Esimerkiksi heinäkuun heinämaiden runsaslukuisimpien joukkoon kuuluva tesmaperhonen jäi liki puoleen viime vuosien tasostaan. Lähisukuinen idänniittysilmä oli kuitenkin lähellä yksilöennätystään.

Sääolot eivät nyt olleet perhosille yhtä suotuisat kuin edellisenä hellekesänä. Perhoskesä eteni jotakuinkin keskiverto-oloissa keskinkertaista tahtia. Liekö kuivuuden seurausta, mutta loppukesästä perhoselo hiipui nopeasti. Elokuun alusta eteenpäin laskennoissa havaittiin enää kolmannes vastaavan ajan normaaleista perhosmääristä.

Loppukesä tarjosi kuitenkin myös ilonaiheen. Nokkosperhosia lenteli laskentalinjalla enemmän kuin edellisenä viitenä vuotena yhteensä.

- Nokkosperhosella pitkä heikko kausi näyttäisi olevan nyt takanapäin. Onkohan sillä jotakin tekemistä sen kanssa, että nokkosella elävien kartta- ja neitoperhosen määrät ovat olleet vastaavasti laskusuunnassa, pohtii Saarinen ja heittää näiden myötä ajatukset jo ensi perhoskevääseen.

Loppuun lentäneitä ohdakeperhosia vaelsi Suomeen pitkin kesää. Loppukesästä näkyi runsaasti myös täällä kehittyneitä värikkäämpiä perhosia. Kuva: Juha Jantunen.

(2018) Päiväperhosilla hyvä kesä kaakossa

Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutin perhoslinjalla Joutsenossa nähtiin kesän aikana päiväperhosia noin viidennes keskivertokesää enemmän. Samanlaisiin lukuihin päästiin edellisen kerran vuosina 2010 ja 2011.

Keväästä ja alkukesästä varsinkin kangasperhosia, pursuhopeatäpliä ja mustatäplähiipijöitä laskettiin moninkertaisesti tavanomaiseen nähden. Keskikesällä tavallista runsaampia olivat mm. monet sinisiivet, loistokultasiipi ja orvokkihopeatäplä. Loppukesää hallitsivat lanttuperhosen ja amiraalin ohella gammayökköset, joita vaelsi Suomeen valtavia määriä.

– Oikeastaan vain muutamat aikuisena talvehtivat lajit, varsinkin nokkos- ja neitoperhonen sekä liuska- ja sitruunaperhonen olivat kuluneena kesänä vähissä, Kimmo Saarinen avaa 28 vuoden perhostilastoja.

Jos edellinen kesä oli kolea ja päiväperhosille vaatimaton, nyt olosuhteet olivat kohdillaan. Laskentapäivien lämpötilat olivat ennätyksellisen korkeat vuonna 1991 alkaneen seurannan aikana. Peräti kahdeksan laskentaa tehtiin hellesäässä.

– Edellisenä kesänä niitä ei ollut yhtään, Saarinen muistelee.

Helteiden myötä perhoskesä eteni viikkoja aikataulustaan edellä. Juhannusviikkoon mennessä oli havaittu jo 35 lajia, mikä on lähes kaksinkertainen määrä ajankohdan keskiarvoon verrattuna. Edelliskesänä juhannusviikolla oli koossa vasta 14 lajia.

Päiväperhoskesän huippu ajoittui nyt ensimmäistä kertaa kesäkuun puolelle. Normaalisti perhosmäärät ovat suurimmillaan heinäkuun puolivälissä.

Kesästä olisi voinut kehkeytyä perhosille vieläkin parempi, mutta pitkään jatkunut kuivuus hankaloitti varsinkin toukkien elämää. Ainakin karttaperhoset jäivät loppukesästä vähiin, kun ravintokasvit näivettyivät veden puutteessa.

Kaikki eivät kuitenkaan paahteesta ja puutteesta kärsineet, sillä toisen sukupolven havaintoja tehtiin runsaasti monen hiljaisemman vuoden jälkeen. Joukossa olivat ainakin paatsamasinisiipi, niittyhopeatäplä ja täpläpapurikko.

Neitoperhosia näkyi kesällä selvästi edellisvuosia harvemmin. Kuva: Juha Jantunen.

(2017) Kohtuullinen päiväperhoskesä viileistä säistä huolimatta

Perhosetkin pitävät auringosta ja lämmöstä, joka kuluneena kesänä oli harvinainen yhdistelmä Kaakkois-Suomessa. Kesä laahasi myöhässä loppuun asti ja useimpien perhosten lento viivästyi viikkoja tavanomaisesta. Esimerkiksi osa neitoperhosista on vasta nyt nousemassa siivilleen.

Vaikka kesä oli kylmin yli kahteen vuosikymmeneen, perhosia oli lennossa lähes saman verran mitä viimeisen kymmenen vuoden aikana keskimäärin. Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutin perhoslinjalla Joutsenossa laskentoja on tehty vuodesta 1991 lähtien. Olosuhteisiin nähden oli yllätys, että perhosia havaittiin eniten kuuteen vuoteen, mutta lajimääränsä puolesta kesä jäi 2000-luvun heikompien joukkoon.

Kokonaisuutena perhoskesä oli vaisu, sillä kohtalaisista yksilömääristä on kiittäminen vain muutamaa lajia. Heinäkuussa heinämaita hallitsevat lauhahiipijä ja tesmaperhonen eivät olosuhteita kavahtaneet, ja ne muodostivat yli puolet kaikista laskennoissa havaituista perhosista. Uusista tulokkaista karttaperhonen ja peltovirnaperhonen säilyttivät niin ikään asemansa. Karttaperhosen ensimmäinen sukupolvi oli jopa ennätysrunsas.

Linjalla nähtiin viiden vuoden tauon jälkeen kannussinisiipi, mutta moni muu viime vuosina levinnyt päiväperhoslaji oli vaikeuksissa. Esimerkiksi isokultasiipiä, häive- ja pikkuhäiveperhosia tai tummahäränsilmiä ei laskennoissa havaittu. Muualla Etelä-Karjalassa niitä sentään jokunen nähtiin.

Tutummista lajeista vähissä olivat muun muassa sitruuna- ja nokkosperhonen. Jälkimmäistä on nähty Etelä-Karjalassa pelottavan vähän viime vuosina. Laji kenties kärsii uudesta loisesta tai sairaudesta, joka on voinut tulla neito- tai karttaperhosen mukana samoille nokkosapajille.

Nokkosperhosen kannat eivät ota noustakseen. Syytä ei tiedetä.

Muita keskivertovuoden tasostaan selvästi hiipuneita olivat lanttuperhonen, ketokultasiipi, piippopaksupää, angervo- ja niittyhopeatäplä. Kesä ei suosinut päiväperhosvaeltajiakaan. Joitakin amiraaleja ja ohdakeperhosia sentään nähtiin, mutta kaali- ja naurisperhonen jäivät linjalta kirjaamatta.

Kaakkois-Suomen perhoskesää kuvaa hyvin ainoa linjalla havaittu mansikkakirjosiipi, jonka havainto heinäkuun puolivälissä oli 27 seurantavuoden myöhäisin. Edellinen ennätys aloitusvuodelta 1991 lyötiin peräti viidellä viikolla.

(2016) Päiväperhoskesä jäi keskinkertaiseksi

Lämmin toukokuu lupaili hyvää perhoskesälle, mutta kesäpäiviä luonnehtineet kuurosateet veivät siltä parhaan terän. Perhosten määrät eivät käytännössä poikenneet keskivertovuoden tasosta, käy ilmi Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutin perhoslinjan tuloksista. Sillä on tehty laskentoja jo vuodesta 1991 lähtien.

Kevätviikkojen lämpimät säät houkuttelivat perhosia lentoon runsaasti. Yksilömääriä nostivat lanttu- ja neitoperhonen sekä erityisesti tulokaslaji peltovirnaperhonen, jota havaittiin jälleen ennätyksellisen paljon. Vasta viisi vuotta sitten ensimmäisen kerran linjalta havaittu peltovirnaperhonen oli jopa kesän neljänneksi runsain päiväperhoslaji. Sen sijaan monia kotoisempia alkukesän perhosia havaittiin niukasti. Vihernopsasiipi ja mustatäplähiipijä jäivät muutamaan perhoseen ja aurora jopa kokonaan havaitsematta.

Runsaimmin perhosia oli lennossa heinäkuun toisella viikolla, johon ajoittui tesmaperhosen paras lentokausi. Kesän runsain laji ei kuitenkaan ennätyksiä hätyytellyt. Sinisiipien jo vuosia jatkunut heikko kausi osoitti hieman merkkejä paremmasta, sillä virna- ja niittysinisiipeä kirjattiin enemmän kuin minään aikaisempana vuotena ja hopeasinisiipiäkin näkyi keskimääräistä enemmän.

Hopeatäplien alavire sen sijaan jatkui. Vaikka keisarinviitta ja niittyhopeatäplä palasivat linjan lajistoon, keto- ja pursuhopeatäplä jäivät näkemättä jo kolmantena kesänä peräkkäin. Kirjoverkkoperhonenkin puuttui toista vuotta. Harvinaisemmista ja vaikeammin havaittavista lajeista jäivät ilman merkintää tummahäränsilmä, isonokkosperhonen ja häiveperhonen. Pikkuhäiveperhonen ja ritari sen sijaan osuivat laskentareitille.

Edellisen kesän tavoin keskimääräisestä päiväperhoskesästä on vaikea löytää myönteisiä valopilkkuja. Esimerkiksi nokkosperhonen jäi vain neljän yksilön varaan, mikä oli kuitenkin enemmän kuin edellisinä kesinä. Ehkäpä jo ensi kesänä päästään taas ihailemaan tuttua kotipihojen perhosta.

Amiraalien lento jatkuu pitkälle syksyyn.

Tältä kesältä perhosten lento on hiipunut, vaikka kesäiset kelit vielä jatkuvatkin. Neitoperhosten pääjoukot ovat jo asettuneet talvehtimispaikoilleen, vaikka pari viikkoa sitten ne hallitsivat puutarhojen kukkaistutuksia. Nyt jäljellä on enää amiraaleja, jotka ovat liikkeellä myöhään syksyyn, jos eivät ole jo lähteneet vaeltamaan takaisin etelän maille.

– Amiraalien seurassa on myös ’ronaldoperhosia’ eli gammayökkösiä, jotka ovat niin ikään alkukesästä Suomeen vaeltaneiden yksilöiden jälkeläisiä, toteaa instituutin johtaja Kimmo Saarinen.

Sivua päivitetty: 23.10.2020