Instituutin hoitokohteet

Viisi kohdetta ja päiväperhoslinja

Kansainvälisen biodiversiteettisopimuksen tavoitteena on ollut luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen merkittävä hidastaminen. On selvää ettei tavoitteita ole saavutettu. Suomen osalta viimeisimmät tutkimukset ja selvitykset kertovat luonnon monimuotoisuuden edelleen vähenevän. Kehitys on huolestuttava, sillä olemme itsekin luonnosta ja sen hyvinvoinnista riippuvaisia.

Instituutti on osaltaan ollut hidastamassa luonnon monimuotoisuuden katoa. Olemme vuodesta 1990 alkaen kunnostaneet, ylläpitäneet ja tehneet tutkimusta kuudella kohteella yhteistyössä maanomistajien kanssa. Näihin kuuluvat viisi säännöllisen hoidon alaista kohdetta (18,5 ha) ja 2,7 km pitkä päiväperhosten tutkimuslinja. Kohteet edustavat harvinaistuneita ympäristötyyppejä, kuten perinneympäristöjä, avoimia kallioalueita ja harjuja sekä niiden eliöstöä. Pellisenrannassa ja Korvenkylän Korvenhaassa hoidetaan niittyluontoa ja pidetään yllä maisemarakennetta. Muilla kohteilla hoidon päätarkoituksena on ollut turvata uhanalaisten lajien esiintymiä. Korvenkylän metsälaidun on keltaverkkoperhosen ja Ruohosaari kalliosinisiiven elinympäristöä. Huuhan harjurinteellä on pyritty siirtoistutuksin parantamaan kahden uhanalaisen lajin harjusinisiiven ja palosirkan asemaa maassamme.

Elinympäristöjen kunnostus ja hoito on hyödyttänyt myös muita lajeja. Kohteiden uhanalaisia kasveja ovat hietaneilikka ja kangasvuokko sekä perhosia virnasinisiipi ja ruusuruohokiitäjä. Lisäksi viime vuosien selvityksissä on löytynyt joukko uhanalaisia, kymmeniä vuosia kadoksissa olleita tai maalle kokonaan uusia hyönteislajeja. Tutkimus on painottunut kasvillisuuteen ja päiväperhosiin. Ympäristömuutoksia herkästi ilmentävien lajien avulla on voitu seurata ovatko kunnostus- ja hoitotoimet vaikuttaneet toivotulla tavalla eliöstöön.

Hankkeiden käynnistäminen ja ylläpito neljännesvuosisadan ajan ei olisi ollut mahdollista ilman tiivistä yhteistyötä maanomistajien, hankkeita rahoittaneiden tahojen, kuten ministeriöiden, säätiöiden, teollisuuden ja järjestöjen kanssa. Lisäksi monet ovat tehneet talkootyötä ja antaneet korvauksetta käyttöön laitteita, tietopääomaa tai maata. Ympäristön hyväksi tehtyä työtä on arvostettu, sillä hankkeiden ansiosta Instituutille on myönnetty kolme palkintoa.

Tarkempi selvitys kohteilla tehdystä työstä on ladattavissa tästä. Lisäksi hoitokohteiden historiaa on käsitelty laajemmin vuonna 2016 ilmestyneessä kirjassa.

Ruohosaari - kalliosinisiiven saari (1990-)

Kalliosinisiiven elinympäristön kunnostus Lappeenrannassa on todennäköisesti pelastanut uhanalaisen sinisiiven yhdyskunnan. Ennen hoitoa laji oli vaarassa hävitä Ruohosaaresta ja kesti kuusi vuotta ennen kuin heikentynyt kanta toipui. Nyt kalliosinisiipiä on kunnostetun elinpaikan lisäksi myös muualla saaressa. Sinisiiven elinpaikan kunnostus on yksi Suomen ensimmäisistä perhoslajin auttamiseksi tehdyistä hoitotoimista.

Runsas yhdyskunta löytyi 1960-luvun puolivälissä, 1980-luvulla elinympäristö kasvoi umpeen kiihtyvällä vauhdilla ja vuosikymmenen lopulla perhonen oli välittömässä häviämisvaarassa. Elinympäristö kunnostettiin vuonna 1990. Perhonen oli äärimmäisen vähälukuinen vuoteen 1995, mutta runsastui vuosina 1996–2000. Vuonna 2001 niitä havaittiin jo eripuolilla saarta samalla kun hoitoaluetta laajennettiin. Vuosina 2002–2003 kalliosinisiipiä löytyi kaikkiaan seitsemästä Lappeenrannan edustan saaresta.

Heinä-elokuussa 2009 maanomistaja harvensi puustoa joidenkin kallioiden väleistä ja ympäriltä, mikä paransi näköyhteyttä erillisten kallioilaikkujen välillä. Vuonna 2010 raivaustöitä jatkettiin poistamalla katajia ja mäntyjä saaren pohjois- ja keskiosan kallioilta. Kalliosinisiiven seurantojen yhteydessä kartoitettiin ensimmäistä kertaa saaren kalliokasvillisuutta. Kaikkiaan putkilokasveja kirjattiin 68, joista kallioiden ja ketojen lajeja oli 38, metsäkasveja 14, puita 10 ja rantakasveja 6. Saaren kaakkoiskärjen kallioiden harvinaisimpia lajeja olivat mm. kesä- ja keltamaksaruoho, kissankäpälä ja mäkiarho.

Hanke on toteutettu yhteistyössä Orion-yhtymä Oyj:n ja maanomistaja Lappeenrannan seurakuntayhtymän kanssa.

Niittyjen hoitoa Pellisenrannassa (1990-)

Joutsenon Pellisenrannan Yläniitty on maakunnallisesti arvokas perinneympäristö. Ketorinteen huippuhetket ajoittuvat juhannuksen tienoille, jolloin runsaana esiintyvä mäkitervakko hehkuu punaisena. Heinäkuussa väri vaihtuu valkoiseksi, kun päivänkakkarat puhkeavat kukkaan. Myös hyönteiselämä perhosineen on runsasta. Hoidon avulla pyritään säilyttämään Yläniityn kasvillisuutta ja perhosmaailmaa. Kunnostuksen ja laidunnuksen avulla mäkitervakon ja muun niittykasvillisuuden toivotaan levittäytyvän myös Alaniitylle.

Heinänviljely, karjan laidunnus ja muu toiminta Yläniityllä päättyi 1970-luvun alussa. 1980-luvulla kedolle kehittyi monipuolinen kasvi- ja hyönteislajisto, mutta vuosikymmenen lopulla havaittiin jo merkkejä umpeenkasvusta. Hoito aloitettiin vuonna 1990 poistamalla nuori männikkö ja jatkui keväisillä haravoinneilla ja loppukesän niitoilla vuosina 1991-1995. Vuoden 1996 kasvitutkimus osoitti kuitenkin kedon rehevöityneen, joten kesällä 1997 hoitoa tehostettiin. Keto jaettiin kahteen lohkoon ja vuosina 1997-2000 lampaat laidunsivat näitä vuorovuosina. Vuonna 2001 kedon hoitoalue laajeni Yläniityllä ja uusi laidun perustettiin Alaniitylle. Säännöllisestä laidunnuksesta huolimatta neljäs kasvitutkimus vuonna 2006 osoitti ketokasvien vähenemisen jälleen kiihtyneen, minkä johdosta hoitoa tehostettiin haravoimalla ketorinne keväällä 2007. Ylä- ja Alaniityn perhoslajistoa on verrattu kesä-elokuussa 2003, 2005 ja 2007 viikoittaisten linjalaskentojen avulla. Yläniityn perhoslajisto on edelleen selvästi monipuolisempi.

Vuonna 2009 Yläniityn laidunnuksessa oli välivuosi, mutta kesällä 2010 reilu 20 lammasta laidunsi niityillä toukokuun puolivälistä aina lokakuun puoliväliin saakka. Kasviruutututkimusten mukaan Alaniityn lajisto on muuttunut heinävaltaisemmaksi. Yläniityn lajimäärä puolestaan oli nousut edellisestä kerrasta 72 lajiin. Muutokset olivat melko vähäisiä, mutta kasvillisuus oli edelleen muuttunut rehevämmäksi. Apilat jatkoivat runsastumista ja mäkitervakkoa havaittiin aikaisempaa harvemmalta ruudulta. Peltokasvien määrä sen sijaan kääntyi laskuun ja niittykasveja oli hiukan aikaisempaa runsaammin. Vuosina 2008-2009 tehdyssä Malaise-seurannassa Yläniityltä löytyi useita mielenkiintoisia hyönteislajeja.

Niittyjen laidunnus päättyi  vuonna 2011, kun lampaat niityille tuoneen Pekka Sihvosen luomutila oli lopettamassa toimitaa eläkkeelle siirtymisen myötä. Kun lähialueilla lampaita ei ole jatkossa tarjolla, suuri osa Alaniittystä ja osa Yläniitystä on istutettu puiden taimille. Parhaat alueet jäävät edelleen niityksi, mutta jatkohoidosta ei vielä ole varmuutta. Niittyjen jatkohoitoa suunnittellaan yhteistyössä maanomistajien Kyösti ja Suula Lähteen kanssa.

Huuhan harjurinne (1992-)

Ruokolahdella on pyritty elinympäristön kunnostuksen ja siirtoistutusten avulla parantamaan kahden harjurinteillä elävän uhanalaisen lajin asemaa maassamme. Lupaavasta alusta huolimatta harjusinisiiven palautussiirto lajin toiseksi viimeiselle elinpaikalleen Pohjoismaissa ei kuitenkaan onnistunut. Taantuneen palosirkan siirto sen sijaan vaikuttaa onnistuneen ja siirto on myös paljastanut uutta lajin elinkierrosta. Hoidon tuloksena alueella on monipuolista harjuluontoa, joka tehokkaan metsänhoidon ja metsäpalojen torjunnan vuoksi on käynyt yhä harvinaisemmaksi. Ruokolahdelta ovat saaneet hyvän turvapaikan myös uhanalaiset hietaneilikat ja kangasvuokot.

Vuonna 1972 ukkosmyrsky kaatoi laajalti varttunutta männikköä harjurinteeltä. Vuosikymmenen lopulla männikön kasvu uhkasi harjusinisiiven esiintymistä ja viimeiset perhoset nähtiin vuonna 1984. Elinpaikka kunnostettiin vuonna 1992 ja harjusinisiipiä siirrettiin Säkylästä vuonna 1994. Aluksi lajin kanta kasvoi, mutta romahti vuosina 1997–1999 ja perhonen katosi, vaikka rinteelle raivattiin kuusi uutta avointa laikkua vuonna 1997. Vuonna 2000 rinteelle siirrettiin Säkylästä palosirkkoja. Seuraavat vuodet paljastivat palosirkan elinkierron kaksivuotiseksi, mutta ensimmäiset ”väärän vuoden” palosirkat havaittiin jo vuonna 2005. Vuodesta 2006 lähtien palosirkkojen määrä on kuitenkin ollut huolestuttavan pieni. Taantumisen taustalla lienevät heikkojen sääolojen ohella kasvillisuuden muutokset: mm. kanervan peittävyys laikuilla on nelinkertaistunut 2000-luvun aikana. Kunnostettu harjurinne on kuitenkin tärkeä elinympäristö monille hyönteisille. Vuonna 2007 vanhimman laikun hyönteisiä tutkittiin automaattipyydyksillä. Kaikkiaan 143 tunnistetun lajin joukosta löytyi useita harvinaisuuksia, mm. sysimaamehiläinen ja verivyömehiläinen.

Vuonna 2010 koivun taimia ja katajia poistettiin raivaussahalla keväällä ja syksyllä. Taimikkoa raivattiin laikuilla 4, 5 ja 6. Laikulla 1 kaadettiin rinteelle jätettyjä suuria mäntyjä. Laikku kulotettiin toukokuussa 2012 osana Etelä-Karjalassa käynnistettyä Luonnonhoitoa liekeillä -hanketta. Rinteen palaneella osalla kangasajuruoho oli ehtinyt hyvään kasvuun jo kuukauden kuluttua liekkien sammumisesta.

Kasviruudut tutkittiin kahden välivuoden jälkeen vuonna 2010. Kasvilajistossa muutokset ovat olleet vähäisiä, tosin kanervan peittävyys on kaksinkertaistunut ja samalla kangasajuruoho on vähentynyt puoleen aikaisemmasta. Palosirkkojen siirto näyttää nyt todellakin epäonnistuneen, sillä yhtään sirkkaa ei ole havaittu vuoden 2006 jälkeen. Viimeiset tuloksettomat etsinnät tehtiin kesällä 2010.

Hanke on toteutettu yhteistyössä alueen maanomistajan Stora Enso Oyj:n kanssa.

Keltaverkkoperhonen Korvenkylän metsälaitumella (1996-)

Korvenkylän metsälaidun on yksi Etelä-Karjalan viimeisiä laidunnettuja metsäisiä perinneympäristöjä. Metsälaitumen niityillä elää luultavasti maamme vahvin uhanalaisen keltaverkkoperhosen yhdyskunta. Niittyjen ja metsien kirjoma ympäristö pelastettiin umpeenkasvulta palauttamalla alueelle karja kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Nykyisin monimuotoinen kasvi- ja perhoslajisto voivat hyvin.

Keltaverkkoperhosen yhdyskunta löydettiin vuonna 1991. Vanhan karjalaitumen nopea umpeenkasvu uhkasi kuitenkin perhosta. Karja palautettiin kunnostetulle laitumelle vuonna 1996. Samana kesänä perhonen kärsi liian voimakkaasta laidunnuksesta, joten seuraavina vuosina laidunnusta jatkettiin lohkoittain. Kanta toipui ja vuonna 2000 keltaverkkoperhosia havaittiin enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin. Toukkien ravintokasviksi kelpaavat purtojuuret kartoitettiin vuonna 2004. Seuraavana kesänä verkkoperhosia nähtiin vähän, ilmeisesti sekä lisääntymiskauden huonojen sääolojen että laitumella voimakkaasti runsastuneiden kekomuurahaisten takia. Vuonna 2006 muurahaiskekoja hävitettiin, mikä palauttikin keltaverkkoperhosen toukat vanhoille alueille.

Vuonna 2010 metsälaitumella oli ensimmäinen välivuosi laidunnuksesta. Kasviruuduilla oli yhteensä 68 lajia eli kolme lajia enemmän kuin laidunnusta aloitettaessa. Eläinten karttamaa mesiangervoa ja metsäruusua oli runsaammin kuin aikaisemmin, samoin koiranputki ja metsäkorte näyttäisivät runsastuvan. Vähentyneitä lajeja olivat puolestaan mm. niittynätkelmä ja siankärsämö. Purtojuuri on kuitenkin edelleen runsas. 2000-luvun loppupuoliskolla keltaverkkoperhosen toukkia on havaittu keskimäärin 500, mutta keväällä 2012 rikottiin jälleen ennätyksiä. Toukkia oli kaikkiaan 4000, joka on lähes kaksikertainen määrä aikaisempaan ennätykseen verrattuna.

Laitumella ei ole ollut eläimiä vuoden 2009 jälkeen. Apua hoitamattomuuteen saatiin kansainväliseltä Roverway-partiolaisryhmältä, joka niitti keltaverkkoperhosen niityn kesällä 2012. Hoidon uudelleen järjestämistä suunnitellaan yhteistyössä maanomistaja maatalousyhtymä Johan & Sirkka-Liisa Armisen kanssa.

Keltaverkkoperhosen tilannetta Suomessa arvioitiin laajemmin kesällä 2014. Keskeiset tulokset löytyvät tästä.

Uusi perinneympäristö Korvenkylään (1991-)

Korvenhaka on näyteikkuna, joka muistuttaa meitä vain muutaman vuosikymmenen takaisesta asuin- ja elinympäristöstämme. Korvenhaka perustettiin tyhjälle ja pensoittuneelle tontille Joutsenon Korvenkylän keskustaan, jossa haka kytkeytyy osaksi ihmisten arkipäivää. Harmaantuneista hirsistä rakennetussa tietoriihessä kerrotaan alueen historiasta sekä perinneympäristöjen hoidosta ja suojelusta.

Perinneympäristön perustamisen valmistelutyöt aloitettiin vuonna 1998. Seuraavana vuonna alue raivattiin, riukuaita ja tietoriihi rakennettiin sekä lammaslaidunnus aloitettiin. Alueen nimi julkistettiin kesällä vihkimistilaisuudessa. Vuodesta 2000 lähtien on jatkettu tiedotus- ja tapahtumatoimintaa, mm. opastettuja pyöräretkiä ja luontoiltoja, joista tähän mennessä viimeiseen, järjestyksessään kahdeksanteen luontoiltaan osallistui 19.7.2007 noin 60 henkilöä.

Vuonna 2010 lampaat laidunsivat haassa kesäkuun puolivälistä heinäkuun loppuun. Kolmen lampaan työtä helpotettiin niittämällä nokkosia heinäkuussa. Aktiivinen tapahtumatoiminta päättyi vuonna 2008 ja valitettavasti heinäkuun puolivälissä 2009 tietoriihikin jouduttiin sulkemaan, kun puolet tauluista oli hajotettu ja pöydän pinta poltettu. Tietoriihi avattiin jälleen toukokuussa 2010, mutta tauluja ei riiheen ole enää ripustettu.

Korvenhaan ylläpito loppui syksyllä 2011. Lampaita ei enää ollut lähialueilla saatavilla, joten kaupunki laittoi tontin myyntiin. Tietoriihelle löytyi uusi koti Pekka Sihvosen tiluksilta.

Hanke on toteutettu yhteistyössä Joutsenon kunnan, Joutsenon seurakunnan ja 24 muun eri organisaation edustajien kanssa.