Ohjeita

Ohjeita

Siitepölyn vähentämiseksi sisäilmasta

Allergiakasvien kukkiessa on vaikea välttyä siitepölylle altistumiselta, koska näkymättömän pieniä hiukkasia on lähes kaikkialla. Siitepölyä tulee myös sisälle, mutta asukkaat voivat toiminnalla vaikuttaa, kuinka paljon. Ohjeita herkimmille siitepölyallergisille:

  • Pidä ikkunat ja ovet kiinni pahimpaan siitepölyaikaan. Tuuletettaessa siitepölyä pääsee sisälle ikkunoista ja ovista. Mitä enemmän ilmaa virtaa sisälle sitä enemmän myös siitepölyhiukkasia tulee huoneilmaan, jos ulkoilmassa on siitepölyä. Siitepölytiedotteita seuraamalla tiedät milloin siitepölyn sisälle kulkeutumista tulisi varoa. Ulkoilman siitepölypitoisuus vaihtelee säätilan mukaan. Pahimpaankin kukinta-aikaan pitoisuus laskee vesisateessa. Runsaimmin hiukkasia on usein kuivalla, aurinkoisella ja tuulisella säällä.
  • Huolehdi ilmansuodattimien kunnosta koneellisesti ilmastoidussa huoneistossa. Oikeanlainen ja tiiviisti asennettu tuloilmasuodatin ei päästä siitepölyhiukkasia läpi. Suodattimet voi asentaa tuloilmaventtiileihin ja tuuletusikkunoihin.
  • Vähennä ulkoilua pahimpaan siitepölyaikaan. Puistele ulkovaatteet ja kopistele kengät ennen sisälle menoa, koska siitepölyä tarttuu kankaaseen. Puistelun jälkeen siitepölyä jää jonkin verran vaatteisiin, joten ne on hyvä riisua jo eteisessä. Käytä ulkoillessa sileäpintaisia ja vältä karheita tai pörröisiä vaatteita, joihin tarttuu helpommin siitepölyä.
  • Pese kasvot ja huuhtele hiukset ulkoilun jälkeen. Koska siitepölyä tarttuu vaatteisiin, hiukkasia on myös iholla ja hiuksissa. Peseydy viimeistään illalla, jotta siitepölyä ei yöllä hankautuisi tyynyyn ja kasvoihin ja joudu hengityselimiin.
  • Muista puhdistaa myös lemmikki! Heinikossa kulkevan koiran tai kissan turkkiin voi tarttua runsaasti siitepölyä.
  • Älä kuivaa pyykkejä ulkona pahimpaan siitepölyaikaan. Esimerkiksi lakanoiden mukana siitepöly pääsee sänkyyn. Edes vaatteiden puistelu sisälle tuotaessa ei irrota kaikkia siitepölyhiukkasia.
  • Tehosta siivousta ja vuodevaatteiden puhdistamista siitepölykaudella. Runsaimmin siitepölyä kertyy lähelle tuuletusaukkoa ja ulko-ovea. Pyyhi pölyt kostealla liinalla ja huolehdi imurin suodattimen kunnosta.

 

Sivua päivitetty: 10.11.2018