Selvitykset

Selvitykset

Allergia-, iho- ja astmaliiton jäsentutkimus

Allergia-, iho- ja astmaliitto tekee 2-3 vuoden välein kyselyn, jonka tarkoituksena on kuulla jäsenten mielipiteitä järjestön toiminnasta ja koota ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi. Tuoreimpaan kyselyyn vastasi yli 2500 jäsentä maaliskuussa 2018.

Edellisen kyselyn jälkeen Allergia- ja astmaliitto on yhdistynyt Iholiiton kanssa. Myös kysymykset olivat suurelta osin uusia ja muokattu paremmin järjestön toiminnanarviointiin sopiviksi.

Kahden järjestön yhdistyminen on lisännyt jäsenistön tarpeita monin tavoin. Jäsenistöön kuuluu nyt sekä tavallisimpia että harvinaisimpia kroonisia sairauksia sairastavia. Harvinaisyhdistyksen jäsenet painottivat vastauksissaan enemmän vertaistukea ja edunvalvontaa, kun allergia- ja astmayhdistyksen jäsenille Allergia, Iho & Astma -lehti ja sen välittämä tieto sairauksista oli tärkeä. Somekanavien merkitys oli kasvanut edellisistä kyselyistä, mutta niiden käyttö oli vielä melko vähäistä. Yli 80 % vastanneista ei seurannut ollenkaan liiton Twitterin tai Instagram-tiliä. Vuodesta 2014 Facebookia melko säännöllisesti tai säännöllisesti seuranneiden määrä on lisääntynyt yhdeksällä prosenttiyksiköllä.

Monenlaiset toiveet näkyivät myös liitolle ja yhdistyksille esitetyssä palautteessa, vaikka toiminnasta oli esitetty paljon samoja toiveita ja havaittu samoja ongelmia kuin aikaisemmissa kyselyissä. Lisää tuloksia ja palautetta voi lukea jäsentutkimusraportista, jonka voi ladata tästä.

 

Sivua päivitetty: 10.11.2018