Paahdeympäristöt

Salpausselän hyönteiset selvityksen kohteena

Ensimmäinen Salpausselkä ulottuu yli 700 km Hankoniemeltä Etelä-Karjalan pohjoisosiin. Reunamuodostuma on ollut kautta aikojen tärkeä leviämisreitti monille eliöille, mm. kangasvuokolle ja muille arojen kasveille. Erityisen tärkeä se on ollut paahdelajistolle, joille on ollut tarjolla avoimia kangasmetsiä ja harjumetsien paisterinteitä.

Rakentamisen ja muun ihmistoiminnan myötä harjujen paisterinteet ja hiekkapohjaiset kedot ovat lähes hävinneet. Samalla suuri osa luontaisesta paahdelajistosta on tullut uhanalaiseksi. Monet ovat kuitenkin pystyneet sopeutumaan ihmisen muokkaamiin tai rakentamiin uusiin ympäristöihin. Näistä korvaavista elinympäristöistä varsinkin lentokentät, tienpenkereet ja -leikkaukset sekä sorakuopat omaavat sellaisia ekologisia rakenteita, jotka kelpaavat harvinaisillekin paahdelajeille.

Salpauselkä I:n korvaavien paahdeympäristöjen merkitys lajien monimuotoisuuden kadon hidastajina oli kolmevuotinen (2006-2008) hanke, jonka tavoitteena oli luoda erilaisten korvaavien elinympäristöjen (mm. lentokentät, rata- ja tieleikkaukset, eritasoliittymät, sorakuopat) verkosto, joka turvaisi harvinaistuneiden ja uhanalaisten lajien säilymisen pitkällä aikavälillä. Lisäksi hankkeen yhteydessä koottiin hajallaan olevaa paahdelajistotietoa sekä arvioitiin näiden elinympäristöjen hoitotapoja paahdelajiston monimuotoisuuden kannalta.

Suomen ympäristökeskuksen organisoimaa hanketta veti projektipäällikkö Guy Söderman. Instituutti vastasi Etelä-Karjalassa tehtävistä maastotöistä ja hoitomuotojen vaikutustutkimuksista.

Vuonna 2006 tutkimus painottui monimuotoisuuden kannalta keskeisimpiin kohteisiin eli pitkän paahdejatkumon omaaville Lappeenrannan, Immolan, Utin ja Nummelan lentokentille. Kolmelle Etelä-Karjalan lentokentälle asennettiin huhtikuun viimeisellä viikolla kuoppapyydyksiä, keltamaljoja, kuoriutumistelttoja ja Malaise-pyydyksiä, jotka tyhjennettiin 2-3 viikon välein lokakuun alkuun asti. Pyydysten avulla selvitettiin erityisesti kenttien kovakuoriais-, pistiäis-, lude- ja kaskaslajistoa. Lisäksi aineistosta määritettiin perhoset.

Kesällä 2007 tutkimus jatkui kaikkiaan 11 kohteella, jotka edustivat soranottoalueita, tieleikkauksia ja rautateiden penkereitä. Lisäksi muutamia pyydyksiä asetettiin toisen Salpausselän avoimeksi raivatulle harjurinteelle Ruokolahden Utulassa.

Immolan pienlentokenttä Imatralla

Nykyisin vain pienlentokoneille tarkoitettu Immolan lentokenttä otettiin käyttöön toisen maailmansodan kynnyksellä vuonna 1938. Lähes 70 vuoden aikana alueelle on ehtinyt kehittyä monimuotoista ketokasvillisuutta. Kenttää hallitsee erittäin runsas kissankäpälä.

Hyönteispyydysten alueella kasvillisuuden korkeus vaihtelee 5-20 cm. Valtalajeina kasvavat kissankäpälän lisäksi lampaannata ja kanerva, viimeksi mainittu varsinkin reuna-alueilla. Mesikasvillisuutta on monin paikoin runsaasti, mm. kultapiiskua.

Alkukesän näytteiden perusteella varsinkin Immolan ludelajisto vaikuttaa mielenkiintoiselta. Näytteistä on määritetty mm. lajit Trapezonotus anorus ja Aelia klugi.

Lappeenrannan lentokenttä

Lappeenrannan liikennelentokentällä paahdejatkumo on jo yli sadan vuoden mittainen. Kasvillisuus on lähes kauttaaltaan matalan ketomaista ja monimuotoista. Valtalajeihin kuuluvat lampaannata, ketomaruna ja kissankäpälä. Myös mesikasvillisuutta on runsaasti.

Hyönteispyydysten alueella kasvillisuuden keskikorkeus vaihtelee 5-10 cm. Ketomarunan runsauden perusteella ei ole ihme, että alkukesän näytteistä löytyi ketomarunakemppi (Craspedolepta campestrella). Keltamaljoista puolestaan on löytynyt ilmeisesti maalle uusi mesipistiäislaji Andrena bimaculata.

Utin lentokenttä Valkealassa

Utin lentokenttä oli tutkituista kentistä kuivin ja karuin. Kasvillisuutta hallitsevat lähes yksinomaan kanerva ja sianpuolukka, paljas hiekkamaa näkyy monin paikoin.

Mesikasvillisuutta on kanervan ohella erittäin vähän. Tästä huolimatta pyydyksistä löytyi paljon hyönteisiä, mm. eniten suurperhosia! Alkukesän näytteisiin kuuluvat mm. kuoriutumisteltoista lude Phimodera lapponica ja keltavadeista harvinainen mesipistiäinen Andrena nigrospina. Utin Malaisesta tavattu mesipistiäinen Halictus leucaheneus lienee ensimmäinen havainto Suomesta.

Paahdeympäristöjen uhanalaisten hyönteisten kartoitus Etelä-Karjalassa

Kesällä 2015 Kaakkois-Suomen paahdeympäristöissä kartoitettiin pikku-, harju-, kallio- ja muurahaissinisiiven, idänhäränsilmän sekä palo- ja sinisiipisirkan esiintymiä. Kaikki lajit ovat uhanalaisia ja idänhäränsilmää lukuun ottamatta luokiteltu myös kiireellisesti suojeltaviksi. Kartoitukset pohjautuivat aikaisempiin esiintymätietoihin, jotka tarkistettiin ja lisäksi lähialueilta etsittiin uusia lajeille soveltuvia elinympäristöjä. Kesän aikana tutkittiin kaikkiaan 120 kohdetta ja maastopäiviä kertyi neljälle kartoittajalle yli 50.

Alkukesästä lentävien sinisiipien tilanne oli heikko. Etelä-Karjalasta näyttää hävinneen kaksi lajia. Harjusinisiipi katosi Ruokolahden Huuhanrinteen siirtoistutuskohteelta vuosituhannen vaihteessa ja pikkusinisiipi Savitaipaleelta viisi vuotta myöhemmin. Kalliosinisiipiä havaittiin Lappeenrannassa kuudelta paikalta yhteensä 25. Yksilömäärä jäi kuitenkin odotettua pienemmäksi jo toisena vuotena peräkkäin toistuneen viileän alkukesän takia.

Loppukesän lajeilla tilanne oli parempi. Muurahaissinisiipiä havaittiin Taipalsaarelta samoilta alueilta ja samoja yksilömääriä kuin viime vuosina keskimäärin. 2000-luvun alussa Suomesta hävinneeksi luultua idänhäränsilmää on viime vuosina havaittu yksittäin Kaakkois-Suomessa. Kartoituksissa nähtiin yksi perhonen aikaisemmin tunnetulta paikalta Lappeenrannasta.

Sinisiipisirkkoja havaittiin ennakoitua runsaammin, vaikkakin jo edellisenä kesänä lajia oli nähty useilla Kaakkois-Suomen sorakuopilla. Aikaisemmin Hangon seudun dyynirantojen heinäsirkkaa havaittiin nyt 28 paikalta yli 600 yksilöä. Suurin osa oli soranottoalueita, joissa sirkat viihtyivät lähes kasvittomilla hiekka- ja sorakentillä. Myös palosirkalla oli hyvä vuosi, sillä havaintoja kertyi Kouvolan Kaipiaisen ja Luumäen Taavetin välisiltä junaradan ja valtatien pientareilta nelinkertainen määrä edelliseen kartoitukseen verrattuna. Suurin osa 200 palosirkkahavainnosta tehtiin 3,5 km matkalla Ryssänmäen, Kaitjärven ja Someronmäen radanvarressa.

Seurannan tulokset on koottu raporttiin: Vitikainen T, Jantunen J, Saarinen K, Heikkilä T (2015). Paahdeympäristöjen uhanalaisten hyönteisten kartoitus Etelä-Karjalassa 2015. Pikku-, harju-, kallio- ja muurahaissinisiipi, idänhäränsilmä, palo- ja sinisiipisirkka. Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutti. Lappeenranta. 43 s.

Sinisiipisirkkahavainnot

Sinisiipisirkka nousi julkisuuteen vuonna 2014, kun Rudus Oy latasi nettiin YouTube-videon vanhan sorakuopan jälkihoitosuunnitelmista Lappeenrannan Rutolassa. Kedottamisajatukset mutkistuivat, kun maastokatselmuksessa paikalta löytyi sinisiipisirkkoja. Se on erityisesti suojeltava laji, jonka säilymiselle tärkeää esiintymispaikkaa ei saa hävittää eikä heikentää.

Videolta saa hyvän kuvan lajille tyypillisestä elinpaikasta, ulkonäöstä ja lennossa näkyvistä sinisistä takasiivistä. Sirkkoja on löytynyt sorakuoppien ohella mm. hiekkaisilta urheilu- ja pysäköintikentiltä, karuilta tien- ja radanvarsilta sekä hiekkarannoilta.

Sinisiipisirkka on erinomainen lentäjä, joten sitä voi käytännössä löytää melkein sieltä missä vain on paljasta hiekkaa ja soraa, mielellään molempia lähekkäin. Varsinkin soramaalla lajilla on loistava suojaväri, mutta hypyt ja lennot paljastavat ison harmaankirjavan otuksen.

Lajin esiintymiä Etelä-Karjalassa kartoitettiin kesällä 2015. Sinisiipisirkkaa löytyi selvästi ennakoitua laajemmalti, joten keräsimme myös lajin esiintymistietoja yleisöhavaintojen kautta. Saimme vain yhden viestin, joka sekin osoittautui tavllisemman ketoheinäsirkaksi.

Linkki Rudus Oy:n sinisiipisirkkavideoon