Kaakkois-Suomen perhoskesä

Kaakkois-Suomen perhoskesä

Päiväperhosilla hyvä kesä kaakossa (25.9.2018)

Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutin perhoslinjalla Joutsenossa nähtiin kesän aikana päiväperhosia noin viidennes keskivertokesää enemmän. Samanlaisiin lukuihin päästiin edellisen kerran vuosina 2010 ja 2011.

Keväästä ja alkukesästä varsinkin kangasperhosia, pursuhopeatäpliä ja mustatäplähiipijöitä laskettiin moninkertaisesti tavanomaiseen nähden. Keskikesällä tavallista runsaampia olivat mm. monet sinisiivet, loistokultasiipi ja orvokkihopeatäplä. Loppukesää hallitsivat lanttuperhosen ja amiraalin ohella gammayökköset, joita vaelsi Suomeen valtavia määriä.

– Oikeastaan vain muutamat aikuisena talvehtivat lajit, varsinkin nokkos- ja neitoperhonen sekä liuska- ja sitruunaperhonen olivat kuluneena kesänä vähissä, Kimmo Saarinen avaa 28 vuoden perhostilastoja.

Jos edellinen kesä oli kolea ja päiväperhosille vaatimaton, nyt olosuhteet olivat kohdillaan. Laskentapäivien lämpötilat olivat ennätyksellisen korkeat vuonna 1991 alkaneen seurannan aikana. Peräti kahdeksan laskentaa tehtiin hellesäässä.

– Edellisenä kesänä niitä ei ollut yhtään, Saarinen muistelee.

Helteiden myötä perhoskesä eteni viikkoja aikataulustaan edellä. Juhannusviikkoon mennessä oli havaittu jo 35 lajia, mikä on lähes kaksinkertainen määrä ajankohdan keskiarvoon verrattuna. Edelliskesänä juhannusviikolla oli koossa vasta 14 lajia.

Päiväperhoskesän huippu ajoittui nyt ensimmäistä kertaa kesäkuun puolelle. Normaalisti perhosmäärät ovat suurimmillaan heinäkuun puolivälissä.

Kesästä olisi voinut kehkeytyä perhosille vieläkin parempi, mutta pitkään jatkunut kuivuus hankaloitti varsinkin toukkien elämää. Ainakin karttaperhoset jäivät loppukesästä vähiin, kun ravintokasvit näivettyivät veden puutteessa.

Kaikki eivät kuitenkaan paahteesta ja puutteesta kärsineet, sillä toisen sukupolven havaintoja tehtiin runsaasti monen hiljaisemman vuoden jälkeen. Joukossa olivat ainakin paatsamasinisiipi, niittyhopeatäplä ja täpläpapurikko.

Neitoperhosia näkyi kesällä selvästi edellisvuosia harvemmin. Kuva: Juha Jantunen.