Fysikaaliset urtikariat

Urtikarian voi laukaista ulkopuolinen ärsyke, kuten hikoilu, raapiminen tai iholle kohdistuva hankaus, paine tai kylmyys.

Vajaa viidennes kaikista urtikarioista on niin sanottua fysikaalista urtikariaa. Fysikaalisessa urtikariassa ihon nokkospaukamat laukaisee ihon ulkopuoliset, fysikaaliset ärsykkeet. Samalla henkilöllä voi olla useammasta syystä johtuvaa fysikaalista urtikariaa. Perimmäistä syytä sille, miksi joillekin kehittyy alttius saada nokkospaukamia fysikaalisista ärsykkeistä, ei tiedetä.

Fysikaalisen urtikarian diagnoosin kulmakivi on potilaan oirehistoria ja ajallinen yhteys mahdollisiin ärsykkeisiin. Erityisiä testejä tarvitaan harvoin. Hoidossa tärkeintä on laukaisevan tekijän vähentäminen tai siltä suojautuminen.

Hikiurtikaria 

Hikiurtikaria eli kolinerginen urtikaria on yleinen fysikaalinen urtikaria, jota esiintyy varsinkin nuorilla aikuisilla. Sen laukaisee fyysisen rasituksen tai lämmön aiheuttama hikoilu tai vahva psyykkinen ärsyke, esimerkiksi jännitys.Kaulaan, ylä- ja keskivartaloon ilmestyy kutiavia pieniä paukamia, joiden ympärillä on punoitusta. Oire on lyhytkestoinen eikä lievissä tapauksissa paukamia edes huomaa, sillä ne häviävät parissakymmenessä minuutissa. Hikiurtikaria voidaan todeta fyysisellä rasituksella, esimerkiksi polkemalla ergometrillä.

Piirtopaukamointi 

Piirtopaukamointi eli dermografismi on yleinen fysikaalinen urtikaria. Ihoon ilmestyy hankauksesta tai raapimisesta aiheutuvaa paukamointia, jotka häviävät yleensä alle tunnissa. Oireita ilmenee erityisesti käsivarsissa, olkapäissä, vyötärön ja lonkkien alueella. Tavallisin oire on kutina, johon antihistamiinit yleensä auttavat hyvin. Oireet voivat alkaa joissakin tapauksissa infektion jälkeen ja kestävät parantumisen jälkeen yleensä muutaman vuoden. Dermografismi voi uusiutua vuosien oireettoman kauden jälkeen. Dermografismi voidaan todeta raapaisemalla tylpällä esineellä, esimerkiksi kynällä, selän ihoa. Testi tulkitaan positiiviseksi, jos iho kohoaa testialueella noin viiden minuutin päästä. Normaalisti iholle ilmestyy vain ohimenevää punoitusta.

Paineurtikaria 

Paineurtikaria on harvinainen fysikaalinen urtikaria. Iholle ilmestyy paukamointia niille alueille, joilla on ollut painoa, esimerkiksi laukun hihna tai vyö. Paineurtikariassa oireet esiintyvät viiveellä, vasta 6–8 tunnin kuluttua ja siksi sen toteaminen voi olla vaikeaa. Sairastavalla saattaa olla pelkästään särkyä ja kuumotusta jaloissa iltaisin. Oireet kestävät yhdestä kahteen vuorokautta. Paineurtikaria saattaa kestää vuosia. Se voidaan osoittaa painetestillä, mutta yleensä oirehistoria riittää diagnoosin tekemiseen.

Kylmäurtikaria 

Harvinaisessa kylmäurtikariassa ihoreaktion aiheuttaa kylmä, tuulinen ulkoilma, uiminen kylmässä vedessä tai kylmien esineiden käsittely. Oireet tulevat esille vasta kun iho lämpenee. Iho kutisee ja punoittaa ja paukamia saattaa ilmestyä kasvoille, kaulaan, käsiin, ranteisiin, nilkkoihin ja reisiin. Tavallisesti vain kylmälle altistuneet ihoalueet oireilevat.

Kylmäurtikaria saattaa ilmestyä missä iässä tahansa, mutta se on tavallisinta nuorilla aikuisilla. Kynnys oireiden ilmenemiseen vaihtelee. Toisilla oireet ilmestyvät hyvin helposti, toisilla vain harvoin. Kylmäurtikaria voidaan todeta jääpalatestillä, jossa iholle laitetaan muutaman minuutin ajaksi ohuen muovikelmun sisällä olevia jääpaloja. Testialueelle ilmaantuu koholla oleva yhtenäinen tai hajanainen paukama, joka on alkuun punoittava ja muuttuu vähitellen vaaleaksi.

Harvinaiset fysikaaliset urtikariat 

Kuumaurtikariassa iholle kehittyy paukamia joko suorasta lämpöaltistuksesta, kuten lämpimästä vedestä, saunomisesta tai kuumasta esineestä. Oireet voivat tulla myös säteilylämmöstä. Oireet ilmenevät tavallisimmin kaikilla ihoalueilla, mutta joskus vain paikallisesti. Kuumaurtikaria voidaan selvittää pitämällä käsivartta lämpimässä vedessä 10–15 minuutin ajan.

Valourtikaria eli solaariurtikaria on harvinainen, vaikeahoitoinen valoherkkyysihottuma, jossa paikallinen ihoturvotus kehittyy vain muutamia minuutteja luonnonvalolle tai keinovalolle altistumisen jälkeen. Diagnoosi varmistetaan keino- tai auringonvalolla tehtävällä valotestillä.

Vesiurtikariassa vesikontakti saa iholla aikaiseksi hikiurtikarian oireita muistuttavaa nokkosihottumaa. Oireet voidaan selvittää altistamalla iho vedelle joko suihkussa tai vesihauteella.

Tärinäurtikariassa eli vibratoorisessa urtikariassa iholle ilmestyy paikallisesti paukamia, turvotusta ja kutinaa esimerkiksi ruohonleikkurin ajossa tai muun tärinän seurauksena. Oiretta tutkitaan altistamalle iho tärinälle.

Sivua päivitetty: 28.6.2021