Ärsytyksen aiheuttama käsi-ihottuma

Ärsytyskosketusihottuma voi tulla kenelle tahansa jonkin ärsyttävän tekijän tai usein toistuvan mekaanisen ärsytyksen, kuten toistuvan käsienpesun seurauksena.

Ihottuman riskiä lisää ihon kuivuminen, jonka syynä voi olla esimerkiksi atooppinen taipumus.

Ärsytysihottuma alkaa yleensä ihon kuivumisena ja halkeiluna.  Muita oireita ovat kutina, kirvely, pistely, punoitus ja hilseily. Ihoon voi tulla vesirakkuloita ja näppylöitä. Ihottuma alkaa yleensä käsien ohuilta ihoalueilta: sormien väleistä ja sivuilta, kämmenselistä ja ranteista.

Pitkään jatkunut altistuminen saattaa muuttaa ihottuman krooniseksi, jolloin käden iho alkaa paksuuntua, karheutua ja kovettua, hilseillä ja halkeilla. Ärtynyt iho lisää riskiä saada kosketusallergia.

Käsien ihoa ärsyttäviä tekijöitä: 

  • jatkuva käsienpesu 
  • kosteus, pöly ja lika
  • kuumuus tai kylmyys
  • mekaaninen hankaus
  • kypsentämättömien ruoka-aineiden käsittely, esimerkiksi kasvikset, liha, kala 
  • hautovat suojakäsineet
  • kemikaalit, esimerkiksi bensiini ja moottoriöljyt
  • emäksiset aineet, esimerkiksi betoni, sementti, kalkki
  • pesu- ja puhdistusaineet
  • voiteiden ja kosmetiikan ainesosat