Oireet

Atooppisen ihottuman oireita ovat voimakas kutina, ihon kuivuus, hilseily, punoitus ja rikkoutuminen.

Atooppisen ihottuman (atooppinen ekseema, taiveihottuma) keskeinen oire on ihon voimakas, usein yöunta ja päivittäistä elämää haittaava kutina. Tämä on yksi niistä oireista, joiden vuoksi atooppinen ihottuma etenkin vaikeammissa muodoissaan voi heikentää elämänlaatua merkittävästi. Yöunen häiriintymisen myötä elimistön normaali uni-valverytmi häiriintyy, palautuminen normaalista jokapäiväisen elämän rasituksesta huononee ja stressinsietokyky vähenee.

Atooppiseen ihottumaan liittyvät kutinan lisäksi ihon kuivuus ja hilseily, punoitus ja ihon rikkoutuminen. Iholla näkyvät melkein aina kutinan aikaansaamat raapimisen jäljet. Pahenemisvaiheissa iholla voi myös näkyä pieniä nesterakkuloita, ja iho saattaa olla vetistävä ja kudosnestettä erittävä.

Pitkäaikainen ihottuma usein ohentaa ihottuma-alueiden ihoa, mutta iho voi myös paksuuntua, mikäli siihen kohdistuu jatkuvaa hankausta ja raapimista. Tämä näkyy etenkin taivealueilla. Paksuuntumisesta käytetään joskus termiä ihon jäkälöityminen, ja se on yleensä merkki ihottuman kroonistumisesta eli pitkäaikaistumisesta. Ihottumainen ja rikkoutunut iho on suojaton ympäristön taudinaiheuttajia vastaan, ja joskus ihottuma-alueilla voidaankin nähdä myös bakteeri-infektion oireita.

Iän mukana muuttuvat oireet

Atooppinen ihottuma alkaa useimmiten jo lapsuudessa, yleensä ennen kouluikää. Uusimmissa tutkimuksissa on kuitenkin osoitettu, että aikuisiällä ensimmäiset iho-oireensa saavia atoopikkoja on aiemmin arvioitua enemmän.

Isolla osalla lapsuudessa oireilevista tauti rauhoittuu merkittävästi iän myötä, ja jopa puolet heistä pysyy oireettomana aikuisikänsä. Keskimäärin vaikeampaa taudinkulkua ennustavat ihottuman hyvin varhainen ja äkäinen alku jo muutaman kuukauden ikäisenä sekä monien atooppisten sairauksien esiintyminen samalla henkilöllä. Oireiden jatkuminen pitkälle teini-ikään saakka puolestaan enteilee oireiden jatkumista myös myöhemmin aikuisiällä. Jokainen atopiaa sairastava on kuitenkin yksilö ja yksilötasolla taudinkulun ennustaminen on mahdotonta.

Atooppiselle ihottumalle on tyypillistä oireiden aaltoilu ja oirekuvan muuttuminen iän myötä. Vauvoilla ihottumaa on etenkin poskissa, päänahassa, vartalolla ja raajoissa, mutta vaippa-alue säästyy usein ihottumalta. Toki atoopikon iho on jo vauvaiässä herkkä, ja vaippa-alueella voi esiintyä ärsytysihottumaa, mutta nykyisten hyvin imukykyisten vaippojen aikakaudella se on harvinaista. Jo varhain voidaan myös havaita ihon yleinen kuivumistaipumus. Vauvaiän atooppisesta ihottumasta on aiemmin käytetty nimitystä maitorupi.

Leikki-iässä ihottuma hakeutuu usein taivealueille polvi- ja kyynärtaipeisiin, ranteisiin ja nilkkoihin, mutta sitä voi esiintyä millä tahansa ihoalueella. Taivehakuisesta atooppisesta ihottumasta käytetään usein nimitystä taiveihottuma. Atooppista ihottumaa voi olla myös läiskäisenä ilman selviä taivealueiden oireita, jolloin voidaan puhua nummulaarisesta atooppisesta ihottumasta.

Kouluiässä taiveihottuman lisäksi oireita on usein pakaroiden ja takareisien alueella sekä käsissä ja etenkin talvisin jalkaterissä. Talvisesta jalkateräihottumasta käytetään joskus nimitystä ”atoopikon talvijalka”. Märät ja kosteat, jalkaterien ihoa hautovat sukat ja jalkineet pahentavat tätä oiretta.

Murrosiässä atooppinen ihottuma usein vähitellen rauhoittuu. Osalla ihottuma saattaa rauhoittua pysyvästi, toisilla ihottuma saattaa palata nuorella aikuisiällä tai myöhemmin. Aikuisen atoopikon iho-oireet painottuvat taipeiden lisäksi etenkin kaulan ja niskan, ylävartalon sekä kasvojen alueelle.

Oireiden esiintyminen vaihtelee kuitenkin suuresti, ja käytännössä atooppinen ihottuma voi esiintyä millä ihoalueella tahansa. Taipumus atooppiseen ihottumaan on pysyvä ja kestää läpi koko elämän. Tämä voi kuitenkin lievemmillään ilmetä vain ihon taipumukseen kuivua talviaikaan.

Sivua päivitetty: 29.6.2021