Tuoksuton pihamaa

Niki Alanko

4.6.2015

Kenties ennen yleistynyttä tuoksuyliherkkyyttä kukaan ei aikaisemmin ollut suuresti kiinnostunut oman taloyhtiönsä tai julkisten piha-alueiden kukkaistutuksista. Toki useat meistä ovat varmasti joskus huomanneet, että joku on satunnaisesti näyttänyt tarvinneen yönpimeinä aikoina lainata kaupungin istutuksista kotiin viemisiä. Kukkaistutusten tärvelemistä voi pitää epäasiallisena käytöksenä, mutta kukkaistutusten valitseminen ruukkuihin ja laatikkoon vaatiikin jo tietoa ja taitoa. 

Lisääntyneen tuoksuyliherkkyyden myötä on tullut esiin, että osa näyttävistä kukkaistutuksista voi olla esteettisen ilon ohella osalle tuoksujen vuoksi myös hyvinvointia heikentävä.
Mikäli taloyhtiön pihaistutuksiin valitaan runsaasti koko kesän tuoksuvia kukkasia, voi se pahimmillaan pakottaa osan asukkaista kiertämään istutukset kaukaa. 

Kaupungin puutarhureidenkin olisi nykyään hyvä perehtyä estetiikan ohella kukkien tuoksuihin. Toriaukioiden, linja-autoasemien ja yleisten tilojen kukkaistutukset olisi hyvä valita siten, etteivät ne aja kaupunkilaisia pois, vaan päinvastoin. Onnistunut kukkaistutus on silmää hivelevä ja aisteja ärsyttämätön. 

Kukin meistä voi vaikuttaa oman ja naapurin viihtyvyyteen myös omilla parvekkeillaan. Kukkien tuoksut itsessään eivät välttämättä siinä ostotilanteessa tunnu ketään häiritsevän, mutta se miten tuulet tuoksuja kuljettaa, onkin jo meistä riippumattomia asioita, joita on hyvä ostoessa huomioida.

Nautitaan kesästä kaikilla aisteilla, paljon kauneutta, vähän hajuja, hyviä makuja.

Niki Alanko
Viestintäpalvelujen johtaja

Lähetä kommentti

Kommentit

  • Johanna 9 vuotta sitten

    Niinpä, entä ne ulkona pyykkinsä kuivaavat, mattoja ja vilttejä päivät parvekkeella tai terassilla roikuttavat, pesuaineen hajuste estää naapurin oleilun ulkosalla, kun sievästi asiasta sanoo, niin suututaan...

Sivua päivitetty: 4.6.2015